Luomusalonki

Luomutila elämäntapana

Oct 072011

Kyllä maallakin voi elää, tuottaa oman ruokansa ja vähän ylimääräistäkin. Nyt kerron teille Lundin perheestä, jonka tapasimme kesällä Rautalammilla. Lundin tila on pieni vajaan kuuden hehtaarin tila, jota on vaalittu suurella kiintymyksellä. Pihapiiri on puiden ja pensaiden ympäröimä ja uusitun asuinrakennuksen seurana pihaa kiertää muutamia vanhoja piharakennuksia. Vanhan navetan kupeella kasvaa mahtavat lipstikkakasvustot. Talon isäntä Jouni Lund toteaa niiden aina kasvaneen ja rehottaneen siinä. Tämä onkin hänen kotitilansa, jonka hän lunasti vanhemmiltaan kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Oravakin tuntuu viihtyvän tilalla; se tuo poikasensa näytille vanhan vajan seinustalle. Jäämme hetkeksi seuraamaan oravaäidin hupaisaa huolenpitoa, kun se yrittää paimentaa vilkasta jälkeläistään. Kotieläimiä tilalla ei ole, vain puutarhaviljelyä. Lundit tuottavat perunaa, mansikkaa ja jonkin verran sipulia, porkkanaa ja viherlannoituksena hernettä. Tila ei ole riittävän iso elättääkseen isäntäperheen, joten sekä Jouni että Margit, hänen vaimonsa, käyvät tilan ulkopuolella työssä. Heillä on myös neljä lasta. Silti aikaa jää vielä hoitaa puutarhamaat.

Lähdemme kiertämään viljelyksiä. Jouni kertoo kokeilleensa useita eri perunalajikkeita, nytkin viljelyksessä on kolmea eri lajiketta. Näin vältetään myös riskejä, joita perunanviljelijällä kyllä riittää. Perunoita uhkaavat rutto ja rupi sekä varsinkin syksyn hallat. Myös varastointia perunoiden on kestettävä, sillä vakituisille asiakkaille on riitettävä myytävää koko vuodeksi. Eri lajikkeet menestyvät erilailla riippuen kunkin vuoden olosuhteista. Lundit näyttävät myyvän helposti kaiken tuottamansa ja aina ei edes riitäkään. Jouni kertoo kuitenkin markkinoiden hankkimisen tilan tuotannolle vieneen viidestä kymmeneen vuotta. Perunaa hän on toimittanut läheiselle alakoululle ja Suonenjoen Metlaan. Torimyyntiäkin Lundit ovat harrastaneet. He muistelevat vieläkin, kuinka alkuaikoina Rautalammin torilla luomu yhdistettiin lähinnä kettutyttöihin. Eikä tästä ole edes hyvin pitkä aika, sillä Lundien tila teki luomusopimuksen 90-luvun alkupuolella.

Elämä tilalla vaikuttaa leppoisalta vaikka pelloilla kulkiessa voi vain arvailla, kuinka paljon työtä tuotantoon saa uppoamaan. Varmasti tämä on sekä elämäntapa että harrastus. Lundin lapset ovat saaneet viettää lapsuutensa luonnonläheisessä maaseutumiljöössä ja ovat voineet seurata maatilan puuhia ja ottaa itsekin niihin osaa.

Lisää kuvia Lundilta:

[Show as slideshow]

Lounastauolla Tampereella

Kaupat, Ravintolat No Responses »

Aug 232011

20110812-tampere-15616

Työmatkalla satuimme lounasaikaan Tampereelle. Aluksi suunnistimme kaupungin kauppahalliin vainuten hyviä luomuapajia. Ja löytyihän niitä: Juustosopesta tarttui mukaan viikonlopun saunailtaan Jenni Silvennoisen luomuomenasiideriä ja Luomu Anissa ihastelimme tuoretuotetarjontaa. Kurkkua, karviaisia ja kotimaisia omenoita. Voi kun aina pääsisi näin shoppailemaan tuoreita ja lähellä tuotettuja luomuvihanneksia ja marjoja ilman muovikääreitä.

Kauppahallin luomupuoti on alunperin Pirkanmaan luomutuottajien perustama. Nyt sitä ylläpitää Anita Niukkanen. Malesialainen vieraamme Selina tutki myös kiinnostuneena laajaa valikoimaa. Näin niitä luomuostoksia pitäisi oikeasti päästä tekemään: poikkeaisi vain pieneen puotiin, jossa on nopeasti, helposti ja kätevästi saatavilla lähes kaikki haluamasi. Tutustut sesongin mukaiseen tarjontaan ja saat ystävällistä palvelua. Minä ainakin olen kyllästynyt juoksemaan supermarketin pitkillä käytävillä hakemalla hakien niitä tavarapaljouden joukkoon piilotettuja luomutuotteita ja pettymään karvaasti tuoretuoteosaston huippuhintaisiin muoviin käärittyihin ja usein puolimätiin tuotteisiin. Milloinkahan tällainen kauppa saadaan kotikulmilleni Espooseen? Täällä kun ei ole kauppahalliakaan.

No, varsinainen lounaspaikka piti vielä löytää. Netistä selvisi, että luomulounasta saa ravintolassa nimeltä Kahvilla. Sinne sitten. Törmäsimme sisään malesialaisen vieraamme kanssa hyvin grooveen pikkupaikkaan, joka vaikutti lähikapakan ja vaihtoehto-kasvisravintolan risteytymältä. Baaritiskin takana häärivältä reippaan oloiselta naiselta tilasimme luonassalaatit kysellen, mitäs tässä on luomua. Mieleen jäi, että yrttejä ja vihanneksia on omalta kasvimaaltakin, vaikkei se virallisesti olekaan luomua.

20110812-tampere-15590

Ruokia odotellessamme istuskelimme totutellen paikan kerrätyshenkiseen sisustukseen. Aika hauska ja omaperäinen sisustus, yksityiskohtia riitti vaikka pidempiaikaiseen odotteluunkin. Puheenaiheetkin siirtyivät hippeilyyn ja vaihtoehtoelämään.

Pian saimme kuitenkin tuoreet, raikkaat ja mukavasti koostetut salaatit ja luomuleivät eteemme. Syötyämme teimme tuttavuutta baaritiskin takana häärineen naisen kanssa. Hän kaivoi kassan vierestä käyntikorttinsa, jossa lukee Hanna Järvenpää, ravintoloitsija. Baaritiskin takaa löytyi myös vaikuttava valikoima luomualkoholijuomia, mietoja ja väkeviä. Paikka avaa ovensa vasta kello 13 ja on auki myöhään.

Hanna kertoi meille myös tarinansa. Hän oli työskennellyt pitkään Tampereen ravintoloissa, kun jäi muutama vuosi sitten työttömäksi. Mutta toimettomaksi hän ei jäänyt vaan hänellä oli liikeidea. Hanna työllisti itsensä omassa ravintolassaan, josta hän on tehnyt mahdollisimman ympäristöystävällisen. Siitä johtuen siis käytetyt huonekalut sisustuksessa ja luomutarjonta. Lisäksi ravintolassa kierrätetään muutenkin mahdollisimman pitkälle ja käytetään tuulisähköä. Ravintolan hiilijalanjälkeä pyritään jatkuvasti pienentämään.

Kuten oman yrityksen kanssa yleensä ensimmäiset pari vuotta ovat kriittisiä ja iloisesti hymyillen Hanna kertoi nyt uskovansa tiukimman ajan olevan takana ja liiketoiminnan päässeen siivilleen. Jatkoimme kylläisinä ja tyytyväisinä matkaamme kohti Peltolan luomumaatilamatkailutilaa ja toivomme Hannalle paljon asiakkaita.

Kuvagalleriaan:

[Show as slideshow]

Currently 2.9/5 Stars.
1
2
3
4
5

Kesätöissä Samsarassa

Tuotteet, Valmistus No Responses »

Aug 222011

Samsaran luomuleivät tuntee jokainen luomutarjontaan vähänkin perehtynyt ainakin pääkaupunkiseudulla. Leipomolla on legendaarinen historia ja vankkumaton toimintafilosofia, jolla ei kuitenkaan ole helppo pärjätä päivittäistavarakaupan kilpailussa.

Heinäkuun lopulla pistäydyimme Samsaran leipomolla Vantaan Varistossa. Erkkihän on aikoinaan siirtänyt Karjalohjalla aloittamansa Kuusian Leipä Oy:n tähän leipomotilaan ja pian sen jälkeen leipomot yhdistyivät minkä tuloksena syntyi nykyinen Samsara. Samsara leipoo Vantaalla perinteisiä juurella nostatettuja luomuleipiä. Valikoimissa on vieläkin jokunen Erkin kehittämä leipä.

Moni lapsistamme on aloittanut työuransa kesäapulaisena Samsarassa leipää pakaten. Tänä kesänä oli vuorossa lapsikatraamme nuorimmainen Pinja. Hän otti tuntumaa työelämään heinäkuun ajan pakaten leipiä kolmena päivänä viikossa. Pitihän sitä vanhempienkin sitten käydä vierailulla tapaamassa vanhoja tuttuja ja haistelemassa leipomon tuoksuja.

Samsaran leipomoa vetää Peter Zukale. Siinä taikinaraskin teon lomassa rupatellessamme tajuan, että pitkän linjan luomuvalmistajan silmissä nykyinen luomubuumi näyttää aivan toisenlaiselta kuin innokkaille uusille markkinoille tulijoille. Samsarahan on syntynyt aikoinaan sen legendaarisen Korkeavuorenkadun Kasvisravintolan yhteydessä ja irtautunut siitä. Peter eli Pepe on tehnyt pitkän uran Samsaran varsinaisena yrittäjänä ja nähnyt koko luomualan kehityksen.

Leipomolla on pääkaupunkiseudulla ja sen ulkopuolellakin maine sinä aitona oikeana luomuleipomona, josta tulee käsityönä tehtyä, juureen nostatettua leipää, oikeaa lähiruokaa. Silti sivusta seuranneena tiedän, että mikään kultakaivos leipomo ei ole. Isot leipomot pystyvät tuottamaan teollista leipää niin paljon halvemmalla, kilpailu on kovaa ja hyllypaikat tiukassa.

Itse olenkin usein ihmetellyt sitä, miksi Samsaran leipä on niin usein loppu kaupoista ja valikoimakin on suppea. Siihen on yksinkertainen selitys. Kaupat eivät tilaa arvokkaampaa Samsaran leipää kuin sen verran kuin sitä varmasti menee, sitä ei haluta hävikkiin. Halpoja leipiä sen sijaan hyllyt notkuvat ja niitä heitetään myös paljon pois vanhentuneina. Se ei ole iso kustannus ja sopii varsinkin kaupoille, koska leipomot maksavat hävikin itse. No, hyväntekeväisyysjärjestöt saavat näin jaettavaa vähempiosaisille.

Samsaralla tällaiseen tuhlaukseen ei ole varaa, koska leivät ovat tuhdimpaa tavaraa ja arvokkaampia. Ei se oikein sopisi toimintafilosofiaankaan. Leipä tehdään oikesta raaka-aineista käsityönä ja jokainen leipä on arvokas.

Lähiruoka-ajattelua ei myöskään tue yritystukipolitiikka. Maakuntien leipomot tunkevat pääkaupunkiseudun markkinoille yritystukien ja lähiruokamielikuvan turvin ja kilpailu kovenee entisestään. Todellista lähiruokaa pääkaupunkiseudulla tuottavat leipomot, kuten Samsara, jäävät ilman tukia ja siten eriarvoiseen asemaan. Luomussakin tuntuu, että uudet toimijat tulevat markkinoille kaikenlaisten tukien turvin ja vanhat toimijat joutuvat pärjäämään omillaan.

Samsaran sitkeys ja voima kumpuaakin ruokaa kunnioittavasta ja ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista huolehtivasta toimintafilosofiasta. Samsaran vahvuus on aina ollut ennenkaikkea ruisosaaminen: oikean täysjyväisen ja hiivattoman ruisleivän voittanutta ei ole (jos ruisleivän ainesosaluettelossa on muuta kuin ruis, vesi, suola, siinä on jotakin turhaa). Vehnäpohjaisetkin leivät ovat täysjyväpitoisia ja maalaisleipä, siemenleipä ja grahamleipä ovat myös hiivattomia juuren tehtyjä leipiä. Kaikki leivät tehdään raskiin eli esitaikinaan. Ihan vaaleaa tai pelkästään hiivalla kohotettua leipää Samsaran listoilta ei löydy.

Tuoreiden tuoksuvien leipien tullessa uunista innostuimme kyselemään itse kunkin omaa lempileipää. Niitä esittelemme kuvissa. Nyt menen tekemään itselleni välipalaa Samsaran ruisleivästä. Toivottavasti saamme nauttia leipää vielä pitkään! Tuo ruisleivän juuri on muuten tuotu aikoinaan Rekolan biodynaamiselta tilalta Kangasalalta. Vieläköhän sielläkin leivotaan…

Kuvia Samsarasta:

[Show as slideshow]

Currently 2.9/5 Stars.
1
2
3
4
5

Perheen illallinen vegaaniravintolassa

Ravintolat No Responses »

Aug 092011

20110729-artesan-14377

Tämä tarina alkaa oikeastaan lapsuudestani Kuopiossa. Asuimme pienellä kadunpätkällä, jossa asui paljon muitakin lapsiperheitä. Kadun lapsilla oli tapana leikkiä yhdessä isolla porukalla polttopalloa tai piilosta. Toinen samanikäinen tyttö tuossa porukassa oli Sari, jonka kanssa aloitimme yhdessä koulunkin pienessä idyllisessä puukoulussa, jossa oli vain kolme luokkaa. No, tiemme erkanivat ja Sari oli vain muisto lapsuudesta.

Yllättäen sitten törmäsimme toisiimme Luomupäivillä pari vuotta sitten ja Sari kertoi pitävänsä kasvisravintolaa Varkaudessa sveitsiläisen miehensä kanssa. Hän kertoi myös heidän aikeistaan siirtää ravintola Helsinkiin. Nyt Bistro Artesana on ollut jo lähes vuoden Kurvissa. Kävimme avajaisissa ja pidin heti paikan underground-tunnelmasta. Sitäpaitsi paikka on Portaat luomuun -ohjelmassa ylimmällä viidennellä portaalla. Hyvä Sari ja Luzi!

Päätimme mennä Bistro Artesanaan syömään isommalla porukalla, sillä tyttäreni Kukka on siellä kesätöissä. Kukkahan on ainut perheenjäsenistämme, joka on ollut kasvissyöjä koko ikänsä. No, jossain vaiheessa hän maisteli kyllä miltä makkarat sun muut maistuvat. Bistro Artesana taas tarjoaa puhdasta vegaaniruokaa. Tytär myös astelee vanhempiensa jalanjäljissä, sillä hänen syntymänsä aikaan hänen vanhempansa työskentelivät Kasvisravintolassa. Siis siinä legendaarisessa paikassa Korkeavuorenkadulla.

Jos liikutte Helsingissä Hämeentien ja Kallion tienoilla, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikaan! Sisäänkäynti on aika huomaamaton pieni ovi kerrostalon katutasossa, josta mennään puoliksi katutason alapuolelle. Lounasta saa seisovasta pöydästä ja muuten on á la carte. Nyt elokuussa luvataan fennovegaanista ruokaa lounaaksi! A-oikeudetkin löytyvät – tietysti luomuoluilla ja -siidereilläkin.

Saapuessamme perjantai-iltana kuuden aikaan paikka vaikuttaa hiljaiselta. Työvuorossa on vain tyttäreni salin puolella ja kokki keittiössä. Emme saa kokilta lupaa kuvata keittiön puuhia, mutta annokset kyllä tulevat saliin erityisen taiteellisina. Täytynee käydä joku toinen kerta jututtamassa itse paikan pitäjiä ja kuvailemassa ravintolaa kulissien takaa.

20110729-artesan-14500

Kukka on ainakin oppinut paljon vegaanisesta ruoasta ja kokeillut itsekin kotona joitakin paikan reseptejä. Listan annokset hän tuntuu tuntevan hyvin ja osaa myös suositella mielenkiintoisimpia annoksia. Otamme alkupaloiksi vepaksia, jokainen erilaisen ja laitamme kiertämään. Suosikit löytyvät tofusta paholaisen hillon kanssa ja perinteisemmästä vihannes-hummus-annoksesta – ainakin minulla.

Pääruoaksi löytyy kullekin mieleisensä: tofupaistosta, seitanpaistia, seitan-satayvartaita ja pestopastaa. Vannoutuneet lihansyöjämmekin Erkki ja Santeri ovat tyytyväisiä annoksiinsa, jotka tällaisesta perinteisen kasviruoan ystävästä vaikuttavat liikaa liharuokamaisilta: paistia ja vartaita. Joka tapauksessa kaikki nauttivat ruoista ja maistelevat myös toisiltaan. Annokset eivät tahdo pysyä lautasella niin kauan, että saadaan kuvattua ja vatsat tuntuvat aika täysiltä lautasten tyhjennyttyä.

20110729-artesan-14481

Tarjoilijamme ei joudakaan paljon seurustelemaan kanssamme, kun muitakin asiakkaita putkahtelee sisään tasaiseen tahtiin. Tilaamme vielä jälkiruoat taas periaatteella: maistellaan erilaisia. Tosin itse ainakin ihastun paistettuihin hedelmiini niin paljon, että ei tainneet muut keretä jaolle.

Muistan jo Kasviksessa aikoinaan ihmisten kyselleen, mitä raaka-aineita käytätte luomuna. Silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten lista ei ollut kovin pitkä. Vaikka Kasvis toteutti jo silloin nykyistä muotihittiä eli piti ravintolan yhteydessä kauppaa, jossa myytiin lähi- ja luomuruokaa, muun muassa Kasviksesta erkaantuneen Samsara-leipomon luomuleipää. Koetamme nyt kysellä Kukalta, mitkäs tässä oli luomua ja vastaus kuuluu, kaikki mitä on saatavana luomuna. Nykyään se kyllä tarkoittaa siis lähes kaikkea. Muistan Sarin ihmetelleen, miten helppoa täällä pääkaupunkiseudulla on saada luomutavaraa tukuistakin.

Lisää kuvia:

[Show as slideshow]

Luomutila Olli

Maahantuonti, Maatilat, Valmistus No Responses »

Jul 262011

Itävaltalainen Sonnentor kiinnitti huomioni jo vuosia sitten kansainvälisillä luomumessuilla. yllättäen löysin Sonnentorin teet ja mausteet Ruohonjuuren hyllystä ja huomasin, että maahantuojana oli Luomutila Olli Kerkonjoenjuusta. Mitä kummaa, ihmettelin ja nyt vihdoin pääsimme ottamaan selvää asiasta.

Tämä tarina alkaa siitä kun Maija Törmanen ja hänen miehensä Tuomo toteuttivat viisikymppisinä nuoruutensa unelman ja muuttivat Tuomon äidin kotitilalle Rautalammille. Maija jätti toimistotyönsä ja ryhtyi maaseutuyrittäjäksi. Hän halusi tehdä käsitöitä ja viljellä raparperia ja mansikkaa, tietysti luomuna. Tämä tapahtui juuri ennen vuostuhannen vaihdetta, kertoilee Maija tarjoilleessaan meille viimeisiä oman pellon luomumansikoita.

Aluksi Luomu-Savo osuuskunta markkinoi helposti kaikki tilan tuotteet. Silloin tuotettiin perunaa, porkkanaa, sipulia ja kurkkua. Kahdesta viimeksi mainitusta tehtiin kurkkusalaattia. Sitten keskusliikkeiden vaatimukset kiristyivät ja pienille toimittajille kävi mahdottomaksi saada tuotteitaan jakelukanavaan. Luomu-Savon toiminta loppui. Maija ei kuitenkaan lannistunut vaan alkoi itse jalostaa ja myydä tuotteitaan.

Nyt Luomutila Ollilla on valikoimissaan käsin tehtyä porkkana-, raparperi- ja viherherukkamarmeladia, marjamehuja, -marmeladimakeisia ja glögiä. Kaikki menee eikä aina riitäkään. Asiakkaat ovat löytyneet verkottumalla erilaisissa yhteyksissä, varsinaista markkinointia ei ole tarvinnut tehdä. Erityisesti Maija kehuu Ekocentrian Irma Kärkkäistä, jonka tuki oli aluksi ensiarvoisen tärkeää. Vieläkin Maija muistaa, kuinka Irma loi uskoa Maijaan ja kannusti: Kuule Maija, tehdään susta vielä jotain!

Kesäisen ukkoskuuron ropistessa ulkona istumme sisällä yritystoimintaa varten rakennetuissa suht´ uusissa jalostustiloissa Maijan ja Tuomon kanssa kuuntelemassa jatkoa tarinalle: Kun Luomutila Ollissa aloitettiin jatkojalostus, oli aluksi vaikea saada tarvittavia raaka-aineita kuten mausteita. Niitä Maija ja Tuomo metsästivät ulkomailta. Tuomoon teki yrtti- ja maustetuotteita markkinoivaan Sonnentoriin tehty opintomatka suuren vaikutuksen ja paikallisen yritysneuvojan avustuksella he ottivat yhteyttä yritykseen ja sopivat Suomen edustuksesta. Alkuun päästiin, kun Ruohonjuuri oli heti kiinnostunut tuotteista ja otti niitä valikoimiin.

Ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa syntyi ihan kohtuullisesti ja viidessä vuodessa se on kasvanut yli kymmenkertaiseksi. Maija kehuu kovasti, että kyllä täältäkin syrjäiseltä maaseudulta voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Tilavuokrat ovat halpoja ja työvoimaakin saa tarvittaessa. Hän puhuukin vähän kaihomielisenä tehneensä päätöksen luopua liiketoiminnastaan, sekä tuonnista että jatkojalostuksesta, ja jäädä eläkkeelle. Liiketoiminnoille onkin jo jatkajia tiedossa, mutta asiat varmistunevat ensi kuussa. Sitten kuulemme siis lisää.

Miksi luomutilan juusto ei ole luomua eli tarina Peltolan Bluesta

Maatilat, Tuotteet, Valmistus No Responses »

Jul 202011

Tämä on tosi tarina siitä, miten luomutuotanto ei aina ole mahdollista. Matti Kärkkäinen on jo 80-luvulta viljellyt tilaansa luomuna, mutta tilan lypsykarjaa on käytännössä mahdotonta siirtää luomuun. Naudat kyllä syövät tilan luomutuotettuja rehuja, mutta eläintilat eli parsinavetta ei täytä luomuehtoja.

Tilalla tehdään jo toista navettaremonttia ja nyt navettaa laajennetaan noin 50 lypsävästä reiluun 80 lypsävään. Isäntä on kyllä teettänyt tarkat laskelmat siitä, mitä navetan muuttaminen luomukelpoiseksi pihattonavetaksi maksaisi. Pihatossa lehmät kuljeskelisivat vapaina, kun ne nyt ovat kytkettyinä parsiin. Navetassa tarvittaisiin silloin kaksinkertainen pinta-ala nykyiseen verrattuna lehmää kohti ja rakennuskustannuksetkin kaksinkertaistuisivat. Investointina se on liian kallis, navetta ei elinaikanaan olisi kannattava.

Niinpä Kärkkäinen joutuu tyytymään tavanomaiseen maitoon myös juustolassaan, jonka perusti vuonna 1993 jalostaakseen oman tilansa maitoa. Tilan maidosta tehdään jo neljättä vuotta sinihomejuustoa Peltolan Blueta, jota pääkaupunkiseudun ravintolapäälliköt kilvan kehuvat. Tätä herkkua voitaisiin mainiosti tuottaa myös luomuna, koska raaka-aineina käytetään vain oman tilan maitoa, bakteereja, juoksutetta ja suolaa.

Kuuluisan makunsa Roquefort-tyyppinen sinihomejuusto saa tilan lehmille viljellystä luomuapilanurmesta. Ainutlaatuisuus tulee siitä, että juusto tehdään yhden tilan maidosta ja sen maun on sanut esiin Valiolla pitkän uran tehnyt sinihomejuustomestari Tapio Kuronen. Se on siis aito terroir-juusto. Muiden tilojen maidosta tehty juusto maistuisi erilaiselta.

Kärkkäinen itse uskoo sinihomejuustoonsa ja onkin kasvattanut juustolan kapasiteettia isommalla juustokattilalla, joten nyt tuotanto voitaisiin moninkertaistaa. Ensin pitää vain saada se navetan laajennus valmiiksi. Tarkastelemme rakennustyömaata ja seuraamme lehmien ruokintaa samalla pohtien, miten Kärkkäisen kaltaiset lypsykarjatilat pystyisivät siirtämään myös maidontuotantonsa luomuun. Tällaisia tiloja kun Suomessa on ihan liikaa.

Kärkkäisen navetassa lehmien parret ovat mukavan tilavat ja kumialustaiset. Lehmillä on muutenkin mukavat olot, kun pääsevät päivittäin laitumelle. Vaan silti minun suussani se Peltolan Blue maistuisi vielä paremmalta, jos tietäisin, että kaikki luomuehdot täyttyvät. Tietäisi, että eläimet ulkoilevat säännöllisesti ympäri vuoden ja saavat ainakin käyskennellä vapaasti. Saisivat vasikatkin aloittaa elämänsä emon hoivissa ja emo opettaisi ne lehmien tavoille.

[Show as slideshow]

Voita ja jäätelöä

Maatilat, Tuotteet, Valmistus No Responses »

Jul 202011

Mansikkapitäjässä Suonenjoella on Peltolan juustola, joka jalostaa tavanomaisen lisäksi myös luomumaitoa voiksi ja jäätelöksi. Tosin yrityksen nettisivuilla luomu on mainittu vain sivulauseessa. Niinpä läksimmekin ottamaan selvää, miksi luomua ei juustolassa tuoteta enempää. Onhan yrittäjällä Matti Kärkkäisella myös oma luomutila naapurikunnassa Rautalammilla.

Alunperin Kärkkäinen perusti juustolan vuonna 1993 jalostaakseen oman tilan maitoa. Tuotteina olivat tuorejuustot ja jäätelö. Idea oli silloin aikaansa edellä, eivätkä tuotteet oikein tehneet kauppaansa lähiseudun kaupoissa. Onneksi Kärkkäinen löysi uuden asiakaskunnan erityisesti pääkaupunkiseudun ravintoloista, joita alkoi laman jälkeen 90-luvun lopulla putkahdella tiiviiseen tahtiin.

Yhteistyö ravintoloiden keittiöpäälliköiden kanssa on ollut hedelmällistä; suurin osa tuotteista ja resepteistä on kehitetty ravintoloiden omista tarpeista lähtien. Nykyisin tuotannossa on laaja valikoima jäätelöitä ja sorbetteja, kirnuvoita ja oman tilan maidosta tehty sinihomejuusto Peltolan Blue. Jäätelöitä, sorbetteja ja voita juustola tuottaa myös luomuna. Mutta se, miksi tilan omasta maidosta tehty sinihomejuusto ei ole luomua on oma tarinansa.

Erityisesti kirnuvoilla olisi enemmänkin kysyntää luomuna, mutta voin raaka-ainetta luomukermaa ei yksinkertaisesti saa enempää sen toimitajalta Juvan Luomulta. Jäätelöihin käytettävä luomumaito tulee Valiolta. Kesken juustolavierailumme Kärkkäinen ryntää avaamaan ulko-ovia paikalliselle luomumansikanviljelijälle, joka kantaa sisälle juustolan pakastimeen laatikoittain luomumansikkaa talven varalle. Kärkkäinen kehuukin luomumansikkajäätelön ja -sorbetin olevan kysytyimpiä tuotteitaan.

Luomuna tuotetaan mansikalla, vaniljalla, suklaalla, mustaherukalla, ja mustikalla maustettua jäätelöä sekä mansikkasorbettia. Tuotannosta vastaa Minna-Riitta Pitkänen ja töissä juustolassa on myös kaksi juustomestaria. Tuotteet Kärkkäinen markkinoi suoraan ravintoloille, sillä välikäsien kautta hinta nousisi liian korkeaksi. Vain Heinon tukku välittää tuotteita asiakkailleen.

Tutustumiskäynnin päätteeksi kurvaamme Suonenjoen keskustaan idyllisesti vanhan ajan tavaroilla sisustettuun kahvila Auroraan, jossa maistelemme lounaan päälle Peltolan jäätelöitä. Harmiksemme tarjolla ei ole yhtään luomuversiota, mutta kahvilan pitäjä lupaa ottaa jonkin niistä valikoimiinsa hetken asiaa ihmeteltyään.

[Show as slideshow]

Yhteistyötä Livonsaaressa

Maatilat No Responses »

Jul 152011

20110710-livonsaari-11233

Yhteisökylä

Hyvin lämpimänä ja aurinkoisena heinäkuun sunnuntaipäivänä teemme tutustumiskierroksen Livonsaaren yhteisökylään. Kylä on vasta syntymässä vanhan saaristotilan kauniisiin maisemiin. Tilan peltoja kyläläiset viljelevät luomuna ja se onnistuukin hyvin, kun yhteistyökumppanina on saaren toinen luomuviljelijä Henttulan tila, jonka eläimet käyttävät tilalla viljeltävät rehut ja luovuttavat vastavuoroisesti lantaa peltojen lannoitteeksi. Kyllä sieltä yhteisökyläläiset saavat maitonsa ja lihansakin. Varsinaista lähitaloutta.

Kylän peltojen laidoille ja mäntykankaille on nousemassa mitä erilaisempia ekorakennuskohteita. Kierrämme varmasti toistakymmentä taloa ja rakennustyömaata hirsirakentaja Timo Aro-Heinilän asiantuntevalla opastuksella. On hirsitaloja ja savi-olkitaloja erilaisilla tekniikoilla ja ratkaisuilla. Yhteisökylällä on yhteinen kasvimaa ja joillakin taloilla vielä omiaan. Kylän yhteisrakennuksessa toimii lisäksi leipomo, jossa leivotaan leipää oman tilan viljasta omiin tarpeisiin ja myös myyntiin lähikauppoihin. Vinkiksi kiinnostuneille: kylässä on vielä tontteja myynnissä, jos mieli halajaa ekoelämää maalla muiden lapsiperheiden seurassa.

Yhteisrakennuksen pihalla tepastelee kaksi kukkoa; toinen vanha seuranaan enää yksi kana ja toinen uusi maatiaiskukko suuremman kanalaumansa kanssa. Välillä ne käyvät uhoamassa toisilleen aidan läpi. Tilalla on myös muutama hevonen. Yhteisökyläläiset elävät hyvin ekologista elämää kompostikäymälöineen ja puulämmityksineen. Tilan rantatontilla sijaitseva savusauna lämpiää kerran kuussa koko porukalle. Illalla saamme mekin nauttia savusaunan pehmeistä löylyistä ja suomalaisen kesäillan rauhasta Turun saaristossa.

20110712-turku-11522

Henttulan tila

Täytyyhän siellä Henttulan tilallakin käydä kyläilemässä ja jututtamassa nuorta emäntää Elina Henttusta, joka on perinyt tilan isältään. Emäntä tuntuu olevan näin kesäaikaan hyvin kiireinen, mutta suostuu kuitenkin ottamaan vieraat vastaan. Käymme tutustumassa navetassa lypsykarjaan, joka on lähestulkoon suomenkarjaa. Suurin osa lypsävistä on länsisuomalaista alarotua, mutta löytyy joukosta jokunen kyyttö (itäsuomenkarja) ja lapinlehmäkin. Lehmät viihtyvät kuumalla kesähelteellä mielummin sisällä, mutta nuoret sonnipojat löydämme talon takaa laitumelta.

Kyllä on ilo nähdä aitoa maatiaskarjaa. Maailmanlaajuisesti luomussa pyritään suojelemaan myös maatalouden monimuotoisuutta ja säilyttämään vanhoja maatiaislajikkeita ja -rotuja. Suomessakin maatiaisten asema on uhattuna, koska ne vähemmän tuottavina eivät ole tuottajien suosiossa. Mutta maatiaislehmiemme kolmella alarodulla on onneksi vankkumattomat ystävänsä, joihin täytyy itsekin tunnustaa kuuluvansa.

Helppoa ei ole myöskään maatiaisten kasvatus. Henttulan tilalla on päätetty kasvattaa suomenkarjan sonnitkin kotitilalla, koska kasvattajat eivät huoli lihaa huonosti tuottavia suomenkarjan sonneja kasvatukseen, ei niistä ainakaan mitään makseta. Oman tilan kasvatuksessa sonnit joudutaan kastroimaan. Toimenpiteen suorittaa eläinlääkäri.

Keskustelumme kääntyy siihen, kuinka vaikeaksi myös pienimuotoinen tilamyynti on tehty tiukkoine elintarviketilasäädöksineen. Vaatimukset pienelle toimijalle ovat samat kuin isoille laitoksille, vaikka toiminnan laatu ja sitä kautta riskitekijät ovat hyvinkin erilaisia. Tämä on selkeästi suosinut isoja laitoksia ja kutistanut pienten toimintamahdollisuuksia. Henttulan tilallakin mielellään myytäisiin itse liha suoraan asiakkaille. Maitoakaan ei saada luomuna meijeriin, koska tila on niin kaukana muista luomutiloista ja maitoa tulee parikymmenpäisestä karjasta niin vähän, että luomutankkiauton ei kannata sinne tulla.

Löydämme myös tilan vanhan isännän Heikin niittelemästä ojanpientaria. Vaihdamme siinä muutaman sanan luomun hyvistä tulevaisuuden näkymistä astellessamme kohti tilan erinomaisessa kunnossa pidettyä vanhaa ja komeaa päärakennusta. Vanha isäntä aikoinaan siirsi tilan luomuun, olihan se tavanomainen kemiallinen viljely vain lyhyt reilun yhden sukupolven kestänyt hairahdus tilan monisukupolvisessa historiassa.

Lisää kuiva Livonsaaresta:

Yhteisökylä

[Show as slideshow]

Currently 2.8/5 Stars.
1
2
3
4
5

Henttulantila

[Show as slideshow]

Kesän ensimmäiset mansikat

Maatilat No Responses »

Jul 062011

20110704-ali-alha-10561

Tänä kesänä mansikkasesonki alkoi etelässä jo heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Mansikkahan on mitä suurimmassa määrin kausituote. Suurimman nautinnon saa siis, kun malttaa jaksaa odottaa siihen, kunnes kotimaiset luomumansikat kypsyvät. Sitten syödäänkin mansikkaa monta viikkoa ja lopuksi säilötään pakkaseen talven varalle.

Meidän mansikkasesonkimme alkoi vierailulla Karjalohjalaiselle Ali-alhan itsepoimintatilalle. Helle oli kypsytellyt runsaasti marjoja ja poiminnalla oli jo kiire. Onneksi tuli muutama pilvinen päivä ja mansikkamaa täyttyi itsepoimijoista. Marjamaalla kyykisteli koko suku.

Tilan emäntä Kirsi Ali-alha vastailee tiuhaan tahtiin puhelimeensa ja ohjailee poimijoita pellolle. Täytyy sitten muistaa heittää huonot marjat rivien väliin pois pilaamasta vielä kypsyviä marjoja ja keppi sitten merkiksi siihen, mihin asti on poimittu. Ämpärit täyttyvät marjoista. Moni tulee kauempaakin hakemaan talven varoiksi luomuviljeltyä mansikkaa.

Meillä ensimmäiset luomumansikat saivat seuraksensa Muumaan navetasta saadusta, pakkasessa odotelleesta, ternimaidosta tehtyä pannaria ja jäätelöauton luomuvaniljajäätelöä. Kuvia ei keretty näistä herkuista ottamaan!

Kuvagalleria: Ali-alhan tila

Lypsyllä luomunavetassa

Maatilat No Responses »

Jun 152011

Etelä-Savolainen Juvan kunta on tunnettu luomumaidostaan. Kävimme tutustumassa, mistä se luomumaito oikein tulee. Kohteemme Muumaa on kolmen tilan yhteistyössä hoitama pihattonavetta, jossa on tilaa 120 lehmälle ja nuorkarjalle.

Mitenkäs muuten maitotilan arkeen tutustutaan kuin osallistumalla aamulypsylle. Heräsimme siis neljän jälkeen kesäkuisena aamuna ja saapuessamme paikalle tapasimme jo eläintehoitaja Jari Pasasen navetalta työnsä parista. Pian myös yksi paikan isännistä Heikki Teittinen asteli pihan poikki valpas paimenkoira kannoillaan.

Parin tunnin ajan lypsyasemalla riitti vilskettä, kun lehmät kukin vuorotellen kahdeksan kerrallaan kävivät tyhjentämässä utareensa tilan maitotankkiin. Asemalle oikein jonotettiin ja sieltä käveltiin siistissä jonossa takaisin omaan karsinaan. Järjestyksestä piti huolta paimenkoira Jake.

Seuraavaksi navettaan ajetaan vielä ruuat matamien päivän aikana märehdittäviksi. Pihamaalla traktori lastaa etukuormaajalla viljaa, valkuaistiivistettä ja säilörehua seosrehuvaunuun ja sitten tilan työntekijä Timo Honkanen vaihtaa kulkupeliä ja ajaa vaunun navetan läpi syöttäen rehut tasaisesti ruokintapöydälle, jossa jo odotellaankin innokkaana päivän annosta. Sitten vielä kuivaa heinää vähän päälle.

Lopuksi on vielä nuorkarjan siirto toiselle laitumelle. Laitumia voidaan ottaa kauempaakin käyttöön, kun apuna ovat nautoja paimentavat koirat, joita Teittinen kouluttaa itsekin. Saamme seurata, miten koirat ja isäntäväki yhdessä saattavat nuorkarjalauman uudelle vehreälle niitylle pihan läpi ja tien toiselle puolelle. Lypsylehmänalut katselevat aluksi hämmentyneinä ympärilleen ja alkavat pian rauhassa hamuta tuoretta niittyruohoa. Näihin idyllisiin maisemiin jätämme isäntäväen jatkamaan tilan askareita ja kiitämme emäntää, joka kiikuttaa vielä pakkasesta mukaamme litran ternimaitoa.

Eläinten hoito

Muumaan navetassa vasikat ovat kolme ensimmäistä päiväänsä emonsa hoivissa ja saavat terveydelle arvokasta ternimaitoa omalta emoltaan. Sitten ne varttuvat kolmen kuukauden vanhoiksi imettäjälehmien hoivissa. Kun ihmettelen miten imettäjät saadaan hyväksymään muiden vasikoita, katseet kääntyvät eläintenhoitaja Jari Pasaseen. Hänen mielestään se onnistuu vallan mainiosti ja hän kehuu vielä, että tukkeutuneita ja kovia utareita on tosi hyvä hoitaa luonnonmukaisesti sillä, että laitetaan lehmä imettäjäksi. Vasikat pitävät kyllä huolen, että maitoa alkaa tulla ja utareet tervehtyvät. Näin vältytään antibiottikuureilta.

Muutenkin Pasanen viihtyy hyvin Muumaan eläintenhoitajana. Hän tuntee kaikki lehmät nimeltä ja pitää luomumenetelmiä hyvänä tapana hoitaa eläimiä. Matamit ulkoilevat kolmessa ryhmässä vuoropäivinä laitumella. Se edistää sorkkien terveyttä ja myös auringon valo on tärkeää sekä fyysisesti että henkisesti.

Rehun tuotanto

Tilalla ollaan lähes omavaraisia rehun suhteen. Peltoa Muumaa yhtymän kolmella tilalla on käytössä yhteensä noin 450 ha. Pelloilla tuotetaan nurmea, vehnää ja kauraa sekä valkuaisen saannille tärkeää hernettä ja rypsiä. Joskus valkuaisrehu ei ihan riitä ja kotimaista luomurypsiä joudutaan ostamaan.

Navetasta vastaava isäntä Heikki Teittinen kehuu tilojen yhteistyöä. Mukavaa, kun voi keskittyä itselleen sopiviin tehtäviin ja jakaa vastuuta. Sitten taas toisaalta ei ole ihan sidoksissa tilaansa, kun tuuraajan saa helposti.

Miten kävi ternimaidolle

Ternimaito kaivettiin pakkasesta myöhemmin heinäkuussa. Siitä paistettiin uunissa pannukakkua ja nautittiin juuri kypsyneiden luomumansikoiden ja luomuvaniljajäätelön kera. Oli niin herkullista, että kerkesi hävitä, ennen kuin saimme kuvatuksi.

Lisää kuvia Muumaasta

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana kuvatekstin kanssa.)

[Show as slideshow]