Apr 252012
 

 

Arja juttelee lehmiensä kanssa 3

Teimme kiirastorstaina retken Myrskylään Kankkilan kylään Koivukujalle, jossa sijaitsee uutuuttaan kiiltelevä Arja Peltomäen luomupihattonavetta. Meille oli jo viime kesästä monet kehuneet, että Arjan navettaa kannattaa mennä katsomaan kysellessämme sopivia vierailukohteita. Arja otti tilan hoitaakseen vanhemmiltaan nelisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen pitkään hommissa Luomuliitossa. Alan ammattilaisena hän rakennutti ensimmäiseksi kunnon navetan eläimilleen ja laajensi karjan kokoa huomattavasti.

Jo menomatkalla sovimme puhelimessa, että ajamme suoraan navetalle ja hyödynnämme upean aurinkoisen iltapäivän ja lumen vielä peittämän maiseman ottamalla kuvia eläimistä ulkotarhassa. Navetalle saavuttuamme Arja tulee ulos vastaan ja vaihdamme pukuhuoneessa navetan vieraille tarkoitetut haalarit ja jalkineet päällemme. Arja kertoo seudulla olleen liikkeellä eläinten veristä ripulia. Suojamääräyksiä kannattaa noudattaa, ettei vierailusta tule ikäviä tuliaisia.

Aluksi pistäydymme navetan “konttorissa”. Se on ihmisten paperitöille ja sen semmoiselle tarkoitettu huone navetan nurkassa. Ovesta sisään astuessa avautuu suurten ikkunoiden läpi näkymä koko navettaan. Leppoisa ja rauhaisa ilmapiiri valtaa sisääntulijat sillä lähes sadan suuren eläimen tyytyväiset ja verkkaisat olemukset luovat tilaan aivan oman tunnelmansa.

Jäämme hetkeksi seuraamaan, mitä navetassa tapahtuu. Suurin osa eläimistä makoilee sitä varten kuivitetuissa parsissa, jokaiselle on erotettu puomeilla oma tila. Osa lehmistä käyskentelee käytävällä rauhalliseen tahtiin, haistelee toisiaan ja joskus vähän pökkiikin päällään. Joitakin lehmiä seisoo jaloitteluaitaukseen auki olevalla ulko-ovella nuusien raitista ilmaa. Arja kertoo lehmien miellään seisovan vesisateella oven ulkopuolella pää oven muovisen suojaverhon sisäpuolella sateelta suojassa. Lehmästäkin on ilmeisesti mukava olla suihkussa.

Navetassa on lehmillä käytössä selänrapsutusharja, jossa harvakseltaan käy lehmiä seisoskelemassa selän pesussa. Keskellä navettaa on suuri punainen metallilaatikko, jonka kyljessä lukee Lely Astronaut. Sen edustalla näyttää pyörivän lehmiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Laatikossa on navetan puolella portti, josta lehmä pääsee kävelemään sisään ja edessä olevaan ruokakaukaloon tulee oma rehuannos. Vatsan alla metallinen käsivarsi putsaa utareen ja asettaa lypsykoneen kiinni. Maito alkaa virrata putkiin. Kun maito on herunut, kone irtoaa ja portti avautuu ja lehmä siirtyy antaen tilaa seuraavalle asiakkaalle.

Tämän lypsyrobotin ansioista lehmät voivat käydä lypsyllä silloin kun haluavat ja utareet eivät runsaan tuotoksen kautenakaan ehdi tulla piukoiksi maidosta. Jokainen lehmä saa yksilöllisen kohtelun, kun kone tunnistaa lehmän kaulassa olevasta pannasta. Arja kertoo robotin myötä jalostustarpeiden muuttuneen karjassaan, sillä robottilypsyssä pärjäävät eläimet, joilla on hyvä utarerakenne eikä karjassa voi olla suuria vaihteluita jalkojen pituuden suhteen. Robotti toimii hyvin vain suhteellisen kapella alueella ja lehmien utareiden täytyy olla aika samalla korkeudella.

Robotin takana on vielä joitakin yksittäiskarsinoita, joissa lehmät poikivat. Vasikat saavat olla emänsä kanssa vuorokauden pari ja sitten niitä juotetaan erikseen lypsetyllä maidolla, joka löytyy ämpäreistä lypsykoneen vierestä. Tähän voidaan käyttää maidot, joita ei voi laittaa muun maidon joukkoon, kuten ternimaito ja liian solupitoinen maito sekä antibiooottihoidon jälkeisen karenssiajan maito. Pariviikkoisina sonnivasikat menevät toiselle, valitettavasti tavanomaiselle, tilalle kasvatukseen ja hiehovasikat siirtyvät muiden isompien joukkoon vasikkalaan.

Vasikkala on navetan toisessa nurkassa seinällä erotettu huone, jossa on karsinat eri ikäluokan vasikoille. Seinät ovat sen takia, että vasikoilla on oltava talvella muuta navettaa lämpöisempää. Jokaisen karsinan päällä on lämmityslaite. Arja toivoisi vasikkalan olevan vähän paremmin suunniteltu. Nyt karsinoita on hankala pitää puhtaana ja tilasta ei oikein saa järjestettyä jaloittelua ulos. Muista maista kuulemma löytyy hyviä ratkaisuja tähänkin, mitä Arjan mielestä voisi hyödyntää Suomessakin navetoiden suunnittelussa.

Mutta ulos täytyy mennä näin hienolla ilmalla. Kierrämme navetan perälle ja ulos jaloitteluaitauksiin. Keskimmäisenä on poikimassa olevien aitaus, jonka ovi nyt avataan. Saamme seurata kuinka innokkaat lehmät hölkyttelevät ulos ja ottaapa jokunen pari iloista loikkaakin ulospääsyn kunniaksi. Vähän aikaa nuuhkitaan ilmaa ja havainnoidaan ympäristöä. Sitten lauman uteliaimmat ryntäävät erityisesti meidän vieraiden ympärille tutkimaan, haistelemaan ja maistelemaan. Yksi vaalea lehmä on erityisen tuttavallinen ja kiertää karheaa kieltään soimien ympäri ja vaikka pitkin poskea.

Kierrämme ottamassa kuvia eri puolilta navettaa ja jaloitteluaitauksia sekä tutustumme navetan vieressä oleviin säilörehuvarastoihin ja lietealtaaseen. Navetan käytävillä on ritilälattia, josta liete kuljetetaan vuoden mittaan ulos altaaseen. Keväällä liete levitetään pelloille ennen kylvöä. Arjalla ei ole omaa peltoa riittävästi rehujen viljelyyn eläimille tai lannan levitykseen, mutta onneksi lähiseudulla riittää muita luomuviljelijöitä, joiden viljelykierron nurmi tulee hyvin hyödynnettyä Arjan eläimille ja viljelijät saavat vastineeksi hyvää lannoitetta pelloilleen.

Ilman karjaa luomutilan viljelykerto ja lannoitus voi olla vaikea hoitaa, sillä nurmi ja lanta ovat oleellinen osa hyvää viljelykiertoa. Nykyään maatilat ovat erikoistuneet joko eläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Niinpä tarvitaankin hyvää yhteistyötä eläintilojen ja kasvitilojen välillä, jotta kasvitilojen nurmi ja eläintilojen lanta saadaan käytettyä hyväksi luomutuotannon edellyttämällä tavalla.

Arja vain harmittelee, että viljantuotantotilat eivät halua pitää nurmea kahta vuotta pidempään, kun hyviä rehukasveja kuten sinimailasta, rehumailasta ja keltamaitetta pitäisi viljellä vähintään kolme vuotta. Ne kasvattavat siinä ajassa juurensa syvälle maahan ja alkavat vasta todella tuottaa satoa. Juuret kuohkeuttavat maata ja parantavat sen laatua. Näin hoidetaan myös luomupellon viljavuutta.

Keskustelu siirtyy tietysti valkuaisrehutilanteeseen. Arja ostaa valmista rehua, mutta pohtii myös mahdollisuutta tuottaa lähialueella omia valkuaiskasveja kuten härkäpapua ja rypsiä. Rypsin viljelijöitä voisi löytyä, mutta lisäksi tarvitaan puristin, jolla öljy erotetaan siemenistä ja jäljelle jäävä rouhe syötetään karjalle. Öljylle täytyisi sitten vielä löytyä hyvää käyttöä, sitähän voisi vaikka laittaa traktorin tankkiin!

Siirrymme takaisin sisätiloihin ja meitä odottaa karjalanpiirakka-kahvit Miina Äkkijyrkän taiteilemista lehmämukeista ja lautasista. Siinä nauttiessamme luomuisista antimista kuuntelemme Arja tulevaisuuden suunnitelmia. Arjan mies käy muualla töissä ja navetta on yksin Arjan vastuulla. Hänellä on yksi työntekijä ja rehut tekee urakoitsija omien peltojen lisäksi sopimustiloilta. Yhteteistyötä olisi mukava rakentaa enemmänkin paremmin kaikken tarpeita vastaamaan.

Erityisesti Arja miettii, miten voisi saada oman tilan jatkojalostustuotteita. Ryhtyisikö joku tekemään tilalle jäätelöä tai juustoa. Pientuottajien tuotteille näyttää olevan hyvä kysyntä, monet kertovat kaiken menevän, mitä kerkeää tuottamaan. Ja se resurssien ja ajan puutehan se on se rajoittava tekijä. Oman karjanhoidon lisäksi ei kerkeä paljon uutta kehittämään. Jokaisen ei tarvitsisi yksin lähteä yrittämään vaan yhteistyöllä saataisiin toiminnalle vankempi pohja.

Haaveilen jo maistelevani Arjan omia luomujäätelöitä samalla, kun istuskelen seurailemassa noita hänen suuria, kauniita ja leppoisia eläimiään jossain mukavassa kahvilanurkkauksessa navetan kupeessa. Sitten koko perheen maatilaretkeltä ruoantuotannon alkulähteille voisi saada aitojen kokemusten lisäksi mukaansa myös harvinaista herkkua ternimaitoa tai vaikka tapaamiensa lehmien maidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa.  Sitä odotellessa toivotellaan Arjalle ja perheelle eläimineen hyvää kevättä!

 

 

Related Images:

Jul 152011
 

20110710-livonsaari-11233

Yhteisökylä

Hyvin lämpimänä ja aurinkoisena heinäkuun sunnuntaipäivänä teemme tutustumiskierroksen Livonsaaren yhteisökylään. Kylä on vasta syntymässä vanhan saaristotilan kauniisiin maisemiin. Tilan peltoja kyläläiset viljelevät luomuna ja se onnistuukin hyvin, kun yhteistyökumppanina on saaren toinen luomuviljelijä Henttulan tila, jonka eläimet käyttävät tilalla viljeltävät rehut ja luovuttavat vastavuoroisesti lantaa peltojen lannoitteeksi. Kyllä sieltä yhteisökyläläiset saavat maitonsa ja lihansakin. Varsinaista lähitaloutta.

Kylän peltojen laidoille ja mäntykankaille on nousemassa mitä erilaisempia ekorakennuskohteita. Kierrämme varmasti toistakymmentä taloa ja rakennustyömaata hirsirakentaja Timo Aro-Heinilän asiantuntevalla opastuksella. On hirsitaloja ja savi-olkitaloja erilaisilla tekniikoilla ja ratkaisuilla. Yhteisökylällä on yhteinen kasvimaa ja joillakin taloilla vielä omiaan. Kylän yhteisrakennuksessa toimii lisäksi leipomo, jossa leivotaan leipää oman tilan viljasta omiin tarpeisiin ja myös myyntiin lähikauppoihin. Vinkiksi kiinnostuneille: kylässä on vielä tontteja myynnissä, jos mieli halajaa ekoelämää maalla muiden lapsiperheiden seurassa.

Yhteisrakennuksen pihalla tepastelee kaksi kukkoa; toinen vanha seuranaan enää yksi kana ja toinen uusi maatiaiskukko suuremman kanalaumansa kanssa. Välillä ne käyvät uhoamassa toisilleen aidan läpi. Tilalla on myös muutama hevonen. Yhteisökyläläiset elävät hyvin ekologista elämää kompostikäymälöineen ja puulämmityksineen. Tilan rantatontilla sijaitseva savusauna lämpiää kerran kuussa koko porukalle. Illalla saamme mekin nauttia savusaunan pehmeistä löylyistä ja suomalaisen kesäillan rauhasta Turun saaristossa.

20110712-turku-11522

Henttulan tila

Täytyyhän siellä Henttulan tilallakin käydä kyläilemässä ja jututtamassa nuorta emäntää Elina Henttusta, joka on perinyt tilan isältään. Emäntä tuntuu olevan näin kesäaikaan hyvin kiireinen, mutta suostuu kuitenkin ottamaan vieraat vastaan. Käymme tutustumassa navetassa lypsykarjaan, joka on lähestulkoon suomenkarjaa. Suurin osa lypsävistä on länsisuomalaista alarotua, mutta löytyy joukosta jokunen kyyttö (itäsuomenkarja) ja lapinlehmäkin. Lehmät viihtyvät kuumalla kesähelteellä mielummin sisällä, mutta nuoret sonnipojat löydämme talon takaa laitumelta.

Kyllä on ilo nähdä aitoa maatiaskarjaa. Maailmanlaajuisesti luomussa pyritään suojelemaan myös maatalouden monimuotoisuutta ja säilyttämään vanhoja maatiaislajikkeita ja -rotuja. Suomessakin maatiaisten asema on uhattuna, koska ne vähemmän tuottavina eivät ole tuottajien suosiossa. Mutta maatiaislehmiemme kolmella alarodulla on onneksi vankkumattomat ystävänsä, joihin täytyy itsekin tunnustaa kuuluvansa.

Helppoa ei ole myöskään maatiaisten kasvatus. Henttulan tilalla on päätetty kasvattaa suomenkarjan sonnitkin kotitilalla, koska kasvattajat eivät huoli lihaa huonosti tuottavia suomenkarjan sonneja kasvatukseen, ei niistä ainakaan mitään makseta. Oman tilan kasvatuksessa sonnit joudutaan kastroimaan. Toimenpiteen suorittaa eläinlääkäri.

Keskustelumme kääntyy siihen, kuinka vaikeaksi myös pienimuotoinen tilamyynti on tehty tiukkoine elintarviketilasäädöksineen. Vaatimukset pienelle toimijalle ovat samat kuin isoille laitoksille, vaikka toiminnan laatu ja sitä kautta riskitekijät ovat hyvinkin erilaisia. Tämä on selkeästi suosinut isoja laitoksia ja kutistanut pienten toimintamahdollisuuksia. Henttulan tilallakin mielellään myytäisiin itse liha suoraan asiakkaille. Maitoakaan ei saada luomuna meijeriin, koska tila on niin kaukana muista luomutiloista ja maitoa tulee parikymmenpäisestä karjasta niin vähän, että luomutankkiauton ei kannata sinne tulla.

Löydämme myös tilan vanhan isännän Heikin niittelemästä ojanpientaria. Vaihdamme siinä muutaman sanan luomun hyvistä tulevaisuuden näkymistä astellessamme kohti tilan erinomaisessa kunnossa pidettyä vanhaa ja komeaa päärakennusta. Vanha isäntä aikoinaan siirsi tilan luomuun, olihan se tavanomainen kemiallinen viljely vain lyhyt reilun yhden sukupolven kestänyt hairahdus tilan monisukupolvisessa historiassa.

Lisää kuiva Livonsaaresta:

Yhteisökylä

Henttulantila


Related Images:

Jun 152011
 

Etelä-Savolainen Juvan kunta on tunnettu luomumaidostaan. Kävimme tutustumassa, mistä se luomumaito oikein tulee. Kohteemme Muumaa on kolmen tilan yhteistyössä hoitama pihattonavetta, jossa on tilaa 120 lehmälle ja nuorkarjalle.

Mitenkäs muuten maitotilan arkeen tutustutaan kuin osallistumalla aamulypsylle. Heräsimme siis neljän jälkeen kesäkuisena aamuna ja saapuessamme paikalle tapasimme jo eläintehoitaja Jari Pasasen navetalta työnsä parista. Pian myös yksi paikan isännistä Heikki Teittinen asteli pihan poikki valpas paimenkoira kannoillaan.

Parin tunnin ajan lypsyasemalla riitti vilskettä, kun lehmät kukin vuorotellen kahdeksan kerrallaan kävivät tyhjentämässä utareensa tilan maitotankkiin. Asemalle oikein jonotettiin ja sieltä käveltiin siistissä jonossa takaisin omaan karsinaan. Järjestyksestä piti huolta paimenkoira Jake.

Seuraavaksi navettaan ajetaan vielä ruuat matamien päivän aikana märehdittäviksi. Pihamaalla traktori lastaa etukuormaajalla viljaa, valkuaistiivistettä ja säilörehua seosrehuvaunuun ja sitten tilan työntekijä Timo Honkanen vaihtaa kulkupeliä ja ajaa vaunun navetan läpi syöttäen rehut tasaisesti ruokintapöydälle, jossa jo odotellaankin innokkaana päivän annosta. Sitten vielä kuivaa heinää vähän päälle.

Lopuksi on vielä nuorkarjan siirto toiselle laitumelle. Laitumia voidaan ottaa kauempaakin käyttöön, kun apuna ovat nautoja paimentavat koirat, joita Teittinen kouluttaa itsekin. Saamme seurata, miten koirat ja isäntäväki yhdessä saattavat nuorkarjalauman uudelle vehreälle niitylle pihan läpi ja tien toiselle puolelle. Lypsylehmänalut katselevat aluksi hämmentyneinä ympärilleen ja alkavat pian rauhassa hamuta tuoretta niittyruohoa. Näihin idyllisiin maisemiin jätämme isäntäväen jatkamaan tilan askareita ja kiitämme emäntää, joka kiikuttaa vielä pakkasesta mukaamme litran ternimaitoa.

Eläinten hoito

Muumaan navetassa vasikat ovat kolme ensimmäistä päiväänsä emonsa hoivissa ja saavat terveydelle arvokasta ternimaitoa omalta emoltaan. Sitten ne varttuvat kolmen kuukauden vanhoiksi imettäjälehmien hoivissa. Kun ihmettelen miten imettäjät saadaan hyväksymään muiden vasikoita, katseet kääntyvät eläintenhoitaja Jari Pasaseen. Hänen mielestään se onnistuu vallan mainiosti ja hän kehuu vielä, että tukkeutuneita ja kovia utareita on tosi hyvä hoitaa luonnonmukaisesti sillä, että laitetaan lehmä imettäjäksi. Vasikat pitävät kyllä huolen, että maitoa alkaa tulla ja utareet tervehtyvät. Näin vältytään antibiottikuureilta.

Muutenkin Pasanen viihtyy hyvin Muumaan eläintenhoitajana. Hän tuntee kaikki lehmät nimeltä  ja pitää luomumenetelmiä hyvänä tapana hoitaa eläimiä. Matamit ulkoilevat kolmessa ryhmässä vuoropäivinä laitumella. Se edistää sorkkien terveyttä ja myös auringon valo on tärkeää sekä fyysisesti että henkisesti.

Rehun tuotanto

Tilalla ollaan lähes omavaraisia rehun suhteen. Peltoa Muumaa yhtymän kolmella tilalla on käytössä yhteensä noin 450 ha. Pelloilla tuotetaan nurmea, vehnää ja kauraa sekä valkuaisen saannille tärkeää hernettä ja rypsiä. Joskus valkuaisrehu ei ihan riitä ja kotimaista luomurypsiä joudutaan ostamaan.

Navetasta vastaava isäntä Heikki Teittinen kehuu tilojen yhteistyöä. Mukavaa, kun voi keskittyä itselleen sopiviin tehtäviin ja jakaa vastuuta. Sitten taas toisaalta ei ole ihan sidoksissa tilaansa, kun tuuraajan saa helposti.

Miten kävi ternimaidolle

Ternimaito kaivettiin pakkasesta myöhemmin heinäkuussa. Siitä paistettiin uunissa pannukakkua ja nautittiin juuri kypsyneiden luomumansikoiden ja luomuvaniljajäätelön kera. Oli niin herkullista, että kerkesi hävitä, ennen kuin saimme kuvatuksi.

Lisää kuvia Muumaasta

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana kuvatekstin kanssa.)

Related Images:

Follow

Get every new post on this blog delivered to your Inbox.

Join other followers: