Jun 302014
 

Olemme aloittaneet uuden blogin, jossa kerromme permakulttuuri- ja luomurakentamishankkeestamme ostamallamme tilalla Karjalohjalla. Seuratkaa tekemisisämme ja mietteitämme siis jatkossa täällä: iso-orvokkiniitty.fi. 

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

 Posted by at 09:19
Nov 252013
 
 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)
Lähellä Deli on Kauniaisten ostarin helmi ja olohuone. Paikan hengettäret Pia Laakio ja Päivi Leveelahti haluavat luoda asiakkailleen kokonaisvaltaisen elämyksen monenlaisista aineksista.
Jo kolme vuotta on Lädellä Deli majaillut Kauniaisissa keskellä rakennustyömaita tarjoten asiakkailleen hyvistä raaka-aineista valmistettua kotona tehdyn makuista lounasta. Kahvilan yhteydessä toimivasta puodista saa myös kotiin viemisiksi lähiruokaa ja luomutuotteita. Lisäksi Laakio ja Leveelahti tarjoavat catering palveluja, ja kahvilaa voi vuokrata omaan tilaisuuteen aukioloajan ulkopuolella.
Kahvilan aamu alkaa pullantuoksulla, sillä korvapuustit, muffinsit, kakut ja piirakat leivotaan itse paikan päällä. Raaka-aineina käytetään hyllyssäkin myytäviä lähi- ja luomutuottajien tuotteita. Lounas muodostuu samoilla periaatteilla.
– Jos suurkeittiöpakkaus on loppu, voi käydä hyllystä hakemassa täydennystä. Samoin otamme pian vanhenevat tuotteet omaan käyttöön, niin ei synny hävikkiä, kertoili Leveelahti.
Paikan konsepti on hyvinkin tuttu Euroopassa matkustavalle. Menestyneimmät luomukaupat ovat huomanneet kaupan ja lounaskahvilan yhdistelmän edut. Leveelahti kertookin asiakkaiden jopa kyselevän, mikä tämä hyvä maku on, voinko ostaa sitä kotiin.
Kahvila onkin kerännyt laajan ja kiitollisen asiakaskunnan lähialueelta. Ihmiset tulevat paikkaan viihtymään ja seurustelemaan keskenään.
– Riippuen tuulen suunnasta, ihmisiä tulee aseman tunnelilta kanelipullan tuoksun perässä tai postin tädit pyrähtävät lounalle, kuvailli Laakio.
Kotoisanoloisesti ja retrotyyliin sisustetun tilan ja keittiön ihanien tuoksujen lisäksi asiakkaat voivat selailla hyvään ruokaan liittyviä kirjoja tai vaikka neuloa yhteistä neuletta, siitä on tehty kahvilaan mukavia tyynyjä. Laakio ja Leveelahti jäävät juttelemaan monien asikkaiden kanssa ja kahvilassa vallitsee niin ystävällinen ilmapiiri, että asikakkaatkin saattavat tutustua toisiinsa vaihtaessaan pari sanaa keskenään.
Tuotteita tilataan suoraan lähialueen yrityksiltä, tiloilta ja leipomoista. Jos pienten toimittajien kanssa on välillä epävarmuutta toimituksissa, sitten kehitetään jotain tilalle. Myös asiakkaat tuovat puutarhojensa antimia kuten kurpitsaa ja raparperia, jotka otetaan ilomielin vastaan.
Toiveena on laajentaa kahvilaa viereiseen tyhjään liiketilaan ja ehkä perustaa muutama uusi toimipistekin. Tuotteita halutaan tilata lähialueen pientuottajilta, joita onkin tomittajina monipuolinen joukko.
 Posted by at 12:12
Jun 052013
 

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Viime kesänä seurattiin vilja- ja emolehmätilan kesää Labbyssä. Tänä kesänä teemana on tärkkelysperuna. Monikaan ei tiedä, että maamme suurimmilla luomuperunapelloilla kasvaa teollisuuden raaka-aineeksi tärkkelysperunaa. Perunajauholla on monia käyttötarkoituksia esimerkiksi leipomoteollisuudessa. Sillä saadaan tuotteista mehevämpiä ja pehmeämpiä ja rakenne paranee. Perinteisesti perunajauhoa on käytetty sakeuttamaan kiisselit, keitot ja kastikkeet. Ja muistaahan moni vanhan kunnon helmipuuron, joka tehdään perunajauhopalleroista.

Perunan vuosi alkaa myöhään keväällä, kun siemenperunat kaivetaan esille kellarista hyvissä ajoin ennen istutusta. Ne laitetaan lämpimään itämään. Perunoissa on hyvä olla kunnolliset idut, kun ne menevät maahan kasvamaan. Perunajauhon tuotantoon käytetään omia, hyvin tärkkelyspitoisia, lajikkeita. Tällaisia ovat muuten jotkut yhtiöt jalostaneet geenimuuntelullakin ja geenimuunnellun tärkkelysperunan koeviljelmiä on ollut Suomessakin. No, tämä yhtiö lähti Suomesta ja myi perunatärkkelystehtaansa, jonka ostivat sen johtotehtävissä olleet työntekijät. Nyt siellä keskitytään kehittämään luomuperunajauhon tuotantoa! Pääsimme viime viikolla mukaan tehtaan, Finnamylin, yhden sopimusviljelijän perunanistutukseen eli vietimme torstaisen iltapäivän Satakunnan vankilassa. Lämpimän kevään ansioista istutukset ovat jo loppusuoralla toukokuun lopussa. Sovimme treffit perunatärkkelystehtaan viljelypäällikön Kimmo Pusan kanssa vankilan pääportille, josta jatkoimme yhdessä kohti vankilan peltoja.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Järvi peltona

Satakunnan vankilan pellot sijaitsevan oikeastaan järvessä, josta tosin vesi on johdettu pois viereiseen Kokemäenjoen sivuhaaraan. Maa on viljavaa järven pohjaa. Peltoja ympäröivät padot ja niiden takana oja, jonne vettä jatkuvasti pumpataan. Jos tulee kuiva kesä, saadaan pellot helposti kasteltua, joten kuivuus ei tätä perunapeltoa vaivaa.

Järven kuivatus aloitettiin 1930-luvulla ja pellot olivat ensimmäisen kerran viljelykäytössä 1944. Luomuun vankilassa siirryttiin 90-luvun alkupuolella. Muitakin vankiloita saatiin mukaan ideaan, koska koettiin, että maatalousväki hyväksyi paremmin vankiloiden viljelyn, kun se ei kilpaillut tavallisen tuotannon kanssa. Niinpä vankiloiden tilanhoitajat lähtivät luomuoppiin Saksaan, mistä saivatkin innostusta ja hyviä ideoita.

Nyt vankilan mailla laiduntaa kolmisensataa lihanautaa, emolehmiä vasikoineen ja nuorkarjaa. Hieholaumaa pääsimmekin tervehtimään perunapellon vieressä. Maataloustöissä työllistyy parisenkymmentä ”asiakasta” eli vankilassa rangaistustaan suorittavaa henkilöä, kertoilee työnjohtaja Erkki Lahtinen, kun seurailemme pellon reunalla kylvötöiden sujumista. Ymmärrettävästi emme saa kuvata työntekijöitä. Rauhallisin ottein ja tottuneesti he näyttävät käsittelevän isoja koneita ja siemenperunoiden suursäkkejä. Hikisellä työmaalla on leppoisa tunnelma ja hommat etenevät. Pari työmiestä on kylvökoneen kimpussa ja yksi ajelee haran kanssa peltoa istutuskuntoon.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Työvoimalle käyttöä

Satakunnan vankilassa ei ole pulaa työvoimasta. Paremminkin yritetään työllistää mahdollisimman monta työntekijää. Niin perunat kuin lehmätkin saavat hyvää hoitoa. Perunapenkit harataan moneen kertaan rikkaruohoista, etenkin sitkeästä juolavehnästä ja ohdakkeesta. Ennen kevättöitä työntekijät ovat päivystäneet yötä päivää lehmien poikima-aikana. Työnjohtaja Lahtinen kertoo joukossa olevan hyvinkin taitavia maataloustyöntekijöitä.

Erkki rientää ottamaan kuvia myös viereiselle lohkolle, jossa vasta auralla muokataan peltoa kylvökuntoon. Lahtinen kertoo, että sinne tulee ohraa. Suuri osa maista on nurmella ja lehmien laitumena. Pari kolme miestä työllistyy laidunaitojen teossa koko kesän. Tilalla viljellään myös luomupinaattia, joka kylvetään myöhemmin. Tänä vuonna ei tule kaalia, jota on ollut muutamana aikaisempana vuonna.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Ympäristönsuojelua ja eläimiä

Nythän täällä ei voisikaan enää viljellä kuin luomumenetelmin, koska alue on Natura- suojelualuetta. Vankilan maita ympäröi Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon kuuluva luonnonsuojelualue kolmella suunalla. Toteamme tämän, kun pistäydymme vierailumme lopuksi peltoaukean reunalla seisovalla lintutornilla, jossa on myös alueen kartta. Tornikin on rakennettu vankityönä, kuten kaikki muukin täällä, esimerkiksi patovallit aikanaan. Näin innokkaat lintuihmiset eivät juoksentele pitkin vankilan maita, vaan pysyttelevät sallituilla alueilla.

Pääsy kielletty -kylttejä näkyykin joka puolella, kun ajelemme pois vankilan alueelta. Yhdessä tienhaarassa on pieni laidunmaa vankilan työntekijöiden asuntolalta näyttävien rakennusten edessä. Laitumella on muutama hyvin erikoisen näköinen otus. Pitkäkarvaisten eläinten etupään erottaa valtavista sarvista. Pysähdymme tien reunaan kuvaamaan hauskaa seuruetta. Emme kuitenkaan uskalla mennä ihan laitumen viereen, kun se on asiattomilta pääsy keilletty -kyltin takana. Nämä otukset taitavat olla Satakunnan vankilan erikoisuus, ylämaan karjaa. Pienessä laumassa on kuusi emolehmää vasikoineen ja sonni. Ollaankohan tästä kasvattamassa isoakin karjaa? Tällä kertaa emme tavanneet tilanhoitaja Pertti Saarta, jotta olisimme voineet keskustella tilanhoidon tulevaisuuden näkymistä. Ehkä pääsemme myöhemmin kesällä katsomaan, kuinka peruna kasvaa ja miten sitä hoidetaan kesän aikana ja tapaamme tilanhoitajankin.

Related Images:

Jan 112013
 

Juha Näri Loviisan Isnäsissä kevättöissä pellollaan. Luomutilalla kiinnitetään erityistä huomiota maan elävyyden ja hyvän kunnon hoitamiseen, koska se on perustana hyville sadoille. Tämä onnistuu viljelykierron ja karjanlantakompostin avulla.

Juhan viljelykiertoon kuuluu nurmea, josta tehdään heinää ja säilörehua tilan lihakarjalle ja lampaille sekä kauraa, ruista ja vehnää. Juha viljelee speltti- vehnää,  joka on ikivanha viljelykasvi. Hänellä on viljelyssä myös vanha paikallinen Tähti-niminen ruislajike. Varsinkin rehuviljan seassa kasvatetaan palkokasveja kuten härkäpapua tai hernettä.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Labbyn kartanossa Loviisan Isnäsissä Juha ja Emilia Näri kasvattavat Hereford-nautoja. Emolehmät poikivat aikaisin keväällä pihattonavetassa ja laiduntavat yhdessä vasikoidensa kanssa kesän laitumella.

Labbyn kartanolla on pitkä historia ja seudulta löytyy merkkejä asutuksesta jo keskiajalta. Isäntäväki vaalii kartanon historiaa ja kehittää tilasta mielenkiintoista matkailukohdetta erilaisine historia- ja luontonähtävyyksineen sekä tilapuoteineen ja kahviloineen. (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Related Images:

Dec 142012
 

Jaana Väisänen Torniossa Kukkolankosken maisemissa kiertää päivittäin tarkastamassa pitkin kylää laiduntavat lammaslaumansa. Jaanalla ja hänen miehellään Petri Leinosella on parin sadan uuhen lampola. Laidunkautena lampaat ovat vajaassa kymmenessä laumassa parturoimassa kyläläisten tonteilla ja takapihoilla peltolohkoja, jotka nykyään ovat viljelemättä. Näin kylänraitin pusikoitunutta rantamaisemaa saadaan avattua ja tieltä voi taas nähdäTorniojoen Kukkolankoskelle ja Karunginjärvelle.

Lampaita täytyy siirrellä uusille laitumille kolmen viikon välein, näin vältetään sisäloisien ja muiden tautien leviäminen ja syötävää riittää. Kyläläisille, etenkin lapsille, lampaiden touhut ovat mukavaa seurattavaa. Lampurin apuna lampaita vahtimassa on monet silmäparit. Tässä Jaana tarkastaa laitumelle syksyllä syntyneiden kaksoskaritsoiden kuntoa.

Lammasemoa kutsutaan uuheksi. Vuosittain suomenlammasuuhi synnyttää yhdestä neljään karitsaa. Suurin osa karitsoista syntyy keväällä lampolassa. Kesäksi pässikaritsat erotetaan omaksi laumakseen, mutta uuhikaritsat laiduntavat emojensa kanssa. Lampaat käydään tarkistamassa päivittäin ja laitumelle viedään tuoretta vettä.

Syksyllä myöhään uuhet siirretään lampolaan talveksi.

Kotimaisella luomulampaan lihalla on tällä hetkellä hyvä kysyntä, mutta luomuteurastamoista on pulaa. Kukkolankosken luomulampaat myydäänkin tavanomaisina, koska lähistöltä ei löydy luomuhyväksyttyä teurastamoa.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

 

“Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan ennakkotilaus.

Related Images:

Nov 242012
 
 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Magnus puimassa pellavaa.

Tänään kirjoittelen terveiset täältä kotikaupungistani Espoosta. Yhtenä marraskuisena  aamuna laittoi tuttavamme Magnus Selenius viestiä, että nyt olisi pellavan puintia. Kokosimme hätäisesti kamppeemme ja suunnistimme kohti ”susirajaa” eli kehä kolmosen taakse. Magnuksen tila on Rödskogissa, oikeastaan kartalla aika keskellä Espoota.  Alue on ihan maaseutua, vaikka tiiviimpää rakentamista pursuaakin kehä III varrelle. Tästä alkaa Espoon erämaat eli pohjoiseen ajettaessa tulee vastaan Nuuksio. Espoossa tietää olevansa vain, kun pellon reunaa pitkin huristaa seutuliikenteen busseja.

Kun ehdimme paikalle, Magnus huristeli täyttä päätä puimurillaan pitkin pellavapeltoa. Vihdoinkin se onnistui, kun maa oli alkanut kantaa pakkasten tultua. Sadon laatu kyllä huolestuttaa, mutta eipä tässä muuta tarkoitusta olekaan kuin siemenen saaminen ensi kevääksi. Muuten sato on jo menetetty, niin kuin moni muukin sato tänä syksynä. Puinti tuntuu sujuvan, vaikka siemen ei luistakaan pitkin kuljetinta niin kuin pellavan siemenen kuuluisi. Ilma on aika kylmä, lähellä nollaa ja pellavakin vielä sateen jäljiltä vähän kosteaa.

Kun parhaan näköiset rikkaruohottomimmat kasvustot on käyty läpi, alkaa takkuinen ja sitkeä pellavan varsi tukkimaan puimurin syöttökelaa ja Magnus päättää ajaa peräkärrylle tyhjentämään puimurin säiliön. Vähän se työtä teettää saada satoa ulos puimurin säiliöstä. Ihan mukavasti lavalle kuitenkin ryöppyää muhjua, jossa on siementen lisäksi rikkoutuneiden siemenkotien kappaleita. Itselläni on tässä vaiheessa jo sormet jäässä, kun unohtui kiiressä ottaa hanskat.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Pellavansiementä täytyy hiukan tökkiä eteenpäin puimurin säiliössä.

Aurinkokin alkaa pilkistelemään pilvien lomasta ja mieleen nousee tunne, miten mukavaa on olla täällä pellon reunalla eikä toimistossa pöydän ääressä. Maa pellavakasvustojen alla on jo riitteessä ja kaikki värikkäät lehdetkin ovat pudonneet syksyisistä puista, mutta ilma on kuulaan raikas. Kysäisen vielä Magnukselta, saanko tulla keräämään jäljelle jääneitä pellavia jouluisia koristekransseja varten. Sovimme, että palaan seuraavana aamupäivänä ja kerään minkä tarvitsen. Homma pitää hoitaa heti, sillä loput Magnus käy ajamassa silppurilla, koska pitkät pellavanvarret haittaavat kyntämistä.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Marja ottaa tuntumaa espoolaiseen pellavansiemenen.

Magnus huristelee vielä traktorin peräkärryineen tilakeskuskselle ja heitämme hänet takaisin pellolle hakemaan puimurin. Seuraavana päivänä käyn nyhtämässä kolme roskasäkillistä pellavanvarsia kranssejani varten. Näistä askartelemme tyttäreni luokan oppilaiden ja vanhempien kesken joulumyyjäisiin myytävää. Pidämmepä kranssipajankin, johon saa tulla kokeilemaan kranssien tekoa itse. Yhden kranssin taidan vielä kiitokseksi Magnukselle.

Elonkehrä -ekomarkkinat pidetään sunnuntaina 2.12. Espoon Steinerkoululla, Olarinniityntie 10.

Related Images:

Oct 082012
 

Aurinkoinen lokakuun sunnuntai oli mukava viettää hyvässä seurassa Espoon Villa Elfvikissä. Beras Implementation -hankkeen puitteissa järjestettiin jo kolmatta kertaa Luomua läheltä -tapahtuma. Kirjoittelen varmaankin myöhemmin lisää Beras-hankkeesta tänne blogiin, mutta hätäisimmät voivat käydä tutustumassa: http://www.beras.eu/

Siirrytään kuitenkin vielä Villa Elfvikin pihaan ja lähiseudun luomutuottajien pariin. Taas saan kassit pullolleen juureksia, vihanneksia, salaattia, omenoita, munia, leipää ja ihania paahdettuja ja suolattuja härkäpapuja. Juttu luistaa myös itse tuottajien kanssa. Yhdelle tilalle Mätsälään haetaan maatalousyrittäjää hoitamaan eläimiä ja peltoja Akonniityn puutarhureiden kanssa. Meillekin on uusi tuttavuus Knehtilän tila Hyvinkäältä, joka on juuri siirtämässä luomuun noin 300 hehtaariaan. Tilalla on myös puoti, joka on auki lauantaisin. www.knehtilantila.fi

 

Paikalle on saapunut kanalan omistaja Hannes Uusitalo perheineen myymään oman kanalan munia. Tosin ihan pieni kanala ei ole, siellä tepastelee kymmenisen tuhatta kanaa. Siitäkin on luvassa juttua, sillä sovimme, että teemme kuvaus- ja tarinareissun tilalle. Heidän tilallaan olikin kuulemma käynyt Euroopan Unionin ihmisiä kuvaamassa EU:n virallisille luomusivuille.  Kuvaajat tulivat keskellä talvea ja harmittelivat, kun kanoja ei voinut päästää ulos. No, jos hyviä säitä riittää, niin marraskuulla pääsemme näkemään kanat vielä ulkona ja kuvaamaan. Sitä siis odotellessa!

Ihan maistelemaankin luomuherkkuja pääsi, kun Heikkilän tilan grilli oli lämpimänä ja tilan omat hereford-makkarat tirisemäässä ja vieressä Janne Länsipuro  wokkaili muutama tunti aikaisemmin Kumpulan opetuspuutarhasta poimimiaan vihanneksia. Tästä ei ruoat parane!

Ohjelmana tapahtumassa oli haastatteluja. Mekin pääsimme tämän luomusalongin ja suunnitteilla olevan kirjan kanssa haastateltavaksi. Kerroimme tästä ideastamme lähteä kiertämään, keräämään tarinoita ja valokuvaaman  sitä, miten luomuruokaa tuotetaan  Suomessa ja ketkä sitä tuottavat.  Nyt olemme suunnittelemassa kirjan julkaisemista näistä tarinoista. Kirjaa voi muuten jo ennakkotilata.

Meidän lisäksi kuultiin ainakin Espoon työväenopiston toteuttamasta Kasvimaita kansalle -hankkeesta ja Herttoniemen ruokaosuuskunnasta eli kaupunkilaisten omasta pellosta Vantaalla. Myös Luomuliiton puheenjohtaja viljelijä Jukka Lassila ja Kanalan pitäjä Hannes Uusitalo kävivät kertoilemassa kuulumisia. Ruokavalintojen vaikutuksiin ilmastoon taas pääsee tutustumaan ilmastoinfossa: ilmastoinfo.fi. Siellä tarjotaan käytännön läheisiä ohjeita ja ratkaisuja vähähiilisempään arkeen, kertoi infon edustaja.

Nyt menenkin valmistamaan lounassalaatin eilen ostamistani vihanneksista ja salaatista. Luomumaissiakin voisi maistaa.

Katso kuvaesitys tapahtumasta:


 

Related Images:

Jul 162012
 

20101108-sipoo-23320Siirrytäänpä välillä rehujen pariin – tai siis salaattien ja yrttien. Sipoossa, noin suunnitellun metron päätepysäkin tuntumassa Östersundomissa tapaamme hortonomit Kaijus Ahlbergin ja Minna Tengvallin rehevällä puuhtarhatilallaan. Jo kerran on Puutahatoimisto Ahlberg 1950-luvulla joutunut siirtymään kaupunkirakentamisen tieltä Helsingin Pihlajamäestä syrjemmälle Sipooseen. Ehkä tänä päivänä ymmärretään paremmin elävää kaupunkikulttuuria ja lähiruoan merkitystä ja puutarha saa jäädä elävöittämään ympärille rakentuvan kaupungin naapurustoa!

Lisäksi Ahlbergin tuotteet ovat hentoja nuoria erikoissalaattien ja yrttien nippuja, versoja ja kukkaisia. Kaikkea sellaista, mitä mielellään nauttii juuri maasta nyppäistynä, mahdollisimman tuoreena. Pitkistä kuljetusmatkoista ja hyllyillä lojumisesta nämä tuotteet eivät pidä vaan niiden valttina on tuoreus ja raikkaus. Niinpä olisikin mainiota, jos asiakkaat olisivatkin kävelymatkan päässä puutarhan tuotannosta. Nyt tästä luksukesta saavat nauttia pääkaupumiseudun gourmet-ravintoloissa asioivat ja löytyypä tuotteita joistakin erikoiskaupoistakin.

Luomutuotanto puutarhatoimistossa alkoi vuonna 2000. Aluksi asiakkaat eivät oikein ymmärtäneet, mistä on kyse eivätkä osanneet arvostaa Kaijuksen ja Minnan ponnisteluja luomun puolesta. Nyt heidän tuotteitaan arvostetaan kaupungin hienoimissa ravintoloissa. Eksoottiset mizunat, punamangoldit ja babypinaatit sekä orvokin, samettikukan ja kurkkuyrtin kukat pääsevät koristamaan ja piristämään huippukokkien luomuksia. Tavallisempikin aterioitisija saa elämyksiä ja elinvoimaa ruokansa joukkoon ujutetuista saksankirveleistä, suklaamintuista, sitruunaverbenoista, vesikrasseista, japaninsinapeista, villirucoloista ja monista muista yrteistä ja versoista.

 Kasvissyöjälle tai vegaanille paikka on kuin paratiisi. Aina on jotain uutta ja jännittävää, eksoottisia makuja ja tuoksuja. Ihania reheviä  kunnon salaatinpäitä! Että “rehut” voivatkin olla maukkaita!

Related Images:

Jul 162012
 

20120430-heikkil-35893Mennäänpä vierailulle tuttavamme  Teppo Heikkilän lihakarjatilalle Loimalla. Teppoon ja Heikkilän tilaan tutustuimme vasta muutama vuosi sitten. Tilalla on suuri emolehmäkarja, noin sata emoa nuorkarjoineen, yhteensä noin 300 eläintä. Vuonna 2010 tila valittiin WWF:n ja MTK:n kilpailussa Suomen ympäristöystävällisimmäksi tilaksi. Tilalla hyödynnetään hyvin maatalouden ympäristötukijärjestelmää, jolla rakennetaan kestävää maataloustuotantoa.

Näin heinäkuussa tulee usein puhetta vesistöjen sinilevätilanteesta. Uutisissakin taisi ihan äskettäin olla juuri maatalouden ravinnehuuhtoutumien surkeasta tilanteesta. Maatalous on Suomessa tällä hetkellä suurin yksittäinen Itämeren ravinnehuuhtoutumien lähde. Ravinteita karkaa helppoliukoisten keinolannoitteiden levittämisen seurauksena mutta myös eläinten lannan huonon käsittelyn takia. Tilanne ei näytä yhtään paranevan, vaikka ongelmaan on yritetty puuttua jo pitkään.

Ratkaisuja on kuitenkin olemassa, jos niitä vain halutaan käyttää. Heikkilän tilalla lasketaan ravinnetaseita ja tehdään toimenpiteitä oman tilan ravinteiden pitämiseksi hyödyntämässä tilan tuotantoa. Vasta rakennettu tyylikäs kylmäpihatto on samalla kuivalantajärjestelmä, josta lanta levitetään pelloille kasvukaudella niin, että huuhtoutumia vesistöihin ei pääse syntymään. Vesistöjen varsilla on laajat suojavyöhykkeet, jotka myös estävät ravinteiden huuhtoutumista pelloilta. On myös tärkeää, että tilalla on vain sen verran eläimiä, että niiden lannan voi turvallisesti levittää pelloille, eikä ylikuormitusta pääse syntymään. Kasvienviljelyalan ja eläinmäärän on oltava tasapainossa.

Nykyisessä tehomaataloudessa on eläinten pitäminen keskitetty suuriin yksikköihin ja eriytetty kasvinviljelystä. Tämä on oikeastaan mahdotonta tuhlausta, sillä eläinten lanta joutuu hukkaan ja vesistöjä rehevöittämään ja toisaalla kasvien tuotannossa työnnetään peltoon muualta tuotuja, teollisesti – ja ilmaston kannalta tuhoisasti – tuotettuja keinolannoitteita, jotka yhtälailla valuvat vesistöjä saastuttamaan. Tuhlausta molemmissa päissä!

Heikkilän tila on mukana Beras-hankkeessa mallitilana. Hankkeessa kerrotaan Itämeri-ystävällisestä ruokavaliosta ja maataloudesta. Maataloustuotanto, jossa käytetään vähän ulkopuolisia tuotantopanoksia ja lannoitus hoidetaan nautakarjalla ja niiden tarvitsemalla nurmella, on luonnon kannalta paras vaihtoehto. Tilakierroksella Isäntä Teppo Heikkilä esittelee tyytyväisenä yhtä perinnebiotoopeistaan, rehevää lehtopuistikkoa, jossa kullerot kukkivat ja maasta tunkee joukko mitä erilaisempia  kostean niityn kasveja. Alue ei olisi pysynyt näin avoimena ilman karja laidunnusta. Lehtipuiden alla viihtyvät mitä erilaisemmat niittykasvit, jotka taas houkuttelevat paikalle ja tarjoavat elinympäristön monille muutoin häviämässä oleville hyönteisille.

Nykyään saa Euroopan Unioniltakin erityisympäristötukea perinnebiotooppien ylläpitämiseen sopivalla laidunnuksella, koska muuten nämä sekä kasvi- että hyönteislajistoltaan rikkaat alueet jäisivät tehometsänhoidon ja maatalouden jalkoihin ja niiden ainutlaatuinen kasvi- ja eläinlajisto katoaisi. Onneksi Heikkilän  kaltaisilla tiloilla halutaan vaalia myös ympäristöarvoja ja ymmärretään maatalouden mahdollisuudet tulevaisuutemme turvaamisessa.

Halukkaat pääsevät tutustumaan Heikkilän tilaan läheisen Sarka-museon järjestämillä opastetuilla kierroksilla.
Tilalla on on muuten oma puotikin tai luamupuati Volter, jossa myydään luomutuotteita omalta tilalta ja muualtakin. Niitä voi tiata myös kotiin.

Related Images:

Apr 252012
 

 

Arja juttelee lehmiensä kanssa 3

Teimme kiirastorstaina retken Myrskylään Kankkilan kylään Koivukujalle, jossa sijaitsee uutuuttaan kiiltelevä Arja Peltomäen luomupihattonavetta. Meille oli jo viime kesästä monet kehuneet, että Arjan navettaa kannattaa mennä katsomaan kysellessämme sopivia vierailukohteita. Arja otti tilan hoitaakseen vanhemmiltaan nelisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen pitkään hommissa Luomuliitossa. Alan ammattilaisena hän rakennutti ensimmäiseksi kunnon navetan eläimilleen ja laajensi karjan kokoa huomattavasti.

Jo menomatkalla sovimme puhelimessa, että ajamme suoraan navetalle ja hyödynnämme upean aurinkoisen iltapäivän ja lumen vielä peittämän maiseman ottamalla kuvia eläimistä ulkotarhassa. Navetalle saavuttuamme Arja tulee ulos vastaan ja vaihdamme pukuhuoneessa navetan vieraille tarkoitetut haalarit ja jalkineet päällemme. Arja kertoo seudulla olleen liikkeellä eläinten veristä ripulia. Suojamääräyksiä kannattaa noudattaa, ettei vierailusta tule ikäviä tuliaisia.

Aluksi pistäydymme navetan “konttorissa”. Se on ihmisten paperitöille ja sen semmoiselle tarkoitettu huone navetan nurkassa. Ovesta sisään astuessa avautuu suurten ikkunoiden läpi näkymä koko navettaan. Leppoisa ja rauhaisa ilmapiiri valtaa sisääntulijat sillä lähes sadan suuren eläimen tyytyväiset ja verkkaisat olemukset luovat tilaan aivan oman tunnelmansa.

Jäämme hetkeksi seuraamaan, mitä navetassa tapahtuu. Suurin osa eläimistä makoilee sitä varten kuivitetuissa parsissa, jokaiselle on erotettu puomeilla oma tila. Osa lehmistä käyskentelee käytävällä rauhalliseen tahtiin, haistelee toisiaan ja joskus vähän pökkiikin päällään. Joitakin lehmiä seisoo jaloitteluaitaukseen auki olevalla ulko-ovella nuusien raitista ilmaa. Arja kertoo lehmien miellään seisovan vesisateella oven ulkopuolella pää oven muovisen suojaverhon sisäpuolella sateelta suojassa. Lehmästäkin on ilmeisesti mukava olla suihkussa.

Navetassa on lehmillä käytössä selänrapsutusharja, jossa harvakseltaan käy lehmiä seisoskelemassa selän pesussa. Keskellä navettaa on suuri punainen metallilaatikko, jonka kyljessä lukee Lely Astronaut. Sen edustalla näyttää pyörivän lehmiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Laatikossa on navetan puolella portti, josta lehmä pääsee kävelemään sisään ja edessä olevaan ruokakaukaloon tulee oma rehuannos. Vatsan alla metallinen käsivarsi putsaa utareen ja asettaa lypsykoneen kiinni. Maito alkaa virrata putkiin. Kun maito on herunut, kone irtoaa ja portti avautuu ja lehmä siirtyy antaen tilaa seuraavalle asiakkaalle.

Tämän lypsyrobotin ansioista lehmät voivat käydä lypsyllä silloin kun haluavat ja utareet eivät runsaan tuotoksen kautenakaan ehdi tulla piukoiksi maidosta. Jokainen lehmä saa yksilöllisen kohtelun, kun kone tunnistaa lehmän kaulassa olevasta pannasta. Arja kertoo robotin myötä jalostustarpeiden muuttuneen karjassaan, sillä robottilypsyssä pärjäävät eläimet, joilla on hyvä utarerakenne eikä karjassa voi olla suuria vaihteluita jalkojen pituuden suhteen. Robotti toimii hyvin vain suhteellisen kapella alueella ja lehmien utareiden täytyy olla aika samalla korkeudella.

Robotin takana on vielä joitakin yksittäiskarsinoita, joissa lehmät poikivat. Vasikat saavat olla emänsä kanssa vuorokauden pari ja sitten niitä juotetaan erikseen lypsetyllä maidolla, joka löytyy ämpäreistä lypsykoneen vierestä. Tähän voidaan käyttää maidot, joita ei voi laittaa muun maidon joukkoon, kuten ternimaito ja liian solupitoinen maito sekä antibiooottihoidon jälkeisen karenssiajan maito. Pariviikkoisina sonnivasikat menevät toiselle, valitettavasti tavanomaiselle, tilalle kasvatukseen ja hiehovasikat siirtyvät muiden isompien joukkoon vasikkalaan.

Vasikkala on navetan toisessa nurkassa seinällä erotettu huone, jossa on karsinat eri ikäluokan vasikoille. Seinät ovat sen takia, että vasikoilla on oltava talvella muuta navettaa lämpöisempää. Jokaisen karsinan päällä on lämmityslaite. Arja toivoisi vasikkalan olevan vähän paremmin suunniteltu. Nyt karsinoita on hankala pitää puhtaana ja tilasta ei oikein saa järjestettyä jaloittelua ulos. Muista maista kuulemma löytyy hyviä ratkaisuja tähänkin, mitä Arjan mielestä voisi hyödyntää Suomessakin navetoiden suunnittelussa.

Mutta ulos täytyy mennä näin hienolla ilmalla. Kierrämme navetan perälle ja ulos jaloitteluaitauksiin. Keskimmäisenä on poikimassa olevien aitaus, jonka ovi nyt avataan. Saamme seurata kuinka innokkaat lehmät hölkyttelevät ulos ja ottaapa jokunen pari iloista loikkaakin ulospääsyn kunniaksi. Vähän aikaa nuuhkitaan ilmaa ja havainnoidaan ympäristöä. Sitten lauman uteliaimmat ryntäävät erityisesti meidän vieraiden ympärille tutkimaan, haistelemaan ja maistelemaan. Yksi vaalea lehmä on erityisen tuttavallinen ja kiertää karheaa kieltään soimien ympäri ja vaikka pitkin poskea.

Kierrämme ottamassa kuvia eri puolilta navettaa ja jaloitteluaitauksia sekä tutustumme navetan vieressä oleviin säilörehuvarastoihin ja lietealtaaseen. Navetan käytävillä on ritilälattia, josta liete kuljetetaan vuoden mittaan ulos altaaseen. Keväällä liete levitetään pelloille ennen kylvöä. Arjalla ei ole omaa peltoa riittävästi rehujen viljelyyn eläimille tai lannan levitykseen, mutta onneksi lähiseudulla riittää muita luomuviljelijöitä, joiden viljelykierron nurmi tulee hyvin hyödynnettyä Arjan eläimille ja viljelijät saavat vastineeksi hyvää lannoitetta pelloilleen.

Ilman karjaa luomutilan viljelykerto ja lannoitus voi olla vaikea hoitaa, sillä nurmi ja lanta ovat oleellinen osa hyvää viljelykiertoa. Nykyään maatilat ovat erikoistuneet joko eläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Niinpä tarvitaankin hyvää yhteistyötä eläintilojen ja kasvitilojen välillä, jotta kasvitilojen nurmi ja eläintilojen lanta saadaan käytettyä hyväksi luomutuotannon edellyttämällä tavalla.

Arja vain harmittelee, että viljantuotantotilat eivät halua pitää nurmea kahta vuotta pidempään, kun hyviä rehukasveja kuten sinimailasta, rehumailasta ja keltamaitetta pitäisi viljellä vähintään kolme vuotta. Ne kasvattavat siinä ajassa juurensa syvälle maahan ja alkavat vasta todella tuottaa satoa. Juuret kuohkeuttavat maata ja parantavat sen laatua. Näin hoidetaan myös luomupellon viljavuutta.

Keskustelu siirtyy tietysti valkuaisrehutilanteeseen. Arja ostaa valmista rehua, mutta pohtii myös mahdollisuutta tuottaa lähialueella omia valkuaiskasveja kuten härkäpapua ja rypsiä. Rypsin viljelijöitä voisi löytyä, mutta lisäksi tarvitaan puristin, jolla öljy erotetaan siemenistä ja jäljelle jäävä rouhe syötetään karjalle. Öljylle täytyisi sitten vielä löytyä hyvää käyttöä, sitähän voisi vaikka laittaa traktorin tankkiin!

Siirrymme takaisin sisätiloihin ja meitä odottaa karjalanpiirakka-kahvit Miina Äkkijyrkän taiteilemista lehmämukeista ja lautasista. Siinä nauttiessamme luomuisista antimista kuuntelemme Arja tulevaisuuden suunnitelmia. Arjan mies käy muualla töissä ja navetta on yksin Arjan vastuulla. Hänellä on yksi työntekijä ja rehut tekee urakoitsija omien peltojen lisäksi sopimustiloilta. Yhteteistyötä olisi mukava rakentaa enemmänkin paremmin kaikken tarpeita vastaamaan.

Erityisesti Arja miettii, miten voisi saada oman tilan jatkojalostustuotteita. Ryhtyisikö joku tekemään tilalle jäätelöä tai juustoa. Pientuottajien tuotteille näyttää olevan hyvä kysyntä, monet kertovat kaiken menevän, mitä kerkeää tuottamaan. Ja se resurssien ja ajan puutehan se on se rajoittava tekijä. Oman karjanhoidon lisäksi ei kerkeä paljon uutta kehittämään. Jokaisen ei tarvitsisi yksin lähteä yrittämään vaan yhteistyöllä saataisiin toiminnalle vankempi pohja.

Haaveilen jo maistelevani Arjan omia luomujäätelöitä samalla, kun istuskelen seurailemassa noita hänen suuria, kauniita ja leppoisia eläimiään jossain mukavassa kahvilanurkkauksessa navetan kupeessa. Sitten koko perheen maatilaretkeltä ruoantuotannon alkulähteille voisi saada aitojen kokemusten lisäksi mukaansa myös harvinaista herkkua ternimaitoa tai vaikka tapaamiensa lehmien maidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa.  Sitä odotellessa toivotellaan Arjalle ja perheelle eläimineen hyvää kevättä!

 

 

Related Images:

Follow

Get every new post on this blog delivered to your Inbox.

Join other followers: