Oct 082012
 

Aurinkoinen lokakuun sunnuntai oli mukava viettää hyvässä seurassa Espoon Villa Elfvikissä. Beras Implementation -hankkeen puitteissa järjestettiin jo kolmatta kertaa Luomua läheltä -tapahtuma. Kirjoittelen varmaankin myöhemmin lisää Beras-hankkeesta tänne blogiin, mutta hätäisimmät voivat käydä tutustumassa: http://www.beras.eu/

Siirrytään kuitenkin vielä Villa Elfvikin pihaan ja lähiseudun luomutuottajien pariin. Taas saan kassit pullolleen juureksia, vihanneksia, salaattia, omenoita, munia, leipää ja ihania paahdettuja ja suolattuja härkäpapuja. Juttu luistaa myös itse tuottajien kanssa. Yhdelle tilalle Mätsälään haetaan maatalousyrittäjää hoitamaan eläimiä ja peltoja Akonniityn puutarhureiden kanssa. Meillekin on uusi tuttavuus Knehtilän tila Hyvinkäältä, joka on juuri siirtämässä luomuun noin 300 hehtaariaan. Tilalla on myös puoti, joka on auki lauantaisin. www.knehtilantila.fi

 

Paikalle on saapunut kanalan omistaja Hannes Uusitalo perheineen myymään oman kanalan munia. Tosin ihan pieni kanala ei ole, siellä tepastelee kymmenisen tuhatta kanaa. Siitäkin on luvassa juttua, sillä sovimme, että teemme kuvaus- ja tarinareissun tilalle. Heidän tilallaan olikin kuulemma käynyt Euroopan Unionin ihmisiä kuvaamassa EU:n virallisille luomusivuille.  Kuvaajat tulivat keskellä talvea ja harmittelivat, kun kanoja ei voinut päästää ulos. No, jos hyviä säitä riittää, niin marraskuulla pääsemme näkemään kanat vielä ulkona ja kuvaamaan. Sitä siis odotellessa!

Ihan maistelemaankin luomuherkkuja pääsi, kun Heikkilän tilan grilli oli lämpimänä ja tilan omat hereford-makkarat tirisemäässä ja vieressä Janne Länsipuro  wokkaili muutama tunti aikaisemmin Kumpulan opetuspuutarhasta poimimiaan vihanneksia. Tästä ei ruoat parane!

Ohjelmana tapahtumassa oli haastatteluja. Mekin pääsimme tämän luomusalongin ja suunnitteilla olevan kirjan kanssa haastateltavaksi. Kerroimme tästä ideastamme lähteä kiertämään, keräämään tarinoita ja valokuvaaman  sitä, miten luomuruokaa tuotetaan  Suomessa ja ketkä sitä tuottavat.  Nyt olemme suunnittelemassa kirjan julkaisemista näistä tarinoista. Kirjaa voi muuten jo ennakkotilata.

Meidän lisäksi kuultiin ainakin Espoon työväenopiston toteuttamasta Kasvimaita kansalle -hankkeesta ja Herttoniemen ruokaosuuskunnasta eli kaupunkilaisten omasta pellosta Vantaalla. Myös Luomuliiton puheenjohtaja viljelijä Jukka Lassila ja Kanalan pitäjä Hannes Uusitalo kävivät kertoilemassa kuulumisia. Ruokavalintojen vaikutuksiin ilmastoon taas pääsee tutustumaan ilmastoinfossa: ilmastoinfo.fi. Siellä tarjotaan käytännön läheisiä ohjeita ja ratkaisuja vähähiilisempään arkeen, kertoi infon edustaja.

Nyt menenkin valmistamaan lounassalaatin eilen ostamistani vihanneksista ja salaatista. Luomumaissiakin voisi maistaa.

Katso kuvaesitys tapahtumasta:


 

Related Images:

Jul 162012
 

20101108-sipoo-23320Siirrytäänpä välillä rehujen pariin – tai siis salaattien ja yrttien. Sipoossa, noin suunnitellun metron päätepysäkin tuntumassa Östersundomissa tapaamme hortonomit Kaijus Ahlbergin ja Minna Tengvallin rehevällä puuhtarhatilallaan. Jo kerran on Puutahatoimisto Ahlberg 1950-luvulla joutunut siirtymään kaupunkirakentamisen tieltä Helsingin Pihlajamäestä syrjemmälle Sipooseen. Ehkä tänä päivänä ymmärretään paremmin elävää kaupunkikulttuuria ja lähiruoan merkitystä ja puutarha saa jäädä elävöittämään ympärille rakentuvan kaupungin naapurustoa!

Lisäksi Ahlbergin tuotteet ovat hentoja nuoria erikoissalaattien ja yrttien nippuja, versoja ja kukkaisia. Kaikkea sellaista, mitä mielellään nauttii juuri maasta nyppäistynä, mahdollisimman tuoreena. Pitkistä kuljetusmatkoista ja hyllyillä lojumisesta nämä tuotteet eivät pidä vaan niiden valttina on tuoreus ja raikkaus. Niinpä olisikin mainiota, jos asiakkaat olisivatkin kävelymatkan päässä puutarhan tuotannosta. Nyt tästä luksukesta saavat nauttia pääkaupumiseudun gourmet-ravintoloissa asioivat ja löytyypä tuotteita joistakin erikoiskaupoistakin.

Luomutuotanto puutarhatoimistossa alkoi vuonna 2000. Aluksi asiakkaat eivät oikein ymmärtäneet, mistä on kyse eivätkä osanneet arvostaa Kaijuksen ja Minnan ponnisteluja luomun puolesta. Nyt heidän tuotteitaan arvostetaan kaupungin hienoimissa ravintoloissa. Eksoottiset mizunat, punamangoldit ja babypinaatit sekä orvokin, samettikukan ja kurkkuyrtin kukat pääsevät koristamaan ja piristämään huippukokkien luomuksia. Tavallisempikin aterioitisija saa elämyksiä ja elinvoimaa ruokansa joukkoon ujutetuista saksankirveleistä, suklaamintuista, sitruunaverbenoista, vesikrasseista, japaninsinapeista, villirucoloista ja monista muista yrteistä ja versoista.

 Kasvissyöjälle tai vegaanille paikka on kuin paratiisi. Aina on jotain uutta ja jännittävää, eksoottisia makuja ja tuoksuja. Ihania reheviä  kunnon salaatinpäitä! Että “rehut” voivatkin olla maukkaita!

Related Images:

Apr 062012
 

Kevään ensimmäisten tuulahdusten leijaillessa ilmassa, on mukava palauttaa mieleen, millaista olikaan kesällä.  Ensimmäisenä mieleeni tulee viime kesästä vanhan tuttavan yllättävä tapaaminen Rymättylässä. Muistan Laura Suvannon aikoinaan Luomuliitosta aktiivisena ja reipasotteisena nuorena naisena.

Heinäkuussa Turun saaristossa matkaillessamme huomasimme yllättäen Lauran nimen, kun etsimme seudun luomukohteita. Rymättylässä hänellä on Lookila niminen tila. Soitimmekin heti Lauralle ja järjestimme tapaamisen. Kävimme yhdessä myös luomuviljelijätapaamisessa, josta kerron joskus toiste. Nyt haluan esitellä teille Lookilan tilan, joka on Lauran nuoruuden koti, jota hän on viljellyt ja kunnostellut vuodesta 1995.

Lauran vanhemmat kunnostivat tilan rakennukset aikoinaan perinteitä vaalien ja jo tilalle saavuttaessa voi aistia vanhojen aikojen hengen. Koko tila perinteisine kulttuurimaisemineen on luokiteltu suojelukohteeksi ja Laura pyrkiikin hoitamaan sitä säilyttäen koko vanhan perinnemaiseman.

Tila on oivallinen esimerkki siitä, miten luomuviljelyllä voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta. Peltoja ympäröivää metsää ovat eläimet laiduntaneet ja se näkyy vieläkin, vaikka eläimiä ei ole ollut moneen vuoteen. Pellon ja metsän välinen vaihettumisvyöhyke on laaja ja lajistoltaan monipuolinen. Pelloilla on myös metsäsaarekkeita, joilla on ihan oma lajistonsa. Pihapiirissä tunnelmaa luovat ikivanhat puut ja Lauran marja- ja vihannesviljelmät.

Meidät valtasi sykähdyttävä pyhyyden tunne, kun saavuimme tilalle. Vanhat rakennukset, vuosisatojen saatossa asettunut kulttuurimaisema ja iäkkäät koukeroiset puut tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki kertoi siitä, että täällä ihmiset olivat kuunnelleet luontoa ja kunnioittaneet. Oli asetuttu luonnon armoille ja koetettu löytää rauha ja sopusointu.

Voimakkaan yhteyden luontoon Laura on täällä asuessaan saanut ja säilyttänyt sen myöhemminkin. Sen huomaa jo hänen puheistaan. Hän rakastaa työtään puutarhassa kasvien parissa. Meille hän kertoo innostuneena, kuinka he ovat isänsä kanssa huolehtineet tilan luonto- ja kulttuuriarvoista.

Menemme myös Lauran kanssa katsastamaan muutamien hänen viljelyksessään olevien peltolohkojen rikkaruohotilannetta. Laura puhuu pitkään ja hartaasti siitä, miten hän on vuosien saatossa huomannut sekä kasvi- että eläinlajiston monipuolistuneen luomuviljelyn alkaessa vaikuttaa ympäristöystävällisyydellään. Siinä ojanpientareita niitellessä ja pellon juuririkkaruohoja noukkiessa on kerennyt tarkkailemaan ympäristöään ja tekemään havaintoja.

Tiedoksi muuten, mikään viherpiipertäjä Laura ei ole. Hänellä on porukoineen suomalaisittain reippaan kokoinen ala puutarhaviljelyä, jossa tuotetaan seosviljan lisäksi ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurta, juuriselleriä ja maa-artisokkaa. Toinen tila heillä on Tortinmäessä ja nimeltään Kaarlejoki. Sinne valmistui jokin aika sitten uudet varastointi- ja pakkaustilat, joiden yhteydessä on myös tilapuoti, tosin auki vain tapahtumien yhteydessä. Tuotteet markkinoidaan lähelle ravintoloihin, päiväkoteihin, kouluihin ja ruokapiireille, suurisatoisimmat  pääasiassa tukkuun.

Kun supermarketista ostatte Satotukun kotimaista luomujuuriselleriä, saatte terveiset Lauralta. Minua kyllä harmittaa, että Satotukku käärii mukulat muoviin, mutta mukava kuitenkin muistaa ystävää, kun valmistaa ihanalta tuoksuvaa juuriselleriä.

Related Images:

Aug 222011
 

Samsaran luomuleivät tuntee jokainen luomutarjontaan vähänkin perehtynyt ainakin pääkaupunkiseudulla. Leipomolla on legendaarinen historia ja vankkumaton toimintafilosofia, jolla ei kuitenkaan ole helppo pärjätä päivittäistavarakaupan kilpailussa.

Heinäkuun lopulla pistäydyimme Samsaran leipomolla Vantaan Varistossa. Erkkihän on aikoinaan siirtänyt Karjalohjalla aloittamansa Kuusian Leipä Oy:n tähän leipomotilaan ja pian sen jälkeen leipomot yhdistyivät minkä tuloksena syntyi nykyinen Samsara. Samsara leipoo Vantaalla perinteisiä juurella nostatettuja luomuleipiä. Valikoimissa on vieläkin jokunen Erkin kehittämä leipä.

Moni lapsistamme on aloittanut työuransa kesäapulaisena Samsarassa leipää pakaten. Tänä kesänä oli vuorossa lapsikatraamme nuorimmainen Pinja. Hän otti tuntumaa työelämään heinäkuun ajan pakaten leipiä kolmena päivänä viikossa. Pitihän sitä vanhempienkin sitten käydä vierailulla tapaamassa vanhoja tuttuja ja haistelemassa leipomon tuoksuja.

Samsaran leipomoa vetää Peter Zukale. Siinä taikinaraskin teon lomassa rupatellessamme tajuan, että pitkän linjan luomuvalmistajan silmissä nykyinen luomubuumi näyttää aivan toisenlaiselta kuin innokkaille uusille markkinoille tulijoille. Samsarahan on syntynyt aikoinaan sen legendaarisen Korkeavuorenkadun Kasvisravintolan yhteydessä ja irtautunut siitä. Peter eli Pepe on tehnyt pitkän uran Samsaran varsinaisena yrittäjänä ja nähnyt koko luomualan kehityksen.

Leipomolla on pääkaupunkiseudulla ja sen ulkopuolellakin maine sinä aitona oikeana luomuleipomona, josta tulee käsityönä tehtyä, juureen nostatettua leipää, oikeaa lähiruokaa. Silti sivusta seuranneena tiedän, että mikään kultakaivos leipomo ei ole. Isot leipomot pystyvät tuottamaan teollista leipää niin paljon halvemmalla, kilpailu on kovaa ja hyllypaikat tiukassa.

Itse olenkin usein ihmetellyt sitä, miksi Samsaran leipä on niin usein loppu kaupoista ja valikoimakin on suppea. Siihen on yksinkertainen selitys. Kaupat eivät tilaa arvokkaampaa Samsaran leipää kuin sen verran kuin sitä varmasti menee, sitä ei haluta hävikkiin. Halpoja leipiä sen sijaan hyllyt notkuvat ja niitä heitetään myös paljon pois vanhentuneina. Se ei ole iso kustannus ja sopii varsinkin kaupoille, koska leipomot maksavat hävikin itse. No, hyväntekeväisyysjärjestöt saavat näin jaettavaa vähempiosaisille.

Samsaralla tällaiseen tuhlaukseen ei ole varaa, koska leivät ovat tuhdimpaa tavaraa ja arvokkaampia. Ei se oikein sopisi toimintafilosofiaankaan. Leipä tehdään oikesta raaka-aineista käsityönä ja jokainen leipä on arvokas.

Lähiruoka-ajattelua ei myöskään tue yritystukipolitiikka. Maakuntien leipomot tunkevat pääkaupunkiseudun markkinoille yritystukien ja lähiruokamielikuvan turvin ja kilpailu kovenee entisestään. Todellista lähiruokaa pääkaupunkiseudulla tuottavat leipomot, kuten Samsara, jäävät ilman tukia ja siten eriarvoiseen asemaan. Luomussakin tuntuu, että uudet toimijat tulevat markkinoille kaikenlaisten tukien turvin ja vanhat toimijat joutuvat pärjäämään omillaan.

Samsaran sitkeys ja voima kumpuaakin ruokaa kunnioittavasta ja ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista huolehtivasta toimintafilosofiasta. Samsaran vahvuus on aina ollut ennenkaikkea ruisosaaminen: oikean täysjyväisen ja hiivattoman ruisleivän voittanutta ei ole (jos ruisleivän ainesosaluettelossa on muuta kuin ruis, vesi, suola, siinä on jotakin turhaa). Vehnäpohjaisetkin leivät ovat täysjyväpitoisia ja maalaisleipä, siemenleipä ja grahamleipä ovat myös hiivattomia juuren tehtyjä leipiä. Kaikki leivät tehdään raskiin eli esitaikinaan. Ihan vaaleaa tai pelkästään hiivalla kohotettua leipää Samsaran listoilta ei löydy.

Tuoreiden tuoksuvien leipien tullessa uunista innostuimme kyselemään itse kunkin omaa lempileipää. Niitä esittelemme kuvissa. Nyt menen tekemään itselleni välipalaa Samsaran ruisleivästä. Toivottavasti saamme nauttia leipää vielä pitkään! Tuo ruisleivän juuri on muuten tuotu aikoinaan Rekolan biodynaamiselta tilalta Kangasalalta. Vieläköhän sielläkin leivotaan…

Kuvia Samsarasta:

Related Images:

Jul 202011
 


Tämä on tosi tarina siitä, miten luomutuotanto ei aina ole mahdollista. Matti Kärkkäinen on jo 80-luvulta viljellyt tilaansa luomuna, mutta tilan lypsykarjaa on käytännössä mahdotonta siirtää luomuun. Naudat kyllä syövät tilan luomutuotettuja rehuja, mutta eläintilat eli parsinavetta ei täytä luomuehtoja.

Tilalla tehdään jo toista navettaremonttia ja nyt navettaa laajennetaan noin 50 lypsävästä reiluun 80 lypsävään. Isäntä on kyllä teettänyt tarkat laskelmat siitä, mitä navetan muuttaminen luomukelpoiseksi pihattonavetaksi maksaisi. Pihatossa lehmät kuljeskelisivat vapaina, kun ne nyt ovat kytkettyinä parsiin. Navetassa tarvittaisiin silloin kaksinkertainen pinta-ala nykyiseen verrattuna lehmää kohti ja rakennuskustannuksetkin kaksinkertaistuisivat. Investointina se on liian kallis, navetta ei elinaikanaan olisi kannattava.

Niinpä Kärkkäinen joutuu tyytymään tavanomaiseen maitoon myös juustolassaan, jonka perusti vuonna 1993 jalostaakseen oman tilansa maitoa. Tilan maidosta tehdään jo neljättä vuotta sinihomejuustoa Peltolan Blueta, jota pääkaupunkiseudun ravintolapäälliköt kilvan kehuvat. Tätä herkkua voitaisiin mainiosti tuottaa myös luomuna, koska raaka-aineina käytetään vain oman tilan maitoa, bakteereja, juoksutetta ja suolaa.

Kuuluisan makunsa Roquefort-tyyppinen sinihomejuusto saa tilan lehmille viljellystä luomuapilanurmesta. Ainutlaatuisuus tulee siitä, että juusto tehdään yhden tilan maidosta ja sen maun on sanut esiin Valiolla pitkän uran tehnyt sinihomejuustomestari Tapio Kuronen. Se on siis aito terroir-juusto. Muiden tilojen maidosta tehty juusto maistuisi erilaiselta.

Kärkkäinen itse uskoo sinihomejuustoonsa ja onkin kasvattanut juustolan kapasiteettia isommalla juustokattilalla, joten nyt tuotanto voitaisiin moninkertaistaa. Ensin pitää vain saada se navetan laajennus valmiiksi. Tarkastelemme rakennustyömaata ja seuraamme lehmien ruokintaa samalla pohtien, miten Kärkkäisen kaltaiset lypsykarjatilat pystyisivät siirtämään myös maidontuotantonsa luomuun. Tällaisia tiloja kun Suomessa on ihan liikaa.

Kärkkäisen navetassa lehmien parret ovat mukavan tilavat ja kumialustaiset. Lehmillä on muutenkin mukavat olot, kun pääsevät päivittäin laitumelle. Vaan silti minun suussani se Peltolan Blue maistuisi vielä paremmalta, jos tietäisin, että kaikki luomuehdot täyttyvät. Tietäisi, että eläimet ulkoilevat säännöllisesti ympäri vuoden ja saavat ainakin käyskennellä vapaasti. Saisivat vasikatkin aloittaa elämänsä emon hoivissa ja emo opettaisi ne lehmien tavoille.

Related Images:

Jul 202011
 

Mansikkapitäjässä Suonenjoella on Peltolan juustola, joka jalostaa tavanomaisen lisäksi myös luomumaitoa voiksi ja jäätelöksi. Tosin yrityksen nettisivuilla luomu on mainittu vain sivulauseessa. Niinpä läksimmekin ottamaan selvää, miksi luomua ei juustolassa tuoteta enempää. Onhan yrittäjällä Matti Kärkkäisella myös oma luomutila naapurikunnassa Rautalammilla.

Alunperin Kärkkäinen perusti juustolan vuonna 1993 jalostaakseen oman tilan maitoa. Tuotteina olivat tuorejuustot ja jäätelö. Idea oli silloin aikaansa edellä, eivätkä tuotteet oikein tehneet kauppaansa lähiseudun kaupoissa. Onneksi Kärkkäinen löysi uuden asiakaskunnan erityisesti pääkaupunkiseudun ravintoloista, joita alkoi laman jälkeen 90-luvun lopulla putkahdella tiiviiseen tahtiin.

Yhteistyö ravintoloiden keittiöpäälliköiden kanssa on ollut hedelmällistä; suurin osa tuotteista ja resepteistä on kehitetty ravintoloiden omista tarpeista lähtien. Nykyisin tuotannossa on laaja valikoima jäätelöitä ja sorbetteja, kirnuvoita ja oman tilan maidosta tehty sinihomejuusto Peltolan Blue.  Jäätelöitä, sorbetteja ja voita juustola tuottaa myös luomuna. Mutta se, miksi tilan omasta maidosta tehty sinihomejuusto ei ole luomua on oma tarinansa.

Erityisesti kirnuvoilla olisi enemmänkin kysyntää luomuna, mutta voin raaka-ainetta luomukermaa ei yksinkertaisesti saa enempää sen toimitajalta Juvan Luomulta. Jäätelöihin käytettävä luomumaito tulee Valiolta. Kesken juustolavierailumme Kärkkäinen ryntää avaamaan ulko-ovia paikalliselle luomumansikanviljelijälle, joka kantaa sisälle juustolan pakastimeen laatikoittain luomumansikkaa talven varalle. Kärkkäinen kehuukin luomumansikkajäätelön ja -sorbetin olevan kysytyimpiä tuotteitaan.

Luomuna tuotetaan mansikalla, vaniljalla, suklaalla, mustaherukalla, ja mustikalla maustettua jäätelöä sekä mansikkasorbettia. Tuotannosta vastaa Minna-Riitta Pitkänen ja töissä juustolassa on myös kaksi juustomestaria. Tuotteet Kärkkäinen markkinoi suoraan ravintoloille, sillä välikäsien kautta hinta nousisi liian korkeaksi. Vain Heinon tukku välittää tuotteita asiakkailleen.

Tutustumiskäynnin päätteeksi kurvaamme Suonenjoen keskustaan idyllisesti vanhan ajan tavaroilla sisustettuun kahvila Auroraan, jossa maistelemme lounaan päälle Peltolan jäätelöitä. Harmiksemme tarjolla ei ole yhtään luomuversiota, mutta kahvilan pitäjä lupaa ottaa jonkin niistä valikoimiinsa hetken asiaa ihmeteltyään.


 

Related Images:

Follow

Get every new post on this blog delivered to your Inbox.

Join other followers: