Apr 252012
 

 

Arja juttelee lehmiensä kanssa 3

Teimme kiirastorstaina retken Myrskylään Kankkilan kylään Koivukujalle, jossa sijaitsee uutuuttaan kiiltelevä Arja Peltomäen luomupihattonavetta. Meille oli jo viime kesästä monet kehuneet, että Arjan navettaa kannattaa mennä katsomaan kysellessämme sopivia vierailukohteita. Arja otti tilan hoitaakseen vanhemmiltaan nelisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen pitkään hommissa Luomuliitossa. Alan ammattilaisena hän rakennutti ensimmäiseksi kunnon navetan eläimilleen ja laajensi karjan kokoa huomattavasti.

Jo menomatkalla sovimme puhelimessa, että ajamme suoraan navetalle ja hyödynnämme upean aurinkoisen iltapäivän ja lumen vielä peittämän maiseman ottamalla kuvia eläimistä ulkotarhassa. Navetalle saavuttuamme Arja tulee ulos vastaan ja vaihdamme pukuhuoneessa navetan vieraille tarkoitetut haalarit ja jalkineet päällemme. Arja kertoo seudulla olleen liikkeellä eläinten veristä ripulia. Suojamääräyksiä kannattaa noudattaa, ettei vierailusta tule ikäviä tuliaisia.

Aluksi pistäydymme navetan “konttorissa”. Se on ihmisten paperitöille ja sen semmoiselle tarkoitettu huone navetan nurkassa. Ovesta sisään astuessa avautuu suurten ikkunoiden läpi näkymä koko navettaan. Leppoisa ja rauhaisa ilmapiiri valtaa sisääntulijat sillä lähes sadan suuren eläimen tyytyväiset ja verkkaisat olemukset luovat tilaan aivan oman tunnelmansa.

Jäämme hetkeksi seuraamaan, mitä navetassa tapahtuu. Suurin osa eläimistä makoilee sitä varten kuivitetuissa parsissa, jokaiselle on erotettu puomeilla oma tila. Osa lehmistä käyskentelee käytävällä rauhalliseen tahtiin, haistelee toisiaan ja joskus vähän pökkiikin päällään. Joitakin lehmiä seisoo jaloitteluaitaukseen auki olevalla ulko-ovella nuusien raitista ilmaa. Arja kertoo lehmien miellään seisovan vesisateella oven ulkopuolella pää oven muovisen suojaverhon sisäpuolella sateelta suojassa. Lehmästäkin on ilmeisesti mukava olla suihkussa.

Navetassa on lehmillä käytössä selänrapsutusharja, jossa harvakseltaan käy lehmiä seisoskelemassa selän pesussa. Keskellä navettaa on suuri punainen metallilaatikko, jonka kyljessä lukee Lely Astronaut. Sen edustalla näyttää pyörivän lehmiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Laatikossa on navetan puolella portti, josta lehmä pääsee kävelemään sisään ja edessä olevaan ruokakaukaloon tulee oma rehuannos. Vatsan alla metallinen käsivarsi putsaa utareen ja asettaa lypsykoneen kiinni. Maito alkaa virrata putkiin. Kun maito on herunut, kone irtoaa ja portti avautuu ja lehmä siirtyy antaen tilaa seuraavalle asiakkaalle.

Tämän lypsyrobotin ansioista lehmät voivat käydä lypsyllä silloin kun haluavat ja utareet eivät runsaan tuotoksen kautenakaan ehdi tulla piukoiksi maidosta. Jokainen lehmä saa yksilöllisen kohtelun, kun kone tunnistaa lehmän kaulassa olevasta pannasta. Arja kertoo robotin myötä jalostustarpeiden muuttuneen karjassaan, sillä robottilypsyssä pärjäävät eläimet, joilla on hyvä utarerakenne eikä karjassa voi olla suuria vaihteluita jalkojen pituuden suhteen. Robotti toimii hyvin vain suhteellisen kapella alueella ja lehmien utareiden täytyy olla aika samalla korkeudella.

Robotin takana on vielä joitakin yksittäiskarsinoita, joissa lehmät poikivat. Vasikat saavat olla emänsä kanssa vuorokauden pari ja sitten niitä juotetaan erikseen lypsetyllä maidolla, joka löytyy ämpäreistä lypsykoneen vierestä. Tähän voidaan käyttää maidot, joita ei voi laittaa muun maidon joukkoon, kuten ternimaito ja liian solupitoinen maito sekä antibiooottihoidon jälkeisen karenssiajan maito. Pariviikkoisina sonnivasikat menevät toiselle, valitettavasti tavanomaiselle, tilalle kasvatukseen ja hiehovasikat siirtyvät muiden isompien joukkoon vasikkalaan.

Vasikkala on navetan toisessa nurkassa seinällä erotettu huone, jossa on karsinat eri ikäluokan vasikoille. Seinät ovat sen takia, että vasikoilla on oltava talvella muuta navettaa lämpöisempää. Jokaisen karsinan päällä on lämmityslaite. Arja toivoisi vasikkalan olevan vähän paremmin suunniteltu. Nyt karsinoita on hankala pitää puhtaana ja tilasta ei oikein saa järjestettyä jaloittelua ulos. Muista maista kuulemma löytyy hyviä ratkaisuja tähänkin, mitä Arjan mielestä voisi hyödyntää Suomessakin navetoiden suunnittelussa.

Mutta ulos täytyy mennä näin hienolla ilmalla. Kierrämme navetan perälle ja ulos jaloitteluaitauksiin. Keskimmäisenä on poikimassa olevien aitaus, jonka ovi nyt avataan. Saamme seurata kuinka innokkaat lehmät hölkyttelevät ulos ja ottaapa jokunen pari iloista loikkaakin ulospääsyn kunniaksi. Vähän aikaa nuuhkitaan ilmaa ja havainnoidaan ympäristöä. Sitten lauman uteliaimmat ryntäävät erityisesti meidän vieraiden ympärille tutkimaan, haistelemaan ja maistelemaan. Yksi vaalea lehmä on erityisen tuttavallinen ja kiertää karheaa kieltään soimien ympäri ja vaikka pitkin poskea.

Kierrämme ottamassa kuvia eri puolilta navettaa ja jaloitteluaitauksia sekä tutustumme navetan vieressä oleviin säilörehuvarastoihin ja lietealtaaseen. Navetan käytävillä on ritilälattia, josta liete kuljetetaan vuoden mittaan ulos altaaseen. Keväällä liete levitetään pelloille ennen kylvöä. Arjalla ei ole omaa peltoa riittävästi rehujen viljelyyn eläimille tai lannan levitykseen, mutta onneksi lähiseudulla riittää muita luomuviljelijöitä, joiden viljelykierron nurmi tulee hyvin hyödynnettyä Arjan eläimille ja viljelijät saavat vastineeksi hyvää lannoitetta pelloilleen.

Ilman karjaa luomutilan viljelykerto ja lannoitus voi olla vaikea hoitaa, sillä nurmi ja lanta ovat oleellinen osa hyvää viljelykiertoa. Nykyään maatilat ovat erikoistuneet joko eläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Niinpä tarvitaankin hyvää yhteistyötä eläintilojen ja kasvitilojen välillä, jotta kasvitilojen nurmi ja eläintilojen lanta saadaan käytettyä hyväksi luomutuotannon edellyttämällä tavalla.

Arja vain harmittelee, että viljantuotantotilat eivät halua pitää nurmea kahta vuotta pidempään, kun hyviä rehukasveja kuten sinimailasta, rehumailasta ja keltamaitetta pitäisi viljellä vähintään kolme vuotta. Ne kasvattavat siinä ajassa juurensa syvälle maahan ja alkavat vasta todella tuottaa satoa. Juuret kuohkeuttavat maata ja parantavat sen laatua. Näin hoidetaan myös luomupellon viljavuutta.

Keskustelu siirtyy tietysti valkuaisrehutilanteeseen. Arja ostaa valmista rehua, mutta pohtii myös mahdollisuutta tuottaa lähialueella omia valkuaiskasveja kuten härkäpapua ja rypsiä. Rypsin viljelijöitä voisi löytyä, mutta lisäksi tarvitaan puristin, jolla öljy erotetaan siemenistä ja jäljelle jäävä rouhe syötetään karjalle. Öljylle täytyisi sitten vielä löytyä hyvää käyttöä, sitähän voisi vaikka laittaa traktorin tankkiin!

Siirrymme takaisin sisätiloihin ja meitä odottaa karjalanpiirakka-kahvit Miina Äkkijyrkän taiteilemista lehmämukeista ja lautasista. Siinä nauttiessamme luomuisista antimista kuuntelemme Arja tulevaisuuden suunnitelmia. Arjan mies käy muualla töissä ja navetta on yksin Arjan vastuulla. Hänellä on yksi työntekijä ja rehut tekee urakoitsija omien peltojen lisäksi sopimustiloilta. Yhteteistyötä olisi mukava rakentaa enemmänkin paremmin kaikken tarpeita vastaamaan.

Erityisesti Arja miettii, miten voisi saada oman tilan jatkojalostustuotteita. Ryhtyisikö joku tekemään tilalle jäätelöä tai juustoa. Pientuottajien tuotteille näyttää olevan hyvä kysyntä, monet kertovat kaiken menevän, mitä kerkeää tuottamaan. Ja se resurssien ja ajan puutehan se on se rajoittava tekijä. Oman karjanhoidon lisäksi ei kerkeä paljon uutta kehittämään. Jokaisen ei tarvitsisi yksin lähteä yrittämään vaan yhteistyöllä saataisiin toiminnalle vankempi pohja.

Haaveilen jo maistelevani Arjan omia luomujäätelöitä samalla, kun istuskelen seurailemassa noita hänen suuria, kauniita ja leppoisia eläimiään jossain mukavassa kahvilanurkkauksessa navetan kupeessa. Sitten koko perheen maatilaretkeltä ruoantuotannon alkulähteille voisi saada aitojen kokemusten lisäksi mukaansa myös harvinaista herkkua ternimaitoa tai vaikka tapaamiensa lehmien maidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa.  Sitä odotellessa toivotellaan Arjalle ja perheelle eläimineen hyvää kevättä!

 

 

Related Images:

Apr 062012
 

Kevään ensimmäisten tuulahdusten leijaillessa ilmassa, on mukava palauttaa mieleen, millaista olikaan kesällä.  Ensimmäisenä mieleeni tulee viime kesästä vanhan tuttavan yllättävä tapaaminen Rymättylässä. Muistan Laura Suvannon aikoinaan Luomuliitosta aktiivisena ja reipasotteisena nuorena naisena.

Heinäkuussa Turun saaristossa matkaillessamme huomasimme yllättäen Lauran nimen, kun etsimme seudun luomukohteita. Rymättylässä hänellä on Lookila niminen tila. Soitimmekin heti Lauralle ja järjestimme tapaamisen. Kävimme yhdessä myös luomuviljelijätapaamisessa, josta kerron joskus toiste. Nyt haluan esitellä teille Lookilan tilan, joka on Lauran nuoruuden koti, jota hän on viljellyt ja kunnostellut vuodesta 1995.

Lauran vanhemmat kunnostivat tilan rakennukset aikoinaan perinteitä vaalien ja jo tilalle saavuttaessa voi aistia vanhojen aikojen hengen. Koko tila perinteisine kulttuurimaisemineen on luokiteltu suojelukohteeksi ja Laura pyrkiikin hoitamaan sitä säilyttäen koko vanhan perinnemaiseman.

Tila on oivallinen esimerkki siitä, miten luomuviljelyllä voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta. Peltoja ympäröivää metsää ovat eläimet laiduntaneet ja se näkyy vieläkin, vaikka eläimiä ei ole ollut moneen vuoteen. Pellon ja metsän välinen vaihettumisvyöhyke on laaja ja lajistoltaan monipuolinen. Pelloilla on myös metsäsaarekkeita, joilla on ihan oma lajistonsa. Pihapiirissä tunnelmaa luovat ikivanhat puut ja Lauran marja- ja vihannesviljelmät.

Meidät valtasi sykähdyttävä pyhyyden tunne, kun saavuimme tilalle. Vanhat rakennukset, vuosisatojen saatossa asettunut kulttuurimaisema ja iäkkäät koukeroiset puut tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki kertoi siitä, että täällä ihmiset olivat kuunnelleet luontoa ja kunnioittaneet. Oli asetuttu luonnon armoille ja koetettu löytää rauha ja sopusointu.

Voimakkaan yhteyden luontoon Laura on täällä asuessaan saanut ja säilyttänyt sen myöhemminkin. Sen huomaa jo hänen puheistaan. Hän rakastaa työtään puutarhassa kasvien parissa. Meille hän kertoo innostuneena, kuinka he ovat isänsä kanssa huolehtineet tilan luonto- ja kulttuuriarvoista.

Menemme myös Lauran kanssa katsastamaan muutamien hänen viljelyksessään olevien peltolohkojen rikkaruohotilannetta. Laura puhuu pitkään ja hartaasti siitä, miten hän on vuosien saatossa huomannut sekä kasvi- että eläinlajiston monipuolistuneen luomuviljelyn alkaessa vaikuttaa ympäristöystävällisyydellään. Siinä ojanpientareita niitellessä ja pellon juuririkkaruohoja noukkiessa on kerennyt tarkkailemaan ympäristöään ja tekemään havaintoja.

Tiedoksi muuten, mikään viherpiipertäjä Laura ei ole. Hänellä on porukoineen suomalaisittain reippaan kokoinen ala puutarhaviljelyä, jossa tuotetaan seosviljan lisäksi ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurta, juuriselleriä ja maa-artisokkaa. Toinen tila heillä on Tortinmäessä ja nimeltään Kaarlejoki. Sinne valmistui jokin aika sitten uudet varastointi- ja pakkaustilat, joiden yhteydessä on myös tilapuoti, tosin auki vain tapahtumien yhteydessä. Tuotteet markkinoidaan lähelle ravintoloihin, päiväkoteihin, kouluihin ja ruokapiireille, suurisatoisimmat  pääasiassa tukkuun.

Kun supermarketista ostatte Satotukun kotimaista luomujuuriselleriä, saatte terveiset Lauralta. Minua kyllä harmittaa, että Satotukku käärii mukulat muoviin, mutta mukava kuitenkin muistaa ystävää, kun valmistaa ihanalta tuoksuvaa juuriselleriä.

Related Images:

Follow

Get every new post on this blog delivered to your Inbox.

Join other followers: