Teimme kiirastorstaina retken Myrskylään Kankkilan kylään Koivukujalle, jossa sijaitsee uutuuttaan kiiltelevä Arja Peltomäen luomupihattonavetta. Meille oli jo viime kesästä monet kehuneet, että Arjan navettaa kannattaa mennä katsomaan kysellessämme sopivia vierailukohteita. Arja otti tilan hoitaakseen vanhemmiltaan nelisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen pitkään hommissa Luomuliitossa. Alan ammattilaisena hän rakennutti ensimmäiseksi kunnon navetan eläimilleen ja laajensi karjan kokoa huomattavasti.

Jo menomatkalla sovimme puhelimessa, että ajamme suoraan navetalle ja hyödynnämme upean aurinkoisen iltapäivän ja lumen vielä peittämän maiseman ottamalla kuvia eläimistä ulkotarhassa. Navetalle saavuttuamme Arja tulee ulos vastaan ja vaihdamme pukuhuoneessa navetan vieraille tarkoitetut haalarit ja jalkineet päällemme. Arja kertoo seudulla olleen liikkeellä eläinten veristä ripulia. Suojamääräyksiä kannattaa noudattaa, ettei vierailusta tule ikäviä tuliaisia.

Aluksi pistäydymme navetan “konttorissa”. Se on ihmisten paperitöille ja sen semmoiselle tarkoitettu huone navetan nurkassa. Ovesta sisään astuessa avautuu suurten ikkunoiden läpi näkymä koko navettaan. Leppoisa ja rauhaisa ilmapiiri valtaa sisääntulijat sillä lähes sadan suuren eläimen tyytyväiset ja verkkaisat olemukset luovat tilaan aivan oman tunnelmansa.

Jäämme hetkeksi seuraamaan, mitä navetassa tapahtuu. Suurin osa eläimistä makoilee sitä varten kuivitetuissa parsissa, jokaiselle on erotettu puomeilla oma tila. Osa lehmistä käyskentelee käytävällä rauhalliseen tahtiin, haistelee toisiaan ja joskus vähän pökkiikin päällään. Joitakin lehmiä seisoo jaloitteluaitaukseen auki olevalla ulko-ovella nuusien raitista ilmaa. Arja kertoo lehmien miellään seisovan vesisateella oven ulkopuolella pää oven muovisen suojaverhon sisäpuolella sateelta suojassa. Lehmästäkin on ilmeisesti mukava olla suihkussa.

Navetassa on lehmillä käytössä selänrapsutusharja, jossa harvakseltaan käy lehmiä seisoskelemassa selän pesussa. Keskellä navettaa on suuri punainen metallilaatikko, jonka kyljessä lukee Lely Astronaut. Sen edustalla näyttää pyörivän lehmiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Laatikossa on navetan puolella portti, josta lehmä pääsee kävelemään sisään ja edessä olevaan ruokakaukaloon tulee oma rehuannos. Vatsan alla metallinen käsivarsi putsaa utareen ja asettaa lypsykoneen kiinni. Maito alkaa virrata putkiin. Kun maito on herunut, kone irtoaa ja portti avautuu ja lehmä siirtyy antaen tilaa seuraavalle asiakkaalle.

Tämän lypsyrobotin ansioista lehmät voivat käydä lypsyllä silloin kun haluavat ja utareet eivät runsaan tuotoksen kautenakaan ehdi tulla piukoiksi maidosta. Jokainen lehmä saa yksilöllisen kohtelun, kun kone tunnistaa lehmän kaulassa olevasta pannasta. Arja kertoo robotin myötä jalostustarpeiden muuttuneen karjassaan, sillä robottilypsyssä pärjäävät eläimet, joilla on hyvä utarerakenne eikä karjassa voi olla suuria vaihteluita jalkojen pituuden suhteen. Robotti toimii hyvin vain suhteellisen kapella alueella ja lehmien utareiden täytyy olla aika samalla korkeudella.

Robotin takana on vielä joitakin yksittäiskarsinoita, joissa lehmät poikivat. Vasikat saavat olla emänsä kanssa vuorokauden pari ja sitten niitä juotetaan erikseen lypsetyllä maidolla, joka löytyy ämpäreistä lypsykoneen vierestä. Tähän voidaan käyttää maidot, joita ei voi laittaa muun maidon joukkoon, kuten ternimaito ja liian solupitoinen maito sekä antibiooottihoidon jälkeisen karenssiajan maito. Pariviikkoisina sonnivasikat menevät toiselle, valitettavasti tavanomaiselle, tilalle kasvatukseen ja hiehovasikat siirtyvät muiden isompien joukkoon vasikkalaan.

Vasikkala on navetan toisessa nurkassa seinällä erotettu huone, jossa on karsinat eri ikäluokan vasikoille. Seinät ovat sen takia, että vasikoilla on oltava talvella muuta navettaa lämpöisempää. Jokaisen karsinan päällä on lämmityslaite. Arja toivoisi vasikkalan olevan vähän paremmin suunniteltu. Nyt karsinoita on hankala pitää puhtaana ja tilasta ei oikein saa järjestettyä jaloittelua ulos. Muista maista kuulemma löytyy hyviä ratkaisuja tähänkin, mitä Arjan mielestä voisi hyödyntää Suomessakin navetoiden suunnittelussa.

Mutta ulos täytyy mennä näin hienolla ilmalla. Kierrämme navetan perälle ja ulos jaloitteluaitauksiin. Keskimmäisenä on poikimassa olevien aitaus, jonka ovi nyt avataan. Saamme seurata kuinka innokkaat lehmät hölkyttelevät ulos ja ottaapa jokunen pari iloista loikkaakin ulospääsyn kunniaksi. Vähän aikaa nuuhkitaan ilmaa ja havainnoidaan ympäristöä. Sitten lauman uteliaimmat ryntäävät erityisesti meidän vieraiden ympärille tutkimaan, haistelemaan ja maistelemaan. Yksi vaalea lehmä on erityisen tuttavallinen ja kiertää karheaa kieltään soimien ympäri ja vaikka pitkin poskea.

Kierrämme ottamassa kuvia eri puolilta navettaa ja jaloitteluaitauksia sekä tutustumme navetan vieressä oleviin säilörehuvarastoihin ja lietealtaaseen. Navetan käytävillä on ritilälattia, josta liete kuljetetaan vuoden mittaan ulos altaaseen. Keväällä liete levitetään pelloille ennen kylvöä. Arjalla ei ole omaa peltoa riittävästi rehujen viljelyyn eläimille tai lannan levitykseen, mutta onneksi lähiseudulla riittää muita luomuviljelijöitä, joiden viljelykierron nurmi tulee hyvin hyödynnettyä Arjan eläimille ja viljelijät saavat vastineeksi hyvää lannoitetta pelloilleen.

Ilman karjaa luomutilan viljelykerto ja lannoitus voi olla vaikea hoitaa, sillä nurmi ja lanta ovat oleellinen osa hyvää viljelykiertoa. Nykyään maatilat ovat erikoistuneet joko eläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Niinpä tarvitaankin hyvää yhteistyötä eläintilojen ja kasvitilojen välillä, jotta kasvitilojen nurmi ja eläintilojen lanta saadaan käytettyä hyväksi luomutuotannon edellyttämällä tavalla.

Arja vain harmittelee, että viljantuotantotilat eivät halua pitää nurmea kahta vuotta pidempään, kun hyviä rehukasveja kuten sinimailasta, rehumailasta ja keltamaitetta pitäisi viljellä vähintään kolme vuotta. Ne kasvattavat siinä ajassa juurensa syvälle maahan ja alkavat vasta todella tuottaa satoa. Juuret kuohkeuttavat maata ja parantavat sen laatua. Näin hoidetaan myös luomupellon viljavuutta.

Keskustelu siirtyy tietysti valkuaisrehutilanteeseen. Arja ostaa valmista rehua, mutta pohtii myös mahdollisuutta tuottaa lähialueella omia valkuaiskasveja kuten härkäpapua ja rypsiä. Rypsin viljelijöitä voisi löytyä, mutta lisäksi tarvitaan puristin, jolla öljy erotetaan siemenistä ja jäljelle jäävä rouhe syötetään karjalle. Öljylle täytyisi sitten vielä löytyä hyvää käyttöä, sitähän voisi vaikka laittaa traktorin tankkiin!

Siirrymme takaisin sisätiloihin ja meitä odottaa karjalanpiirakka-kahvit Miina Äkkijyrkän taiteilemista lehmämukeista ja lautasista. Siinä nauttiessamme luomuisista antimista kuuntelemme Arja tulevaisuuden suunnitelmia. Arjan mies käy muualla töissä ja navetta on yksin Arjan vastuulla. Hänellä on yksi työntekijä ja rehut tekee urakoitsija omien peltojen lisäksi sopimustiloilta. Yhteteistyötä olisi mukava rakentaa enemmänkin paremmin kaikken tarpeita vastaamaan.

Erityisesti Arja miettii, miten voisi saada oman tilan jatkojalostustuotteita. Ryhtyisikö joku tekemään tilalle jäätelöä tai juustoa. Pientuottajien tuotteille näyttää olevan hyvä kysyntä, monet kertovat kaiken menevän, mitä kerkeää tuottamaan. Ja se resurssien ja ajan puutehan se on se rajoittava tekijä. Oman karjanhoidon lisäksi ei kerkeä paljon uutta kehittämään. Jokaisen ei tarvitsisi yksin lähteä yrittämään vaan yhteistyöllä saataisiin toiminnalle vankempi pohja.

Haaveilen jo maistelevani Arjan omia luomujäätelöitä samalla, kun istuskelen seurailemassa noita hänen suuria, kauniita ja leppoisia eläimiään jossain mukavassa kahvilanurkkauksessa navetan kupeessa. Sitten koko perheen maatilaretkeltä ruoantuotannon alkulähteille voisi saada aitojen kokemusten lisäksi mukaansa myös harvinaista herkkua ternimaitoa tai vaikka tapaamiensa lehmien maidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa.  Sitä odotellessa toivotellaan Arjalle ja perheelle eläimineen hyvää kevättä!

[Show as slideshow]

• Currently 2.7/5 Stars.
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5

Heinäkuussa Turun saaristossa matkaillessamme huomasimme yllättäen Lauran nimen, kun etsimme seudun luomukohteita. Rymättylässä hänellä on Lookila niminen tila. Soitimmekin heti Lauralle ja järjestimme tapaamisen. Kävimme yhdessä myös luomuviljelijätapaamisessa, josta kerron joskus toiste. Nyt haluan esitellä teille Lookilan tilan, joka on Lauran nuoruuden koti, jota hän on viljellyt ja kunnostellut vuodesta 1995.

Lauran vanhemmat kunnostivat tilan rakennukset aikoinaan perinteitä vaalien ja jo tilalle saavuttaessa voi aistia vanhojen aikojen hengen. Koko tila perinteisine kulttuurimaisemineen on luokiteltu suojelukohteeksi ja Laura pyrkiikin hoitamaan sitä säilyttäen koko vanhan perinnemaiseman.

Tila on oivallinen esimerkki siitä, miten luomuviljelyllä voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta. Peltoja ympäröivää metsää ovat eläimet laiduntaneet ja se näkyy vieläkin, vaikka eläimiä ei ole ollut moneen vuoteen. Pellon ja metsän välinen vaihettumisvyöhyke on laaja ja lajistoltaan monipuolinen. Pelloilla on myös metsäsaarekkeita, joilla on ihan oma lajistonsa. Pihapiirissä tunnelmaa luovat ikivanhat puut ja Lauran marja- ja vihannesviljelmät.

Meidät valtasi sykähdyttävä pyhyyden tunne, kun saavuimme tilalle. Vanhat rakennukset, vuosisatojen saatossa asettunut kulttuurimaisema ja iäkkäät koukeroiset puut tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki kertoi siitä, että täällä ihmiset olivat kuunnelleet luontoa ja kunnioittaneet. Oli asetuttu luonnon armoille ja koetettu löytää rauha ja sopusointu.

Voimakkaan yhteyden luontoon Laura on täällä asuessaan saanut ja säilyttänyt sen myöhemminkin. Sen huomaa jo hänen puheistaan. Hän rakastaa työtään puutarhassa kasvien parissa. Meille hän kertoo innostuneena, kuinka he ovat isänsä kanssa huolehtineet tilan luonto- ja kulttuuriarvoista.

Menemme myös Lauran kanssa katsastamaan muutamien hänen viljelyksessään olevien peltolohkojen rikkaruohotilannetta. Laura puhuu pitkään ja hartaasti siitä, miten hän on vuosien saatossa huomannut sekä kasvi- että eläinlajiston monipuolistuneen luomuviljelyn alkaessa vaikuttaa ympäristöystävällisyydellään. Siinä ojanpientareita niitellessä ja pellon juuririkkaruohoja noukkiessa on kerennyt tarkkailemaan ympäristöään ja tekemään havaintoja.

Tiedoksi muuten, mikään viherpiipertäjä Laura ei ole. Hänellä on porukoineen suomalaisittain reippaan kokoinen ala puutarhaviljelyä, jossa tuotetaan seosviljan lisäksi ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurta, juuriselleriä ja maa-artisokkaa. Toinen tila heillä on Tortinmäessä ja nimeltään Kaarlejoki. Sinne valmistui jokin aika sitten uudet varastointi- ja pakkaustilat, joiden yhteydessä on myös tilapuoti, tosin auki vain tapahtumien yhteydessä. Tuotteet markkinoidaan lähelle ravintoloihin, päiväkoteihin, kouluihin ja ruokapiireille, suurisatoisimmat  pääasiassa tukkuun.

Kun supermarketista ostatte Satotukun kotimaista luomujuuriselleriä, saatte terveiset Lauralta. Minua kyllä harmittaa, että Satotukku käärii mukulat muoviin, mutta mukava kuitenkin muistaa ystävää, kun valmistaa ihanalta tuoksuvaa juuriselleriä.

 

[Show as slideshow]

Kyllä maallakin voi elää, tuottaa oman ruokansa ja vähän ylimääräistäkin. Nyt kerron teille Lundin perheestä, jonka tapasimme kesällä Rautalammilla. Lundin tila on pieni vajaan kuuden hehtaarin tila, jota on vaalittu suurella kiintymyksellä. Pihapiiri on puiden ja pensaiden ympäröimä ja uusitun asuinrakennuksen seurana pihaa kiertää muutamia vanhoja piharakennuksia. Vanhan navetan kupeella kasvaa mahtavat lipstikkakasvustot. Talon isäntä Jouni Lund toteaa niiden aina kasvaneen ja rehottaneen siinä. Tämä onkin hänen kotitilansa, jonka hän lunasti vanhemmiltaan kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Oravakin tuntuu viihtyvän tilalla; se tuo poikasensa näytille vanhan vajan seinustalle. Jäämme hetkeksi seuraamaan oravaäidin hupaisaa huolenpitoa, kun se yrittää paimentaa vilkasta jälkeläistään. Kotieläimiä tilalla ei ole, vain puutarhaviljelyä. Lundit tuottavat perunaa, mansikkaa ja jonkin verran sipulia, porkkanaa ja viherlannoituksena hernettä. Tila ei ole riittävän iso elättääkseen isäntäperheen, joten sekä Jouni että Margit, hänen vaimonsa, käyvät tilan ulkopuolella työssä. Heillä on myös neljä lasta. Silti aikaa jää vielä hoitaa puutarhamaat.

Lähdemme kiertämään viljelyksiä. Jouni kertoo kokeilleensa useita eri perunalajikkeita, nytkin viljelyksessä on kolmea eri lajiketta. Näin vältetään myös riskejä, joita perunanviljelijällä kyllä riittää. Perunoita uhkaavat rutto ja rupi sekä varsinkin syksyn hallat. Myös varastointia perunoiden on kestettävä, sillä vakituisille asiakkaille on riitettävä myytävää koko vuodeksi. Eri lajikkeet menestyvät erilailla riippuen kunkin vuoden olosuhteista. Lundit näyttävät myyvän helposti kaiken tuottamansa ja aina ei edes riitäkään. Jouni kertoo kuitenkin markkinoiden hankkimisen tilan tuotannolle vieneen viidestä kymmeneen vuotta. Perunaa hän on toimittanut läheiselle alakoululle ja Suonenjoen Metlaan. Torimyyntiäkin Lundit ovat harrastaneet. He muistelevat vieläkin, kuinka alkuaikoina Rautalammin torilla luomu yhdistettiin lähinnä kettutyttöihin. Eikä tästä ole edes hyvin pitkä aika, sillä Lundien tila teki luomusopimuksen 90-luvun alkupuolella.

Elämä tilalla vaikuttaa leppoisalta vaikka pelloilla kulkiessa voi vain arvailla, kuinka paljon työtä tuotantoon saa uppoamaan. Varmasti tämä on sekä elämäntapa että harrastus. Lundin lapset ovat saaneet viettää lapsuutensa luonnonläheisessä maaseutumiljöössä ja ovat voineet seurata maatilan puuhia ja ottaa itsekin niihin osaa.

Lisää kuvia Lundilta:

[Show as slideshow]

Työmatkalla satuimme lounasaikaan Tampereelle. Aluksi suunnistimme kaupungin kauppahalliin vainuten hyviä luomuapajia. Ja löytyihän niitä: Juustosopesta tarttui mukaan viikonlopun saunailtaan Jenni Silvennoisen luomuomenasiideriä ja Luomu Anissa ihastelimme tuoretuotetarjontaa. Kurkkua, karviaisia ja kotimaisia omenoita. Voi kun aina pääsisi näin shoppailemaan tuoreita ja lähellä tuotettuja luomuvihanneksia ja marjoja ilman muovikääreitä.

Kauppahallin luomupuoti on alunperin Pirkanmaan luomutuottajien perustama. Nyt sitä ylläpitää Anita Niukkanen. Malesialainen vieraamme Selina tutki myös kiinnostuneena laajaa valikoimaa. Näin niitä luomuostoksia pitäisi oikeasti päästä tekemään: poikkeaisi vain pieneen puotiin, jossa on nopeasti, helposti ja kätevästi saatavilla lähes kaikki haluamasi. Tutustut sesongin mukaiseen tarjontaan ja saat ystävällistä palvelua. Minä ainakin olen kyllästynyt juoksemaan supermarketin pitkillä käytävillä hakemalla hakien niitä tavarapaljouden joukkoon piilotettuja luomutuotteita ja pettymään karvaasti tuoretuoteosaston huippuhintaisiin muoviin käärittyihin ja usein puolimätiin tuotteisiin. Milloinkahan tällainen kauppa saadaan kotikulmilleni Espooseen? Täällä kun ei ole kauppahalliakaan.

No, varsinainen lounaspaikka piti vielä löytää. Netistä selvisi, että luomulounasta saa ravintolassa nimeltä Kahvilla. Sinne sitten. Törmäsimme sisään malesialaisen vieraamme kanssa hyvin grooveen pikkupaikkaan, joka vaikutti lähikapakan ja vaihtoehto-kasvisravintolan risteytymältä. Baaritiskin takana häärivältä reippaan oloiselta naiselta tilasimme luonassalaatit kysellen, mitäs tässä on luomua. Mieleen jäi, että yrttejä ja vihanneksia on omalta kasvimaaltakin, vaikkei se virallisesti olekaan luomua.

Ruokia odotellessamme istuskelimme totutellen paikan kerrätyshenkiseen sisustukseen. Aika hauska ja omaperäinen sisustus, yksityiskohtia riitti vaikka pidempiaikaiseen odotteluunkin. Puheenaiheetkin siirtyivät hippeilyyn ja vaihtoehtoelämään.

Pian saimme kuitenkin tuoreet, raikkaat ja mukavasti koostetut salaatit ja luomuleivät eteemme. Syötyämme teimme tuttavuutta baaritiskin takana häärineen naisen kanssa. Hän kaivoi kassan vierestä käyntikorttinsa, jossa lukee Hanna Järvenpää, ravintoloitsija. Baaritiskin takaa löytyi myös vaikuttava valikoima luomualkoholijuomia, mietoja ja väkeviä. Paikka avaa ovensa vasta kello 13 ja on auki myöhään.

Hanna kertoi meille myös tarinansa. Hän oli työskennellyt pitkään Tampereen ravintoloissa, kun jäi muutama vuosi sitten työttömäksi. Mutta toimettomaksi hän ei jäänyt vaan hänellä oli liikeidea. Hanna työllisti itsensä omassa ravintolassaan, josta hän on tehnyt mahdollisimman ympäristöystävällisen. Siitä johtuen siis käytetyt huonekalut sisustuksessa ja luomutarjonta. Lisäksi ravintolassa kierrätetään muutenkin mahdollisimman pitkälle ja käytetään tuulisähköä. Ravintolan hiilijalanjälkeä pyritään jatkuvasti pienentämään.

Kuten oman yrityksen kanssa yleensä ensimmäiset pari vuotta ovat kriittisiä ja iloisesti hymyillen Hanna kertoi nyt uskovansa tiukimman ajan olevan takana ja liiketoiminnan päässeen siivilleen. Jatkoimme kylläisinä ja tyytyväisinä matkaamme kohti Peltolan luomumaatilamatkailutilaa ja toivomme Hannalle paljon asiakkaita.

Kuvagalleriaan: 

[Show as slideshow]

• Currently 2.9/5 Stars.
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5

Samsaran luomuleivät tuntee jokainen luomutarjontaan vähänkin perehtynyt ainakin pääkaupunkiseudulla. Leipomolla on legendaarinen historia ja vankkumaton toimintafilosofia, jolla ei kuitenkaan ole helppo pärjätä päivittäistavarakaupan kilpailussa.

Heinäkuun lopulla pistäydyimme Samsaran leipomolla Vantaan Varistossa. Erkkihän on aikoinaan siirtänyt Karjalohjalla aloittamansa Kuusian Leipä Oy:n tähän leipomotilaan ja pian sen jälkeen leipomot yhdistyivät minkä tuloksena syntyi nykyinen Samsara. Samsara leipoo Vantaalla perinteisiä juurella nostatettuja luomuleipiä. Valikoimissa on vieläkin jokunen Erkin kehittämä leipä.

Moni lapsistamme on aloittanut työuransa kesäapulaisena Samsarassa leipää pakaten. Tänä kesänä oli vuorossa lapsikatraamme nuorimmainen Pinja. Hän otti tuntumaa työelämään heinäkuun ajan pakaten leipiä kolmena päivänä viikossa. Pitihän sitä vanhempienkin sitten käydä vierailulla tapaamassa vanhoja tuttuja ja haistelemassa leipomon tuoksuja.

Samsaran leipomoa vetää Peter Zukale. Siinä taikinaraskin teon lomassa rupatellessamme tajuan, että pitkän linjan luomuvalmistajan silmissä nykyinen luomubuumi näyttää aivan toisenlaiselta kuin innokkaille uusille markkinoille tulijoille. Samsarahan on syntynyt aikoinaan sen legendaarisen Korkeavuorenkadun Kasvisravintolan yhteydessä ja irtautunut siitä. Peter eli Pepe on tehnyt pitkän uran Samsaran varsinaisena yrittäjänä ja nähnyt koko luomualan kehityksen.

Leipomolla on pääkaupunkiseudulla ja sen ulkopuolellakin maine sinä aitona oikeana luomuleipomona, josta tulee käsityönä tehtyä, juureen nostatettua leipää, oikeaa lähiruokaa. Silti sivusta seuranneena tiedän, että mikään kultakaivos leipomo ei ole. Isot leipomot pystyvät tuottamaan teollista leipää niin paljon halvemmalla, kilpailu on kovaa ja hyllypaikat tiukassa.

Itse olenkin usein ihmetellyt sitä, miksi Samsaran leipä on niin usein loppu kaupoista ja valikoimakin on suppea. Siihen on yksinkertainen selitys. Kaupat eivät tilaa arvokkaampaa Samsaran leipää kuin sen verran kuin sitä varmasti menee, sitä ei haluta hävikkiin. Halpoja leipiä sen sijaan hyllyt notkuvat ja niitä heitetään myös paljon pois vanhentuneina. Se ei ole iso kustannus ja sopii varsinkin kaupoille, koska leipomot maksavat hävikin itse. No, hyväntekeväisyysjärjestöt saavat näin jaettavaa vähempiosaisille.

Samsaralla tällaiseen tuhlaukseen ei ole varaa, koska leivät ovat tuhdimpaa tavaraa ja arvokkaampia. Ei se oikein sopisi toimintafilosofiaankaan. Leipä tehdään oikesta raaka-aineista käsityönä ja jokainen leipä on arvokas.

Lähiruoka-ajattelua ei myöskään tue yritystukipolitiikka. Maakuntien leipomot tunkevat pääkaupunkiseudun markkinoille yritystukien ja lähiruokamielikuvan turvin ja kilpailu kovenee entisestään. Todellista lähiruokaa pääkaupunkiseudulla tuottavat leipomot, kuten Samsara, jäävät ilman tukia ja siten eriarvoiseen asemaan. Luomussakin tuntuu, että uudet toimijat tulevat markkinoille kaikenlaisten tukien turvin ja vanhat toimijat joutuvat pärjäämään omillaan.

Samsaran sitkeys ja voima kumpuaakin ruokaa kunnioittavasta ja ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista huolehtivasta toimintafilosofiasta. Samsaran vahvuus on aina ollut ennenkaikkea ruisosaaminen: oikean täysjyväisen ja hiivattoman ruisleivän voittanutta ei ole (jos ruisleivän ainesosaluettelossa on muuta kuin ruis, vesi, suola, siinä on jotakin turhaa). Vehnäpohjaisetkin leivät ovat täysjyväpitoisia ja maalaisleipä, siemenleipä ja grahamleipä ovat myös hiivattomia juuren tehtyjä leipiä. Kaikki leivät tehdään raskiin eli esitaikinaan. Ihan vaaleaa tai pelkästään hiivalla kohotettua leipää Samsaran listoilta ei löydy.

Tuoreiden tuoksuvien leipien tullessa uunista innostuimme kyselemään itse kunkin omaa lempileipää. Niitä esittelemme kuvissa. Nyt menen tekemään itselleni välipalaa Samsaran ruisleivästä. Toivottavasti saamme nauttia leipää vielä pitkään! Tuo ruisleivän juuri on muuten tuotu aikoinaan Rekolan biodynaamiselta tilalta Kangasalalta. Vieläköhän sielläkin leivotaan…

Kuvia Samsarasta:

[Show as slideshow]

• Currently 2.9/5 Stars.
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5

Tämä tarina alkaa oikeastaan lapsuudestani Kuopiossa. Asuimme pienellä kadunpätkällä, jossa asui paljon muitakin lapsiperheitä. Kadun lapsilla oli tapana leikkiä yhdessä isolla porukalla polttopalloa tai piilosta. Toinen samanikäinen tyttö tuossa porukassa oli Sari, jonka kanssa aloitimme yhdessä koulunkin pienessä idyllisessä puukoulussa, jossa oli vain kolme luokkaa. No, tiemme erkanivat ja Sari oli vain muisto lapsuudesta.

Yllättäen sitten törmäsimme toisiimme Luomupäivillä pari vuotta sitten ja Sari kertoi pitävänsä kasvisravintolaa Varkaudessa sveitsiläisen miehensä kanssa. Hän kertoi myös heidän aikeistaan siirtää ravintola Helsinkiin. Nyt Bistro Artesana on ollut jo lähes vuoden Kurvissa. Kävimme avajaisissa ja pidin heti paikan underground-tunnelmasta. Sitäpaitsi paikka on Portaat luomuun -ohjelmassa ylimmällä viidennellä portaalla. Hyvä Sari ja Luzi!

Päätimme mennä Bistro Artesanaan syömään isommalla porukalla, sillä tyttäreni Kukka on siellä kesätöissä. Kukkahan on ainut perheenjäsenistämme, joka on ollut kasvissyöjä koko ikänsä. No, jossain vaiheessa hän maisteli kyllä miltä makkarat sun muut maistuvat. Bistro Artesana taas tarjoaa puhdasta vegaaniruokaa. Tytär myös astelee vanhempiensa jalanjäljissä, sillä hänen syntymänsä aikaan hänen vanhempansa työskentelivät Kasvisravintolassa. Siis siinä legendaarisessa paikassa Korkeavuorenkadulla.

Jos liikutte Helsingissä Hämeentien ja Kallion tienoilla, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikaan! Sisäänkäynti on aika huomaamaton pieni ovi kerrostalon katutasossa, josta mennään puoliksi katutason alapuolelle. Lounasta saa seisovasta pöydästä ja muuten on á la carte. Nyt elokuussa luvataan fennovegaanista ruokaa lounaaksi!  A-oikeudetkin löytyvät – tietysti luomuoluilla ja -siidereilläkin.

Saapuessamme perjantai-iltana kuuden aikaan paikka vaikuttaa hiljaiselta. Työvuorossa on vain tyttäreni salin puolella ja kokki keittiössä. Emme saa kokilta lupaa kuvata keittiön puuhia, mutta annokset kyllä tulevat saliin erityisen taiteellisina. Täytynee käydä joku toinen kerta jututtamassa itse paikan pitäjiä ja kuvailemassa ravintolaa kulissien takaa.

Kukka on ainakin oppinut paljon vegaanisesta ruoasta ja kokeillut itsekin kotona joitakin paikan reseptejä. Listan annokset hän tuntuu tuntevan hyvin ja osaa myös suositella mielenkiintoisimpia annoksia. Otamme alkupaloiksi vepaksia, jokainen erilaisen ja laitamme kiertämään. Suosikit löytyvät tofusta paholaisen hillon kanssa ja perinteisemmästä vihannes-hummus-annoksesta – ainakin minulla.

Pääruoaksi löytyy kullekin mieleisensä: tofupaistosta, seitanpaistia, seitan-satayvartaita ja pestopastaa. Vannoutuneet lihansyöjämmekin Erkki ja Santeri ovat tyytyväisiä annoksiinsa, jotka tällaisesta perinteisen kasviruoan ystävästä vaikuttavat liikaa liharuokamaisilta: paistia ja vartaita. Joka tapauksessa kaikki nauttivat ruoista ja maistelevat myös toisiltaan. Annokset eivät tahdo pysyä lautasella niin kauan, että saadaan kuvattua ja vatsat tuntuvat aika täysiltä lautasten tyhjennyttyä.

Tarjoilijamme ei joudakaan paljon seurustelemaan kanssamme, kun muitakin asiakkaita putkahtelee sisään tasaiseen tahtiin. Tilaamme vielä jälkiruoat taas periaatteella: maistellaan erilaisia. Tosin itse ainakin ihastun paistettuihin hedelmiini niin paljon, että ei tainneet muut keretä jaolle.

Muistan jo Kasviksessa aikoinaan ihmisten kyselleen, mitä raaka-aineita käytätte luomuna. Silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten lista ei ollut kovin pitkä. Vaikka Kasvis toteutti jo silloin nykyistä muotihittiä eli piti ravintolan yhteydessä kauppaa, jossa myytiin lähi- ja luomuruokaa, muun muassa Kasviksesta erkaantuneen Samsara-leipomon luomuleipää. Koetamme nyt kysellä Kukalta, mitkäs tässä oli luomua ja vastaus kuuluu, kaikki mitä on saatavana luomuna. Nykyään se kyllä tarkoittaa siis lähes kaikkea. Muistan Sarin ihmetelleen, miten helppoa täällä pääkaupunkiseudulla on saada luomutavaraa tukuistakin.

Lisää kuvia:

[Show as slideshow]

• 1
• 2
• 3
• 4
• 5

Itävaltalainen Sonnentor kiinnitti huomioni jo vuosia sitten kansainvälisillä luomumessuilla. yllättäen löysin Sonnentorin teet ja mausteet Ruohonjuuren hyllystä ja huomasin, että maahantuojana oli Luomutila Olli Kerkonjoenjuusta. Mitä kummaa, ihmettelin ja nyt vihdoin pääsimme ottamaan selvää asiasta.

Tämä tarina alkaa siitä kun Maija Törmanen ja hänen miehensä Tuomo toteuttivat viisikymppisinä nuoruutensa unelman ja muuttivat Tuomon äidin kotitilalle Rautalammille. Maija jätti toimistotyönsä ja ryhtyi maaseutuyrittäjäksi. Hän halusi tehdä käsitöitä ja viljellä raparperia ja mansikkaa, tietysti luomuna. Tämä tapahtui juuri ennen vuostuhannen vaihdetta, kertoilee Maija tarjoilleessaan meille viimeisiä oman pellon luomumansikoita.

Aluksi Luomu-Savo osuuskunta markkinoi helposti kaikki tilan tuotteet. Silloin tuotettiin perunaa, porkkanaa, sipulia ja kurkkua. Kahdesta viimeksi mainitusta tehtiin kurkkusalaattia. Sitten keskusliikkeiden vaatimukset kiristyivät ja pienille toimittajille kävi mahdottomaksi saada tuotteitaan jakelukanavaan. Luomu-Savon toiminta loppui. Maija ei kuitenkaan lannistunut vaan alkoi itse jalostaa ja myydä tuotteitaan.

Nyt Luomutila Ollilla on valikoimissaan käsin tehtyä porkkana-, raparperi- ja viherherukkamarmeladia, marjamehuja, -marmeladimakeisia ja glögiä. Kaikki menee eikä aina riitäkään. Asiakkaat ovat löytyneet verkottumalla erilaisissa yhteyksissä, varsinaista markkinointia ei ole tarvinnut tehdä. Erityisesti Maija kehuu Ekocentrian Irma Kärkkäistä, jonka tuki oli aluksi ensiarvoisen tärkeää. Vieläkin Maija muistaa, kuinka Irma loi uskoa Maijaan ja kannusti: Kuule Maija, tehdään susta vielä jotain!

Kesäisen ukkoskuuron ropistessa ulkona istumme sisällä yritystoimintaa varten rakennetuissa suht´ uusissa jalostustiloissa Maijan ja Tuomon kanssa kuuntelemassa jatkoa tarinalle: Kun Luomutila Ollissa aloitettiin jatkojalostus, oli aluksi vaikea saada tarvittavia raaka-aineita kuten mausteita. Niitä Maija ja Tuomo metsästivät ulkomailta. Tuomoon teki yrtti- ja maustetuotteita markkinoivaan Sonnentoriin tehty opintomatka suuren vaikutuksen ja paikallisen yritysneuvojan avustuksella he ottivat yhteyttä yritykseen ja sopivat Suomen edustuksesta. Alkuun päästiin, kun Ruohonjuuri oli heti kiinnostunut tuotteista ja otti niitä valikoimiin.

Ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa syntyi ihan kohtuullisesti ja viidessä vuodessa se on kasvanut yli kymmenkertaiseksi. Maija kehuu kovasti, että kyllä täältäkin syrjäiseltä maaseudulta voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Tilavuokrat ovat halpoja ja työvoimaakin saa tarvittaessa. Hän puhuukin vähän kaihomielisenä tehneensä päätöksen luopua liiketoiminnastaan, sekä tuonnista että jatkojalostuksesta, ja jäädä eläkkeelle. Liiketoiminnoille onkin jo jatkajia tiedossa, mutta asiat varmistunevat ensi kuussa. Sitten kuulemme siis lisää.

Tämä on tosi tarina siitä, miten luomutuotanto ei aina ole mahdollista. Matti Kärkkäinen on jo 80-luvulta viljellyt tilaansa luomuna, mutta tilan lypsykarjaa on käytännössä mahdotonta siirtää luomuun. Naudat kyllä syövät tilan luomutuotettuja rehuja, mutta eläintilat eli parsinavetta ei täytä luomuehtoja.

Tilalla tehdään jo toista navettaremonttia ja nyt navettaa laajennetaan noin 50 lypsävästä reiluun 80 lypsävään. Isäntä on kyllä teettänyt tarkat laskelmat siitä, mitä navetan muuttaminen luomukelpoiseksi pihattonavetaksi maksaisi. Pihatossa lehmät kuljeskelisivat vapaina, kun ne nyt ovat kytkettyinä parsiin. Navetassa tarvittaisiin silloin kaksinkertainen pinta-ala nykyiseen verrattuna lehmää kohti ja rakennuskustannuksetkin kaksinkertaistuisivat. Investointina se on liian kallis, navetta ei elinaikanaan olisi kannattava.

Niinpä Kärkkäinen joutuu tyytymään tavanomaiseen maitoon myös juustolassaan, jonka perusti vuonna 1993 jalostaakseen oman tilansa maitoa. Tilan maidosta tehdään jo neljättä vuotta sinihomejuustoa Peltolan Blueta, jota pääkaupunkiseudun ravintolapäälliköt kilvan kehuvat. Tätä herkkua voitaisiin mainiosti tuottaa myös luomuna, koska raaka-aineina käytetään vain oman tilan maitoa, bakteereja, juoksutetta ja suolaa.

Kuuluisan makunsa Roquefort-tyyppinen sinihomejuusto saa tilan lehmille viljellystä luomuapilanurmesta. Ainutlaatuisuus tulee siitä, että juusto tehdään yhden tilan maidosta ja sen maun on sanut esiin Valiolla pitkän uran tehnyt sinihomejuustomestari Tapio Kuronen. Se on siis aito terroir-juusto. Muiden tilojen maidosta tehty juusto maistuisi erilaiselta.

Kärkkäinen itse uskoo sinihomejuustoonsa ja onkin kasvattanut juustolan kapasiteettia isommalla juustokattilalla, joten nyt tuotanto voitaisiin moninkertaistaa. Ensin pitää vain saada se navetan laajennus valmiiksi. Tarkastelemme rakennustyömaata ja seuraamme lehmien ruokintaa samalla pohtien, miten Kärkkäisen kaltaiset lypsykarjatilat pystyisivät siirtämään myös maidontuotantonsa luomuun. Tällaisia tiloja kun Suomessa on ihan liikaa.

Kärkkäisen navetassa lehmien parret ovat mukavan tilavat ja kumialustaiset. Lehmillä on muutenkin mukavat olot, kun pääsevät päivittäin laitumelle. Vaan silti minun suussani se Peltolan Blue maistuisi vielä paremmalta, jos tietäisin, että kaikki luomuehdot täyttyvät. Tietäisi, että eläimet ulkoilevat säännöllisesti ympäri vuoden ja saavat ainakin käyskennellä vapaasti. Saisivat vasikatkin aloittaa elämänsä emon hoivissa ja emo opettaisi ne lehmien tavoille.

[Show as slideshow]

Mansikkapitäjässä Suonenjoella on Peltolan juustola, joka jalostaa tavanomaisen lisäksi myös luomumaitoa voiksi ja jäätelöksi. Tosin yrityksen nettisivuilla luomu on mainittu vain sivulauseessa. Niinpä läksimmekin ottamaan selvää, miksi luomua ei juustolassa tuoteta enempää. Onhan yrittäjällä Matti Kärkkäisella myös oma luomutila naapurikunnassa Rautalammilla.

Alunperin Kärkkäinen perusti juustolan vuonna 1993 jalostaakseen oman tilan maitoa. Tuotteina olivat tuorejuustot ja jäätelö. Idea oli silloin aikaansa edellä, eivätkä tuotteet oikein tehneet kauppaansa lähiseudun kaupoissa. Onneksi Kärkkäinen löysi uuden asiakaskunnan erityisesti pääkaupunkiseudun ravintoloista, joita alkoi laman jälkeen 90-luvun lopulla putkahdella tiiviiseen tahtiin.

Yhteistyö ravintoloiden keittiöpäälliköiden kanssa on ollut hedelmällistä; suurin osa tuotteista ja resepteistä on kehitetty ravintoloiden omista tarpeista lähtien. Nykyisin tuotannossa on laaja valikoima jäätelöitä ja sorbetteja, kirnuvoita ja oman tilan maidosta tehty sinihomejuusto Peltolan Blue.  Jäätelöitä, sorbetteja ja voita juustola tuottaa myös luomuna. Mutta se, miksi tilan omasta maidosta tehty sinihomejuusto ei ole luomua on oma tarinansa.

Erityisesti kirnuvoilla olisi enemmänkin kysyntää luomuna, mutta voin raaka-ainetta luomukermaa ei yksinkertaisesti saa enempää sen toimitajalta Juvan Luomulta. Jäätelöihin käytettävä luomumaito tulee Valiolta. Kesken juustolavierailumme Kärkkäinen ryntää avaamaan ulko-ovia paikalliselle luomumansikanviljelijälle, joka kantaa sisälle juustolan pakastimeen laatikoittain luomumansikkaa talven varalle. Kärkkäinen kehuukin luomumansikkajäätelön ja -sorbetin olevan kysytyimpiä tuotteitaan.

Luomuna tuotetaan mansikalla, vaniljalla, suklaalla, mustaherukalla, ja mustikalla maustettua jäätelöä sekä mansikkasorbettia. Tuotannosta vastaa Minna-Riitta Pitkänen ja töissä juustolassa on myös kaksi juustomestaria. Tuotteet Kärkkäinen markkinoi suoraan ravintoloille, sillä välikäsien kautta hinta nousisi liian korkeaksi. Vain Heinon tukku välittää tuotteita asiakkailleen.

Tutustumiskäynnin päätteeksi kurvaamme Suonenjoen keskustaan idyllisesti vanhan ajan tavaroilla sisustettuun kahvila Auroraan, jossa maistelemme lounaan päälle Peltolan jäätelöitä. Harmiksemme tarjolla ei ole yhtään luomuversiota, mutta kahvilan pitäjä lupaa ottaa jonkin niistä valikoimiinsa hetken asiaa ihmeteltyään.

[Show as slideshow]

Yhteisökylä

Hyvin lämpimänä ja aurinkoisena heinäkuun sunnuntaipäivänä teemme tutustumiskierroksen Livonsaaren yhteisökylään. Kylä on vasta syntymässä vanhan saaristotilan kauniisiin maisemiin. Tilan peltoja kyläläiset viljelevät luomuna ja se onnistuukin hyvin, kun yhteistyökumppanina on saaren toinen luomuviljelijä Henttulan tila, jonka eläimet käyttävät tilalla viljeltävät rehut ja luovuttavat vastavuoroisesti lantaa peltojen lannoitteeksi. Kyllä sieltä yhteisökyläläiset saavat maitonsa ja lihansakin. Varsinaista lähitaloutta.

Kylän peltojen laidoille ja mäntykankaille on nousemassa mitä erilaisempia ekorakennuskohteita. Kierrämme varmasti toistakymmentä taloa ja rakennustyömaata hirsirakentaja Timo Aro-Heinilän asiantuntevalla opastuksella. On hirsitaloja ja savi-olkitaloja erilaisilla tekniikoilla ja ratkaisuilla. Yhteisökylällä on yhteinen kasvimaa ja joillakin taloilla vielä omiaan. Kylän yhteisrakennuksessa toimii lisäksi leipomo, jossa leivotaan leipää oman tilan viljasta omiin tarpeisiin ja myös myyntiin lähikauppoihin. Vinkiksi kiinnostuneille: kylässä on vielä tontteja myynnissä, jos mieli halajaa ekoelämää maalla muiden lapsiperheiden seurassa.

Yhteisrakennuksen pihalla tepastelee kaksi kukkoa; toinen vanha seuranaan enää yksi kana ja toinen uusi maatiaiskukko suuremman kanalaumansa kanssa. Välillä ne käyvät uhoamassa toisilleen aidan läpi. Tilalla on myös muutama hevonen. Yhteisökyläläiset elävät hyvin ekologista elämää kompostikäymälöineen ja puulämmityksineen. Tilan rantatontilla sijaitseva savusauna lämpiää kerran kuussa koko porukalle. Illalla saamme mekin nauttia savusaunan pehmeistä löylyistä ja suomalaisen kesäillan rauhasta Turun saaristossa.

Henttulan tila

Täytyyhän siellä Henttulan tilallakin käydä kyläilemässä ja jututtamassa nuorta emäntää Elina Henttusta, joka on perinyt tilan isältään. Emäntä tuntuu olevan näin kesäaikaan hyvin kiireinen, mutta suostuu kuitenkin ottamaan vieraat vastaan. Käymme tutustumassa navetassa lypsykarjaan, joka on lähestulkoon suomenkarjaa. Suurin osa lypsävistä on länsisuomalaista alarotua, mutta löytyy joukosta jokunen kyyttö (itäsuomenkarja) ja lapinlehmäkin. Lehmät viihtyvät kuumalla kesähelteellä mielummin sisällä, mutta nuoret sonnipojat löydämme talon takaa laitumelta.

Kyllä on ilo nähdä aitoa maatiaskarjaa. Maailmanlaajuisesti luomussa pyritään suojelemaan myös maatalouden monimuotoisuutta ja säilyttämään vanhoja maatiaislajikkeita ja -rotuja. Suomessakin maatiaisten asema on uhattuna, koska ne vähemmän tuottavina eivät ole tuottajien suosiossa. Mutta maatiaislehmiemme kolmella alarodulla on onneksi vankkumattomat ystävänsä, joihin täytyy itsekin tunnustaa kuuluvansa.

Helppoa ei ole myöskään maatiaisten kasvatus. Henttulan tilalla on päätetty kasvattaa suomenkarjan sonnitkin kotitilalla, koska kasvattajat eivät huoli lihaa huonosti tuottavia suomenkarjan sonneja kasvatukseen, ei niistä ainakaan mitään makseta. Oman tilan kasvatuksessa sonnit joudutaan kastroimaan. Toimenpiteen suorittaa eläinlääkäri.

Keskustelumme kääntyy siihen, kuinka vaikeaksi myös pienimuotoinen tilamyynti on tehty tiukkoine elintarviketilasäädöksineen. Vaatimukset pienelle toimijalle ovat samat kuin isoille laitoksille, vaikka toiminnan laatu ja sitä kautta riskitekijät ovat hyvinkin erilaisia. Tämä on selkeästi suosinut isoja laitoksia ja kutistanut pienten toimintamahdollisuuksia. Henttulan tilallakin mielellään myytäisiin itse liha suoraan asiakkaille. Maitoakaan ei saada luomuna meijeriin, koska tila on niin kaukana muista luomutiloista ja maitoa tulee parikymmenpäisestä karjasta niin vähän, että luomutankkiauton ei kannata sinne tulla.

Löydämme myös tilan vanhan isännän Heikin niittelemästä ojanpientaria. Vaihdamme siinä muutaman sanan luomun hyvistä tulevaisuuden näkymistä astellessamme kohti tilan erinomaisessa kunnossa pidettyä vanhaa ja komeaa päärakennusta. Vanha isäntä aikoinaan siirsi tilan luomuun, olihan se tavanomainen kemiallinen viljely vain lyhyt reilun yhden sukupolven kestänyt hairahdus tilan monisukupolvisessa historiassa.

Lisää kuiva Livonsaaresta:

Yhteisökylä

[Show as slideshow]

• Currently 2.8/5 Stars.
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5

Henttulantila

[Show as slideshow]