Jun 052013
 

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Viime kesänä seurattiin vilja- ja emolehmätilan kesää Labbyssä. Tänä kesänä teemana on tärkkelysperuna. Monikaan ei tiedä, että maamme suurimmilla luomuperunapelloilla kasvaa teollisuuden raaka-aineeksi tärkkelysperunaa. Perunajauholla on monia käyttötarkoituksia esimerkiksi leipomoteollisuudessa. Sillä saadaan tuotteista mehevämpiä ja pehmeämpiä ja rakenne paranee. Perinteisesti perunajauhoa on käytetty sakeuttamaan kiisselit, keitot ja kastikkeet. Ja muistaahan moni vanhan kunnon helmipuuron, joka tehdään perunajauhopalleroista.

Perunan vuosi alkaa myöhään keväällä, kun siemenperunat kaivetaan esille kellarista hyvissä ajoin ennen istutusta. Ne laitetaan lämpimään itämään. Perunoissa on hyvä olla kunnolliset idut, kun ne menevät maahan kasvamaan. Perunajauhon tuotantoon käytetään omia, hyvin tärkkelyspitoisia, lajikkeita. Tällaisia ovat muuten jotkut yhtiöt jalostaneet geenimuuntelullakin ja geenimuunnellun tärkkelysperunan koeviljelmiä on ollut Suomessakin. No, tämä yhtiö lähti Suomesta ja myi perunatärkkelystehtaansa, jonka ostivat sen johtotehtävissä olleet työntekijät. Nyt siellä keskitytään kehittämään luomuperunajauhon tuotantoa! Pääsimme viime viikolla mukaan tehtaan, Finnamylin, yhden sopimusviljelijän perunanistutukseen eli vietimme torstaisen iltapäivän Satakunnan vankilassa. Lämpimän kevään ansioista istutukset ovat jo loppusuoralla toukokuun lopussa. Sovimme treffit perunatärkkelystehtaan viljelypäällikön Kimmo Pusan kanssa vankilan pääportille, josta jatkoimme yhdessä kohti vankilan peltoja.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Järvi peltona

Satakunnan vankilan pellot sijaitsevan oikeastaan järvessä, josta tosin vesi on johdettu pois viereiseen Kokemäenjoen sivuhaaraan. Maa on viljavaa järven pohjaa. Peltoja ympäröivät padot ja niiden takana oja, jonne vettä jatkuvasti pumpataan. Jos tulee kuiva kesä, saadaan pellot helposti kasteltua, joten kuivuus ei tätä perunapeltoa vaivaa.

Järven kuivatus aloitettiin 1930-luvulla ja pellot olivat ensimmäisen kerran viljelykäytössä 1944. Luomuun vankilassa siirryttiin 90-luvun alkupuolella. Muitakin vankiloita saatiin mukaan ideaan, koska koettiin, että maatalousväki hyväksyi paremmin vankiloiden viljelyn, kun se ei kilpaillut tavallisen tuotannon kanssa. Niinpä vankiloiden tilanhoitajat lähtivät luomuoppiin Saksaan, mistä saivatkin innostusta ja hyviä ideoita.

Nyt vankilan mailla laiduntaa kolmisensataa lihanautaa, emolehmiä vasikoineen ja nuorkarjaa. Hieholaumaa pääsimmekin tervehtimään perunapellon vieressä. Maataloustöissä työllistyy parisenkymmentä ”asiakasta” eli vankilassa rangaistustaan suorittavaa henkilöä, kertoilee työnjohtaja Erkki Lahtinen, kun seurailemme pellon reunalla kylvötöiden sujumista. Ymmärrettävästi emme saa kuvata työntekijöitä. Rauhallisin ottein ja tottuneesti he näyttävät käsittelevän isoja koneita ja siemenperunoiden suursäkkejä. Hikisellä työmaalla on leppoisa tunnelma ja hommat etenevät. Pari työmiestä on kylvökoneen kimpussa ja yksi ajelee haran kanssa peltoa istutuskuntoon.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Työvoimalle käyttöä

Satakunnan vankilassa ei ole pulaa työvoimasta. Paremminkin yritetään työllistää mahdollisimman monta työntekijää. Niin perunat kuin lehmätkin saavat hyvää hoitoa. Perunapenkit harataan moneen kertaan rikkaruohoista, etenkin sitkeästä juolavehnästä ja ohdakkeesta. Ennen kevättöitä työntekijät ovat päivystäneet yötä päivää lehmien poikima-aikana. Työnjohtaja Lahtinen kertoo joukossa olevan hyvinkin taitavia maataloustyöntekijöitä.

Erkki rientää ottamaan kuvia myös viereiselle lohkolle, jossa vasta auralla muokataan peltoa kylvökuntoon. Lahtinen kertoo, että sinne tulee ohraa. Suuri osa maista on nurmella ja lehmien laitumena. Pari kolme miestä työllistyy laidunaitojen teossa koko kesän. Tilalla viljellään myös luomupinaattia, joka kylvetään myöhemmin. Tänä vuonna ei tule kaalia, jota on ollut muutamana aikaisempana vuonna.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Ympäristönsuojelua ja eläimiä

Nythän täällä ei voisikaan enää viljellä kuin luomumenetelmin, koska alue on Natura- suojelualuetta. Vankilan maita ympäröi Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon kuuluva luonnonsuojelualue kolmella suunalla. Toteamme tämän, kun pistäydymme vierailumme lopuksi peltoaukean reunalla seisovalla lintutornilla, jossa on myös alueen kartta. Tornikin on rakennettu vankityönä, kuten kaikki muukin täällä, esimerkiksi patovallit aikanaan. Näin innokkaat lintuihmiset eivät juoksentele pitkin vankilan maita, vaan pysyttelevät sallituilla alueilla.

Pääsy kielletty -kylttejä näkyykin joka puolella, kun ajelemme pois vankilan alueelta. Yhdessä tienhaarassa on pieni laidunmaa vankilan työntekijöiden asuntolalta näyttävien rakennusten edessä. Laitumella on muutama hyvin erikoisen näköinen otus. Pitkäkarvaisten eläinten etupään erottaa valtavista sarvista. Pysähdymme tien reunaan kuvaamaan hauskaa seuruetta. Emme kuitenkaan uskalla mennä ihan laitumen viereen, kun se on asiattomilta pääsy keilletty -kyltin takana. Nämä otukset taitavat olla Satakunnan vankilan erikoisuus, ylämaan karjaa. Pienessä laumassa on kuusi emolehmää vasikoineen ja sonni. Ollaankohan tästä kasvattamassa isoakin karjaa? Tällä kertaa emme tavanneet tilanhoitaja Pertti Saarta, jotta olisimme voineet keskustella tilanhoidon tulevaisuuden näkymistä. Ehkä pääsemme myöhemmin kesällä katsomaan, kuinka peruna kasvaa ja miten sitä hoidetaan kesän aikana ja tapaamme tilanhoitajankin.

Related Images:

Jan 112013
 

Juha Näri Loviisan Isnäsissä kevättöissä pellollaan. Luomutilalla kiinnitetään erityistä huomiota maan elävyyden ja hyvän kunnon hoitamiseen, koska se on perustana hyville sadoille. Tämä onnistuu viljelykierron ja karjanlantakompostin avulla.

Juhan viljelykiertoon kuuluu nurmea, josta tehdään heinää ja säilörehua tilan lihakarjalle ja lampaille sekä kauraa, ruista ja vehnää. Juha viljelee speltti- vehnää,  joka on ikivanha viljelykasvi. Hänellä on viljelyssä myös vanha paikallinen Tähti-niminen ruislajike. Varsinkin rehuviljan seassa kasvatetaan palkokasveja kuten härkäpapua tai hernettä.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Labbyn kartanossa Loviisan Isnäsissä Juha ja Emilia Näri kasvattavat Hereford-nautoja. Emolehmät poikivat aikaisin keväällä pihattonavetassa ja laiduntavat yhdessä vasikoidensa kanssa kesän laitumella.

Labbyn kartanolla on pitkä historia ja seudulta löytyy merkkejä asutuksesta jo keskiajalta. Isäntäväki vaalii kartanon historiaa ja kehittää tilasta mielenkiintoista matkailukohdetta erilaisine historia- ja luontonähtävyyksineen sekä tilapuoteineen ja kahviloineen. (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Related Images:

Dec 142012
 

Jaana Väisänen Torniossa Kukkolankosken maisemissa kiertää päivittäin tarkastamassa pitkin kylää laiduntavat lammaslaumansa. Jaanalla ja hänen miehellään Petri Leinosella on parin sadan uuhen lampola. Laidunkautena lampaat ovat vajaassa kymmenessä laumassa parturoimassa kyläläisten tonteilla ja takapihoilla peltolohkoja, jotka nykyään ovat viljelemättä. Näin kylänraitin pusikoitunutta rantamaisemaa saadaan avattua ja tieltä voi taas nähdäTorniojoen Kukkolankoskelle ja Karunginjärvelle.

Lampaita täytyy siirrellä uusille laitumille kolmen viikon välein, näin vältetään sisäloisien ja muiden tautien leviäminen ja syötävää riittää. Kyläläisille, etenkin lapsille, lampaiden touhut ovat mukavaa seurattavaa. Lampurin apuna lampaita vahtimassa on monet silmäparit. Tässä Jaana tarkastaa laitumelle syksyllä syntyneiden kaksoskaritsoiden kuntoa.

Lammasemoa kutsutaan uuheksi. Vuosittain suomenlammasuuhi synnyttää yhdestä neljään karitsaa. Suurin osa karitsoista syntyy keväällä lampolassa. Kesäksi pässikaritsat erotetaan omaksi laumakseen, mutta uuhikaritsat laiduntavat emojensa kanssa. Lampaat käydään tarkistamassa päivittäin ja laitumelle viedään tuoretta vettä.

Syksyllä myöhään uuhet siirretään lampolaan talveksi.

Kotimaisella luomulampaan lihalla on tällä hetkellä hyvä kysyntä, mutta luomuteurastamoista on pulaa. Kukkolankosken luomulampaat myydäänkin tavanomaisina, koska lähistöltä ei löydy luomuhyväksyttyä teurastamoa.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

 

“Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan ennakkotilaus.

Related Images:

Apr 252012
 

 

Arja juttelee lehmiensä kanssa 3

Teimme kiirastorstaina retken Myrskylään Kankkilan kylään Koivukujalle, jossa sijaitsee uutuuttaan kiiltelevä Arja Peltomäen luomupihattonavetta. Meille oli jo viime kesästä monet kehuneet, että Arjan navettaa kannattaa mennä katsomaan kysellessämme sopivia vierailukohteita. Arja otti tilan hoitaakseen vanhemmiltaan nelisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen pitkään hommissa Luomuliitossa. Alan ammattilaisena hän rakennutti ensimmäiseksi kunnon navetan eläimilleen ja laajensi karjan kokoa huomattavasti.

Jo menomatkalla sovimme puhelimessa, että ajamme suoraan navetalle ja hyödynnämme upean aurinkoisen iltapäivän ja lumen vielä peittämän maiseman ottamalla kuvia eläimistä ulkotarhassa. Navetalle saavuttuamme Arja tulee ulos vastaan ja vaihdamme pukuhuoneessa navetan vieraille tarkoitetut haalarit ja jalkineet päällemme. Arja kertoo seudulla olleen liikkeellä eläinten veristä ripulia. Suojamääräyksiä kannattaa noudattaa, ettei vierailusta tule ikäviä tuliaisia.

Aluksi pistäydymme navetan “konttorissa”. Se on ihmisten paperitöille ja sen semmoiselle tarkoitettu huone navetan nurkassa. Ovesta sisään astuessa avautuu suurten ikkunoiden läpi näkymä koko navettaan. Leppoisa ja rauhaisa ilmapiiri valtaa sisääntulijat sillä lähes sadan suuren eläimen tyytyväiset ja verkkaisat olemukset luovat tilaan aivan oman tunnelmansa.

Jäämme hetkeksi seuraamaan, mitä navetassa tapahtuu. Suurin osa eläimistä makoilee sitä varten kuivitetuissa parsissa, jokaiselle on erotettu puomeilla oma tila. Osa lehmistä käyskentelee käytävällä rauhalliseen tahtiin, haistelee toisiaan ja joskus vähän pökkiikin päällään. Joitakin lehmiä seisoo jaloitteluaitaukseen auki olevalla ulko-ovella nuusien raitista ilmaa. Arja kertoo lehmien miellään seisovan vesisateella oven ulkopuolella pää oven muovisen suojaverhon sisäpuolella sateelta suojassa. Lehmästäkin on ilmeisesti mukava olla suihkussa.

Navetassa on lehmillä käytössä selänrapsutusharja, jossa harvakseltaan käy lehmiä seisoskelemassa selän pesussa. Keskellä navettaa on suuri punainen metallilaatikko, jonka kyljessä lukee Lely Astronaut. Sen edustalla näyttää pyörivän lehmiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Laatikossa on navetan puolella portti, josta lehmä pääsee kävelemään sisään ja edessä olevaan ruokakaukaloon tulee oma rehuannos. Vatsan alla metallinen käsivarsi putsaa utareen ja asettaa lypsykoneen kiinni. Maito alkaa virrata putkiin. Kun maito on herunut, kone irtoaa ja portti avautuu ja lehmä siirtyy antaen tilaa seuraavalle asiakkaalle.

Tämän lypsyrobotin ansioista lehmät voivat käydä lypsyllä silloin kun haluavat ja utareet eivät runsaan tuotoksen kautenakaan ehdi tulla piukoiksi maidosta. Jokainen lehmä saa yksilöllisen kohtelun, kun kone tunnistaa lehmän kaulassa olevasta pannasta. Arja kertoo robotin myötä jalostustarpeiden muuttuneen karjassaan, sillä robottilypsyssä pärjäävät eläimet, joilla on hyvä utarerakenne eikä karjassa voi olla suuria vaihteluita jalkojen pituuden suhteen. Robotti toimii hyvin vain suhteellisen kapella alueella ja lehmien utareiden täytyy olla aika samalla korkeudella.

Robotin takana on vielä joitakin yksittäiskarsinoita, joissa lehmät poikivat. Vasikat saavat olla emänsä kanssa vuorokauden pari ja sitten niitä juotetaan erikseen lypsetyllä maidolla, joka löytyy ämpäreistä lypsykoneen vierestä. Tähän voidaan käyttää maidot, joita ei voi laittaa muun maidon joukkoon, kuten ternimaito ja liian solupitoinen maito sekä antibiooottihoidon jälkeisen karenssiajan maito. Pariviikkoisina sonnivasikat menevät toiselle, valitettavasti tavanomaiselle, tilalle kasvatukseen ja hiehovasikat siirtyvät muiden isompien joukkoon vasikkalaan.

Vasikkala on navetan toisessa nurkassa seinällä erotettu huone, jossa on karsinat eri ikäluokan vasikoille. Seinät ovat sen takia, että vasikoilla on oltava talvella muuta navettaa lämpöisempää. Jokaisen karsinan päällä on lämmityslaite. Arja toivoisi vasikkalan olevan vähän paremmin suunniteltu. Nyt karsinoita on hankala pitää puhtaana ja tilasta ei oikein saa järjestettyä jaloittelua ulos. Muista maista kuulemma löytyy hyviä ratkaisuja tähänkin, mitä Arjan mielestä voisi hyödyntää Suomessakin navetoiden suunnittelussa.

Mutta ulos täytyy mennä näin hienolla ilmalla. Kierrämme navetan perälle ja ulos jaloitteluaitauksiin. Keskimmäisenä on poikimassa olevien aitaus, jonka ovi nyt avataan. Saamme seurata kuinka innokkaat lehmät hölkyttelevät ulos ja ottaapa jokunen pari iloista loikkaakin ulospääsyn kunniaksi. Vähän aikaa nuuhkitaan ilmaa ja havainnoidaan ympäristöä. Sitten lauman uteliaimmat ryntäävät erityisesti meidän vieraiden ympärille tutkimaan, haistelemaan ja maistelemaan. Yksi vaalea lehmä on erityisen tuttavallinen ja kiertää karheaa kieltään soimien ympäri ja vaikka pitkin poskea.

Kierrämme ottamassa kuvia eri puolilta navettaa ja jaloitteluaitauksia sekä tutustumme navetan vieressä oleviin säilörehuvarastoihin ja lietealtaaseen. Navetan käytävillä on ritilälattia, josta liete kuljetetaan vuoden mittaan ulos altaaseen. Keväällä liete levitetään pelloille ennen kylvöä. Arjalla ei ole omaa peltoa riittävästi rehujen viljelyyn eläimille tai lannan levitykseen, mutta onneksi lähiseudulla riittää muita luomuviljelijöitä, joiden viljelykierron nurmi tulee hyvin hyödynnettyä Arjan eläimille ja viljelijät saavat vastineeksi hyvää lannoitetta pelloilleen.

Ilman karjaa luomutilan viljelykerto ja lannoitus voi olla vaikea hoitaa, sillä nurmi ja lanta ovat oleellinen osa hyvää viljelykiertoa. Nykyään maatilat ovat erikoistuneet joko eläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Niinpä tarvitaankin hyvää yhteistyötä eläintilojen ja kasvitilojen välillä, jotta kasvitilojen nurmi ja eläintilojen lanta saadaan käytettyä hyväksi luomutuotannon edellyttämällä tavalla.

Arja vain harmittelee, että viljantuotantotilat eivät halua pitää nurmea kahta vuotta pidempään, kun hyviä rehukasveja kuten sinimailasta, rehumailasta ja keltamaitetta pitäisi viljellä vähintään kolme vuotta. Ne kasvattavat siinä ajassa juurensa syvälle maahan ja alkavat vasta todella tuottaa satoa. Juuret kuohkeuttavat maata ja parantavat sen laatua. Näin hoidetaan myös luomupellon viljavuutta.

Keskustelu siirtyy tietysti valkuaisrehutilanteeseen. Arja ostaa valmista rehua, mutta pohtii myös mahdollisuutta tuottaa lähialueella omia valkuaiskasveja kuten härkäpapua ja rypsiä. Rypsin viljelijöitä voisi löytyä, mutta lisäksi tarvitaan puristin, jolla öljy erotetaan siemenistä ja jäljelle jäävä rouhe syötetään karjalle. Öljylle täytyisi sitten vielä löytyä hyvää käyttöä, sitähän voisi vaikka laittaa traktorin tankkiin!

Siirrymme takaisin sisätiloihin ja meitä odottaa karjalanpiirakka-kahvit Miina Äkkijyrkän taiteilemista lehmämukeista ja lautasista. Siinä nauttiessamme luomuisista antimista kuuntelemme Arja tulevaisuuden suunnitelmia. Arjan mies käy muualla töissä ja navetta on yksin Arjan vastuulla. Hänellä on yksi työntekijä ja rehut tekee urakoitsija omien peltojen lisäksi sopimustiloilta. Yhteteistyötä olisi mukava rakentaa enemmänkin paremmin kaikken tarpeita vastaamaan.

Erityisesti Arja miettii, miten voisi saada oman tilan jatkojalostustuotteita. Ryhtyisikö joku tekemään tilalle jäätelöä tai juustoa. Pientuottajien tuotteille näyttää olevan hyvä kysyntä, monet kertovat kaiken menevän, mitä kerkeää tuottamaan. Ja se resurssien ja ajan puutehan se on se rajoittava tekijä. Oman karjanhoidon lisäksi ei kerkeä paljon uutta kehittämään. Jokaisen ei tarvitsisi yksin lähteä yrittämään vaan yhteistyöllä saataisiin toiminnalle vankempi pohja.

Haaveilen jo maistelevani Arjan omia luomujäätelöitä samalla, kun istuskelen seurailemassa noita hänen suuria, kauniita ja leppoisia eläimiään jossain mukavassa kahvilanurkkauksessa navetan kupeessa. Sitten koko perheen maatilaretkeltä ruoantuotannon alkulähteille voisi saada aitojen kokemusten lisäksi mukaansa myös harvinaista herkkua ternimaitoa tai vaikka tapaamiensa lehmien maidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa.  Sitä odotellessa toivotellaan Arjalle ja perheelle eläimineen hyvää kevättä!

 

 

Related Images:

Apr 062012
 

Kevään ensimmäisten tuulahdusten leijaillessa ilmassa, on mukava palauttaa mieleen, millaista olikaan kesällä.  Ensimmäisenä mieleeni tulee viime kesästä vanhan tuttavan yllättävä tapaaminen Rymättylässä. Muistan Laura Suvannon aikoinaan Luomuliitosta aktiivisena ja reipasotteisena nuorena naisena.

Heinäkuussa Turun saaristossa matkaillessamme huomasimme yllättäen Lauran nimen, kun etsimme seudun luomukohteita. Rymättylässä hänellä on Lookila niminen tila. Soitimmekin heti Lauralle ja järjestimme tapaamisen. Kävimme yhdessä myös luomuviljelijätapaamisessa, josta kerron joskus toiste. Nyt haluan esitellä teille Lookilan tilan, joka on Lauran nuoruuden koti, jota hän on viljellyt ja kunnostellut vuodesta 1995.

Lauran vanhemmat kunnostivat tilan rakennukset aikoinaan perinteitä vaalien ja jo tilalle saavuttaessa voi aistia vanhojen aikojen hengen. Koko tila perinteisine kulttuurimaisemineen on luokiteltu suojelukohteeksi ja Laura pyrkiikin hoitamaan sitä säilyttäen koko vanhan perinnemaiseman.

Tila on oivallinen esimerkki siitä, miten luomuviljelyllä voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta. Peltoja ympäröivää metsää ovat eläimet laiduntaneet ja se näkyy vieläkin, vaikka eläimiä ei ole ollut moneen vuoteen. Pellon ja metsän välinen vaihettumisvyöhyke on laaja ja lajistoltaan monipuolinen. Pelloilla on myös metsäsaarekkeita, joilla on ihan oma lajistonsa. Pihapiirissä tunnelmaa luovat ikivanhat puut ja Lauran marja- ja vihannesviljelmät.

Meidät valtasi sykähdyttävä pyhyyden tunne, kun saavuimme tilalle. Vanhat rakennukset, vuosisatojen saatossa asettunut kulttuurimaisema ja iäkkäät koukeroiset puut tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki kertoi siitä, että täällä ihmiset olivat kuunnelleet luontoa ja kunnioittaneet. Oli asetuttu luonnon armoille ja koetettu löytää rauha ja sopusointu.

Voimakkaan yhteyden luontoon Laura on täällä asuessaan saanut ja säilyttänyt sen myöhemminkin. Sen huomaa jo hänen puheistaan. Hän rakastaa työtään puutarhassa kasvien parissa. Meille hän kertoo innostuneena, kuinka he ovat isänsä kanssa huolehtineet tilan luonto- ja kulttuuriarvoista.

Menemme myös Lauran kanssa katsastamaan muutamien hänen viljelyksessään olevien peltolohkojen rikkaruohotilannetta. Laura puhuu pitkään ja hartaasti siitä, miten hän on vuosien saatossa huomannut sekä kasvi- että eläinlajiston monipuolistuneen luomuviljelyn alkaessa vaikuttaa ympäristöystävällisyydellään. Siinä ojanpientareita niitellessä ja pellon juuririkkaruohoja noukkiessa on kerennyt tarkkailemaan ympäristöään ja tekemään havaintoja.

Tiedoksi muuten, mikään viherpiipertäjä Laura ei ole. Hänellä on porukoineen suomalaisittain reippaan kokoinen ala puutarhaviljelyä, jossa tuotetaan seosviljan lisäksi ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurta, juuriselleriä ja maa-artisokkaa. Toinen tila heillä on Tortinmäessä ja nimeltään Kaarlejoki. Sinne valmistui jokin aika sitten uudet varastointi- ja pakkaustilat, joiden yhteydessä on myös tilapuoti, tosin auki vain tapahtumien yhteydessä. Tuotteet markkinoidaan lähelle ravintoloihin, päiväkoteihin, kouluihin ja ruokapiireille, suurisatoisimmat  pääasiassa tukkuun.

Kun supermarketista ostatte Satotukun kotimaista luomujuuriselleriä, saatte terveiset Lauralta. Minua kyllä harmittaa, että Satotukku käärii mukulat muoviin, mutta mukava kuitenkin muistaa ystävää, kun valmistaa ihanalta tuoksuvaa juuriselleriä.

Related Images:

Oct 072011
 

 

Kyllä maallakin voi elää, tuottaa oman ruokansa ja vähän ylimääräistäkin. Nyt kerron teille Lundin perheestä, jonka tapasimme kesällä Rautalammilla. Lundin tila on pieni vajaan kuuden hehtaarin tila, jota on vaalittu suurella kiintymyksellä. Pihapiiri on puiden ja pensaiden ympäröimä ja uusitun asuinrakennuksen seurana pihaa kiertää muutamia vanhoja piharakennuksia. Vanhan navetan kupeella kasvaa mahtavat lipstikkakasvustot. Talon isäntä Jouni Lund toteaa niiden aina kasvaneen ja rehottaneen siinä. Tämä onkin hänen kotitilansa, jonka hän lunasti vanhemmiltaan kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Oravakin tuntuu viihtyvän tilalla; se tuo poikasensa näytille vanhan vajan seinustalle. Jäämme hetkeksi seuraamaan oravaäidin hupaisaa huolenpitoa, kun se yrittää paimentaa vilkasta jälkeläistään. Kotieläimiä tilalla ei ole, vain puutarhaviljelyä. Lundit tuottavat perunaa, mansikkaa ja jonkin verran sipulia, porkkanaa ja viherlannoituksena hernettä. Tila ei ole riittävän iso elättääkseen isäntäperheen, joten sekä Jouni että Margit, hänen vaimonsa, käyvät tilan ulkopuolella työssä. Heillä on myös neljä lasta. Silti aikaa jää vielä hoitaa puutarhamaat.

Lähdemme kiertämään viljelyksiä. Jouni kertoo kokeilleensa useita eri perunalajikkeita, nytkin viljelyksessä on kolmea eri lajiketta. Näin vältetään myös riskejä, joita perunanviljelijällä kyllä riittää. Perunoita uhkaavat rutto ja rupi sekä varsinkin syksyn hallat. Myös varastointia perunoiden on kestettävä, sillä vakituisille asiakkaille on riitettävä myytävää koko vuodeksi. Eri lajikkeet menestyvät erilailla riippuen kunkin vuoden olosuhteista. Lundit näyttävät myyvän helposti kaiken tuottamansa ja aina ei edes riitäkään. Jouni kertoo kuitenkin markkinoiden hankkimisen tilan tuotannolle vieneen viidestä kymmeneen vuotta. Perunaa hän on toimittanut läheiselle alakoululle ja Suonenjoen Metlaan. Torimyyntiäkin Lundit ovat harrastaneet. He muistelevat vieläkin, kuinka alkuaikoina Rautalammin torilla luomu yhdistettiin lähinnä kettutyttöihin. Eikä tästä ole edes hyvin pitkä aika, sillä Lundien tila teki luomusopimuksen 90-luvun alkupuolella.

Elämä tilalla vaikuttaa leppoisalta vaikka pelloilla kulkiessa voi vain arvailla, kuinka paljon työtä tuotantoon saa uppoamaan. Varmasti tämä on sekä elämäntapa että harrastus. Lundin lapset ovat saaneet viettää lapsuutensa luonnonläheisessä maaseutumiljöössä ja ovat voineet seurata maatilan puuhia ja ottaa itsekin niihin osaa.

Lisää kuvia Lundilta:

Related Images:

Jul 262011
 

Itävaltalainen Sonnentor kiinnitti huomioni jo vuosia sitten kansainvälisillä luomumessuilla. yllättäen löysin Sonnentorin teet ja mausteet Ruohonjuuren hyllystä ja huomasin, että maahantuojana oli Luomutila Olli Kerkonjoenjuusta. Mitä kummaa, ihmettelin ja nyt vihdoin pääsimme ottamaan selvää asiasta.

Tämä tarina alkaa siitä kun Maija Törmanen ja hänen miehensä Tuomo toteuttivat viisikymppisinä nuoruutensa unelman ja muuttivat Tuomon äidin kotitilalle Rautalammille. Maija jätti toimistotyönsä ja ryhtyi maaseutuyrittäjäksi. Hän halusi tehdä käsitöitä ja viljellä raparperia ja mansikkaa, tietysti luomuna. Tämä tapahtui juuri ennen vuostuhannen vaihdetta, kertoilee Maija tarjoilleessaan meille viimeisiä oman pellon luomumansikoita.

Aluksi Luomu-Savo osuuskunta markkinoi helposti kaikki tilan tuotteet. Silloin tuotettiin perunaa, porkkanaa, sipulia ja kurkkua. Kahdesta viimeksi mainitusta tehtiin kurkkusalaattia. Sitten keskusliikkeiden vaatimukset kiristyivät ja pienille toimittajille kävi mahdottomaksi saada tuotteitaan jakelukanavaan. Luomu-Savon toiminta loppui. Maija ei kuitenkaan lannistunut vaan alkoi itse jalostaa ja myydä tuotteitaan.

Nyt Luomutila Ollilla on valikoimissaan käsin tehtyä porkkana-, raparperi- ja viherherukkamarmeladia, marjamehuja, -marmeladimakeisia ja glögiä. Kaikki menee eikä aina riitäkään. Asiakkaat ovat löytyneet verkottumalla erilaisissa yhteyksissä, varsinaista markkinointia ei ole tarvinnut tehdä. Erityisesti Maija kehuu Ekocentrian Irma Kärkkäistä, jonka tuki oli aluksi ensiarvoisen tärkeää. Vieläkin Maija muistaa, kuinka Irma loi uskoa Maijaan ja kannusti: Kuule Maija, tehdään susta vielä jotain!

Kesäisen ukkoskuuron ropistessa ulkona istumme sisällä yritystoimintaa varten rakennetuissa suht´ uusissa jalostustiloissa Maijan ja Tuomon kanssa kuuntelemassa jatkoa tarinalle: Kun Luomutila Ollissa aloitettiin jatkojalostus, oli aluksi vaikea saada tarvittavia raaka-aineita kuten mausteita. Niitä Maija ja Tuomo metsästivät ulkomailta. Tuomoon teki yrtti- ja maustetuotteita markkinoivaan Sonnentoriin tehty opintomatka suuren vaikutuksen ja paikallisen yritysneuvojan avustuksella he ottivat yhteyttä yritykseen ja sopivat Suomen edustuksesta. Alkuun päästiin, kun Ruohonjuuri oli heti kiinnostunut tuotteista ja otti niitä valikoimiin.

Ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa syntyi ihan kohtuullisesti ja viidessä vuodessa se on kasvanut yli kymmenkertaiseksi. Maija kehuu kovasti, että kyllä täältäkin syrjäiseltä maaseudulta voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Tilavuokrat ovat halpoja ja työvoimaakin saa tarvittaessa. Hän puhuukin vähän kaihomielisenä tehneensä päätöksen luopua liiketoiminnastaan, sekä tuonnista että jatkojalostuksesta, ja jäädä eläkkeelle. Liiketoiminnoille onkin jo jatkajia tiedossa, mutta asiat varmistunevat ensi kuussa. Sitten kuulemme siis lisää.

Related Images:

Jul 202011
 


Tämä on tosi tarina siitä, miten luomutuotanto ei aina ole mahdollista. Matti Kärkkäinen on jo 80-luvulta viljellyt tilaansa luomuna, mutta tilan lypsykarjaa on käytännössä mahdotonta siirtää luomuun. Naudat kyllä syövät tilan luomutuotettuja rehuja, mutta eläintilat eli parsinavetta ei täytä luomuehtoja.

Tilalla tehdään jo toista navettaremonttia ja nyt navettaa laajennetaan noin 50 lypsävästä reiluun 80 lypsävään. Isäntä on kyllä teettänyt tarkat laskelmat siitä, mitä navetan muuttaminen luomukelpoiseksi pihattonavetaksi maksaisi. Pihatossa lehmät kuljeskelisivat vapaina, kun ne nyt ovat kytkettyinä parsiin. Navetassa tarvittaisiin silloin kaksinkertainen pinta-ala nykyiseen verrattuna lehmää kohti ja rakennuskustannuksetkin kaksinkertaistuisivat. Investointina se on liian kallis, navetta ei elinaikanaan olisi kannattava.

Niinpä Kärkkäinen joutuu tyytymään tavanomaiseen maitoon myös juustolassaan, jonka perusti vuonna 1993 jalostaakseen oman tilansa maitoa. Tilan maidosta tehdään jo neljättä vuotta sinihomejuustoa Peltolan Blueta, jota pääkaupunkiseudun ravintolapäälliköt kilvan kehuvat. Tätä herkkua voitaisiin mainiosti tuottaa myös luomuna, koska raaka-aineina käytetään vain oman tilan maitoa, bakteereja, juoksutetta ja suolaa.

Kuuluisan makunsa Roquefort-tyyppinen sinihomejuusto saa tilan lehmille viljellystä luomuapilanurmesta. Ainutlaatuisuus tulee siitä, että juusto tehdään yhden tilan maidosta ja sen maun on sanut esiin Valiolla pitkän uran tehnyt sinihomejuustomestari Tapio Kuronen. Se on siis aito terroir-juusto. Muiden tilojen maidosta tehty juusto maistuisi erilaiselta.

Kärkkäinen itse uskoo sinihomejuustoonsa ja onkin kasvattanut juustolan kapasiteettia isommalla juustokattilalla, joten nyt tuotanto voitaisiin moninkertaistaa. Ensin pitää vain saada se navetan laajennus valmiiksi. Tarkastelemme rakennustyömaata ja seuraamme lehmien ruokintaa samalla pohtien, miten Kärkkäisen kaltaiset lypsykarjatilat pystyisivät siirtämään myös maidontuotantonsa luomuun. Tällaisia tiloja kun Suomessa on ihan liikaa.

Kärkkäisen navetassa lehmien parret ovat mukavan tilavat ja kumialustaiset. Lehmillä on muutenkin mukavat olot, kun pääsevät päivittäin laitumelle. Vaan silti minun suussani se Peltolan Blue maistuisi vielä paremmalta, jos tietäisin, että kaikki luomuehdot täyttyvät. Tietäisi, että eläimet ulkoilevat säännöllisesti ympäri vuoden ja saavat ainakin käyskennellä vapaasti. Saisivat vasikatkin aloittaa elämänsä emon hoivissa ja emo opettaisi ne lehmien tavoille.

Related Images:

Jul 152011
 

20110710-livonsaari-11233

Yhteisökylä

Hyvin lämpimänä ja aurinkoisena heinäkuun sunnuntaipäivänä teemme tutustumiskierroksen Livonsaaren yhteisökylään. Kylä on vasta syntymässä vanhan saaristotilan kauniisiin maisemiin. Tilan peltoja kyläläiset viljelevät luomuna ja se onnistuukin hyvin, kun yhteistyökumppanina on saaren toinen luomuviljelijä Henttulan tila, jonka eläimet käyttävät tilalla viljeltävät rehut ja luovuttavat vastavuoroisesti lantaa peltojen lannoitteeksi. Kyllä sieltä yhteisökyläläiset saavat maitonsa ja lihansakin. Varsinaista lähitaloutta.

Kylän peltojen laidoille ja mäntykankaille on nousemassa mitä erilaisempia ekorakennuskohteita. Kierrämme varmasti toistakymmentä taloa ja rakennustyömaata hirsirakentaja Timo Aro-Heinilän asiantuntevalla opastuksella. On hirsitaloja ja savi-olkitaloja erilaisilla tekniikoilla ja ratkaisuilla. Yhteisökylällä on yhteinen kasvimaa ja joillakin taloilla vielä omiaan. Kylän yhteisrakennuksessa toimii lisäksi leipomo, jossa leivotaan leipää oman tilan viljasta omiin tarpeisiin ja myös myyntiin lähikauppoihin. Vinkiksi kiinnostuneille: kylässä on vielä tontteja myynnissä, jos mieli halajaa ekoelämää maalla muiden lapsiperheiden seurassa.

Yhteisrakennuksen pihalla tepastelee kaksi kukkoa; toinen vanha seuranaan enää yksi kana ja toinen uusi maatiaiskukko suuremman kanalaumansa kanssa. Välillä ne käyvät uhoamassa toisilleen aidan läpi. Tilalla on myös muutama hevonen. Yhteisökyläläiset elävät hyvin ekologista elämää kompostikäymälöineen ja puulämmityksineen. Tilan rantatontilla sijaitseva savusauna lämpiää kerran kuussa koko porukalle. Illalla saamme mekin nauttia savusaunan pehmeistä löylyistä ja suomalaisen kesäillan rauhasta Turun saaristossa.

20110712-turku-11522

Henttulan tila

Täytyyhän siellä Henttulan tilallakin käydä kyläilemässä ja jututtamassa nuorta emäntää Elina Henttusta, joka on perinyt tilan isältään. Emäntä tuntuu olevan näin kesäaikaan hyvin kiireinen, mutta suostuu kuitenkin ottamaan vieraat vastaan. Käymme tutustumassa navetassa lypsykarjaan, joka on lähestulkoon suomenkarjaa. Suurin osa lypsävistä on länsisuomalaista alarotua, mutta löytyy joukosta jokunen kyyttö (itäsuomenkarja) ja lapinlehmäkin. Lehmät viihtyvät kuumalla kesähelteellä mielummin sisällä, mutta nuoret sonnipojat löydämme talon takaa laitumelta.

Kyllä on ilo nähdä aitoa maatiaskarjaa. Maailmanlaajuisesti luomussa pyritään suojelemaan myös maatalouden monimuotoisuutta ja säilyttämään vanhoja maatiaislajikkeita ja -rotuja. Suomessakin maatiaisten asema on uhattuna, koska ne vähemmän tuottavina eivät ole tuottajien suosiossa. Mutta maatiaislehmiemme kolmella alarodulla on onneksi vankkumattomat ystävänsä, joihin täytyy itsekin tunnustaa kuuluvansa.

Helppoa ei ole myöskään maatiaisten kasvatus. Henttulan tilalla on päätetty kasvattaa suomenkarjan sonnitkin kotitilalla, koska kasvattajat eivät huoli lihaa huonosti tuottavia suomenkarjan sonneja kasvatukseen, ei niistä ainakaan mitään makseta. Oman tilan kasvatuksessa sonnit joudutaan kastroimaan. Toimenpiteen suorittaa eläinlääkäri.

Keskustelumme kääntyy siihen, kuinka vaikeaksi myös pienimuotoinen tilamyynti on tehty tiukkoine elintarviketilasäädöksineen. Vaatimukset pienelle toimijalle ovat samat kuin isoille laitoksille, vaikka toiminnan laatu ja sitä kautta riskitekijät ovat hyvinkin erilaisia. Tämä on selkeästi suosinut isoja laitoksia ja kutistanut pienten toimintamahdollisuuksia. Henttulan tilallakin mielellään myytäisiin itse liha suoraan asiakkaille. Maitoakaan ei saada luomuna meijeriin, koska tila on niin kaukana muista luomutiloista ja maitoa tulee parikymmenpäisestä karjasta niin vähän, että luomutankkiauton ei kannata sinne tulla.

Löydämme myös tilan vanhan isännän Heikin niittelemästä ojanpientaria. Vaihdamme siinä muutaman sanan luomun hyvistä tulevaisuuden näkymistä astellessamme kohti tilan erinomaisessa kunnossa pidettyä vanhaa ja komeaa päärakennusta. Vanha isäntä aikoinaan siirsi tilan luomuun, olihan se tavanomainen kemiallinen viljely vain lyhyt reilun yhden sukupolven kestänyt hairahdus tilan monisukupolvisessa historiassa.

Lisää kuiva Livonsaaresta:

Yhteisökylä

Henttulantila


Related Images:

Jun 152011
 

Etelä-Savolainen Juvan kunta on tunnettu luomumaidostaan. Kävimme tutustumassa, mistä se luomumaito oikein tulee. Kohteemme Muumaa on kolmen tilan yhteistyössä hoitama pihattonavetta, jossa on tilaa 120 lehmälle ja nuorkarjalle.

Mitenkäs muuten maitotilan arkeen tutustutaan kuin osallistumalla aamulypsylle. Heräsimme siis neljän jälkeen kesäkuisena aamuna ja saapuessamme paikalle tapasimme jo eläintehoitaja Jari Pasasen navetalta työnsä parista. Pian myös yksi paikan isännistä Heikki Teittinen asteli pihan poikki valpas paimenkoira kannoillaan.

Parin tunnin ajan lypsyasemalla riitti vilskettä, kun lehmät kukin vuorotellen kahdeksan kerrallaan kävivät tyhjentämässä utareensa tilan maitotankkiin. Asemalle oikein jonotettiin ja sieltä käveltiin siistissä jonossa takaisin omaan karsinaan. Järjestyksestä piti huolta paimenkoira Jake.

Seuraavaksi navettaan ajetaan vielä ruuat matamien päivän aikana märehdittäviksi. Pihamaalla traktori lastaa etukuormaajalla viljaa, valkuaistiivistettä ja säilörehua seosrehuvaunuun ja sitten tilan työntekijä Timo Honkanen vaihtaa kulkupeliä ja ajaa vaunun navetan läpi syöttäen rehut tasaisesti ruokintapöydälle, jossa jo odotellaankin innokkaana päivän annosta. Sitten vielä kuivaa heinää vähän päälle.

Lopuksi on vielä nuorkarjan siirto toiselle laitumelle. Laitumia voidaan ottaa kauempaakin käyttöön, kun apuna ovat nautoja paimentavat koirat, joita Teittinen kouluttaa itsekin. Saamme seurata, miten koirat ja isäntäväki yhdessä saattavat nuorkarjalauman uudelle vehreälle niitylle pihan läpi ja tien toiselle puolelle. Lypsylehmänalut katselevat aluksi hämmentyneinä ympärilleen ja alkavat pian rauhassa hamuta tuoretta niittyruohoa. Näihin idyllisiin maisemiin jätämme isäntäväen jatkamaan tilan askareita ja kiitämme emäntää, joka kiikuttaa vielä pakkasesta mukaamme litran ternimaitoa.

Eläinten hoito

Muumaan navetassa vasikat ovat kolme ensimmäistä päiväänsä emonsa hoivissa ja saavat terveydelle arvokasta ternimaitoa omalta emoltaan. Sitten ne varttuvat kolmen kuukauden vanhoiksi imettäjälehmien hoivissa. Kun ihmettelen miten imettäjät saadaan hyväksymään muiden vasikoita, katseet kääntyvät eläintenhoitaja Jari Pasaseen. Hänen mielestään se onnistuu vallan mainiosti ja hän kehuu vielä, että tukkeutuneita ja kovia utareita on tosi hyvä hoitaa luonnonmukaisesti sillä, että laitetaan lehmä imettäjäksi. Vasikat pitävät kyllä huolen, että maitoa alkaa tulla ja utareet tervehtyvät. Näin vältytään antibiottikuureilta.

Muutenkin Pasanen viihtyy hyvin Muumaan eläintenhoitajana. Hän tuntee kaikki lehmät nimeltä  ja pitää luomumenetelmiä hyvänä tapana hoitaa eläimiä. Matamit ulkoilevat kolmessa ryhmässä vuoropäivinä laitumella. Se edistää sorkkien terveyttä ja myös auringon valo on tärkeää sekä fyysisesti että henkisesti.

Rehun tuotanto

Tilalla ollaan lähes omavaraisia rehun suhteen. Peltoa Muumaa yhtymän kolmella tilalla on käytössä yhteensä noin 450 ha. Pelloilla tuotetaan nurmea, vehnää ja kauraa sekä valkuaisen saannille tärkeää hernettä ja rypsiä. Joskus valkuaisrehu ei ihan riitä ja kotimaista luomurypsiä joudutaan ostamaan.

Navetasta vastaava isäntä Heikki Teittinen kehuu tilojen yhteistyöä. Mukavaa, kun voi keskittyä itselleen sopiviin tehtäviin ja jakaa vastuuta. Sitten taas toisaalta ei ole ihan sidoksissa tilaansa, kun tuuraajan saa helposti.

Miten kävi ternimaidolle

Ternimaito kaivettiin pakkasesta myöhemmin heinäkuussa. Siitä paistettiin uunissa pannukakkua ja nautittiin juuri kypsyneiden luomumansikoiden ja luomuvaniljajäätelön kera. Oli niin herkullista, että kerkesi hävitä, ennen kuin saimme kuvatuksi.

Lisää kuvia Muumaasta

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana kuvatekstin kanssa.)

Related Images:

Follow

Get every new post on this blog delivered to your Inbox.

Join other followers: